Olen 1970-90-luvuilla kerännyt massiivisen kokoelman sekä suomalaista että ulkomaalaista gospelrockia LP-levyinä ja C-kasetteina, mukana useita harvinaisia äänitteitä sekä sellaisia tunnetumpiakin, joista ei ole otettu uusintapainoksia.
Nyt olen ostanut yhdistelmäsoittimen, jolla vanhat älppärit ja kasetit pystyy muuttamaan .mp3-muotoisiksi, joten niitä voisi vaikka levittää netissä. Olen jo muuttanutkin osan musiikistani .mp3:ksi.
Olen pohtinut tekijänoikeusasioita. Muusikoilla pitää olla oikeus saada palkkio tekemästään työstä, mutta entä sitten, kun jotkut tekijät ovat jo kuolleet ja useat näistä levytyksistä ovat sellaisia, joista ei ole otettu uusintapainoksia?
Mikäli julkaisen näitä äänitteitä netissä, ne eivät kilpaile myynnissä olevien fyysisten CD-levyjen tai maksua vastaan ladattavien musiikkitiedostojen kanssa, koska niitä ei ole CD-muodossa tai ladattavana saatavissa.
Kristillisen musiikin perusidea on siinä, että sanomaa julistetaan musiikin avulla. Entä, jos julistaminen kaatuu tekijänoikeuskysymyksiin? Jos julistus on sopimusten ja lakipykälien takana, miten silloin toimitaan? Voinko julkaista näitä äänitteitä, ja jos, mistä löytyy sellainen sivusto, jolla voi julkaista omistamiaan levyjä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Työnnä Youtubeen vaikka, katso josko niitä aletaan sieltä poistella. Tosin voi olla, että osa kappaleista on jo siellä.