vanhat suolat

Hupsis.
Mitenkähä alottasi.. no vaikka sillä että eilen oli perusteelisen tympeä ilta ja päätin lähteä paikalliselle terassille kuuntelemaan livebändiä, yksin.
Laittauduin jopa ( harvoin nykyään sen kummemmin) oikein nätiksi kun oli aikaa ja joskus se vaan on ihan kivaa. Hellemekkoa, korkokenkää,
tukka kikkaralle ja silleen.
Siellä oli sitten iso pöytäseurue, jossa myös istui ex kihlattuni sanotaanko vaikka Matti, 3 vuoden takaa. Samassa pöydässä vielä toinen tyyppi sanotaan vaikka Teppo, jonka kanssa joskus vielä pidempi aika sitten seurustelin, vain kuukauden pari.

Jäin hengailemaan tiskille ja aloin kiinnittämään huomiota siihen että
niitä katseita alkoi satelemaan näiden molempien puolesta meikäläisen suuntaan. Matti oli yksin, Tepolla oli nykyinen avovaimo vieressään.

Tepon avokki alkoi huomaamaan sen tuijotuksen ja suureleisesti alkoi pussailemaan ja piti kättä omistavasti hartioilla. Vähän hassun näköistä naiselta...epävarmuutta ?
Kieltämättä osaan laittaua näyttäväksi kun siltä tuntuu.

Lopulta sitten Matti ratkaisi pelin ja tuli rohkeesti juttelemaan.
Meidän ero silloin aikoinaan ei ollut mitenkään kiva juttu.
No ihan niitä näitä pulinoitiin ja sanoin et joo nyt on mun nukkumaan menoaika ja hän sanoi lähtevänsä samaa matkaa.

Siis tunsin ne katseet niskassakin kun lähettiin yksissä tuumin pois.
Koko pöytäseurue jäi siihen haavi auki että mitähäh. Kesken illan ?

No kohteliaana emäntänä kysäsin meidän nurkilla että tahtooko hän yömyssyn, sanoi että ei koska aamulla on menoa mutta voi tulla juttelemaan.
Siinäpä sitä sitten purettiin ekankiin ero , sitten nämä vuodet tässä välissä, kuulumiset, ja lopulta Matti tempasi mut kainaloon ja sanoi että
on ollut niin mieletön ikävä. Koville se ottaa miehellekkin, näköjään vaikka kaikki ei sitä näytäkkään. Oli joutunut käymään etelä-afrikasta
saakka vauhtia että sai taas elämän järjestykseen sen jälkeen.

Samoihin lakanoihin lopulta päädyttiin vaan seksistä ei tullut mitään koska hän jännitti tilannetta niin kauheasti.
Yö varmaan tuijotettiin kattoa vaikka molemmat teeskenteli nukkuvaa.

Hui kauhea se aamu ja sitten kömpelö ero ja ne viimeiset sanat ja mietintä että mitäköhän tässä jatkossa sitten, ei siinä osannut kun heitellä small talkkia ja mitä nyt sylki suuhun tuo.

Toimiiko uudelleenlämmitys ?

Kieltämättä siinä mielessä "helppoa" kun tuntee toisen entuudestaan
mutta silti pää on täynnä kysymysmerkkejä.
2143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hurjaa menoa suviyössä ;D
Hyvä sä

Äänestä
  • thänks ! pitää joskus ottaa ihan uusiksi silläkin uhalla että tulee
    esmes ketjukolari :o)
    Aika harvakseltaan tulee yöelämässä liikuttua , mutta sitten sitäkin hartaammin.
    Yhtään mitalia en oo vielä saanut jos oon ollut yksin kotona ärvöttämässä ja ihan vaan piristystä elämään tuommoinen meininki.

    Nöööh--- mulla on -laittautmisesta puheenollen- semmoiset "taikakengät".
    Tummoset niinku polveen asti ulottuvat mustat korkeakorkoiset nahkasaappaat tyyliin pamela andersson ja mukavat jalassa kuin toinen iho. Ostettu kirpparilta hintaan 5 e.

    Pitkiä stooreja mutta niitten kenkien ansiosta olen mm saanut potkut, päässyt (joutunut ) yhden bändin bändäriksi, kutsuttu opastamaan irlantilaisporukkaa paikalliseen puariin ja saanut syytteen auton naarmuttamisesta.
    Välivaiheen tuttavuus sanoi suhteen irti, viimeinen kysymys oli että
    miksi sulla on NUO jalassa...
    Edellinen omistaja on varmaan ollut kovin karismaattinen persoona ja se kulkeutuu kenkien
    mukana seuraavalle omistajalle.

    Jos sattumoisin oon lähdössä jonnekkin niin tuttavat yleensä kyselee että ethän vaaaan laita NIITÄ kenkiä :o))

    Uskomatonta mutta totta, pitää taas testata kun niiden kelit tulee !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-senni- kirjoitti:

Hupsis.
Mitenkähä alottasi.. no vaikka sillä että eilen oli perusteelisen tympeä ilta ja päätin lähteä paikalliselle terassille kuuntelemaan livebändiä, yksin.
Laittauduin jopa ( harvoin nykyään sen kummemmin) oikein nätiksi kun oli aikaa ja joskus se vaan on ihan kivaa. Hellemekkoa, korkokenkää,
tukka kikkaralle ja silleen.
Siellä oli sitten iso pöytäseurue, jossa myös istui ex kihlattuni sanotaanko vaikka Matti, 3 vuoden takaa. Samassa pöydässä vielä toinen tyyppi sanotaan vaikka Teppo, jonka kanssa joskus vielä pidempi aika sitten seurustelin, vain kuukauden pari.

Jäin hengailemaan tiskille ja aloin kiinnittämään huomiota siihen että
niitä katseita alkoi satelemaan näiden molempien puolesta meikäläisen suuntaan. Matti oli yksin, Tepolla oli nykyinen avovaimo vieressään.

Tepon avokki alkoi huomaamaan sen tuijotuksen ja suureleisesti alkoi pussailemaan ja piti kättä omistavasti hartioilla. Vähän hassun näköistä naiselta...epävarmuutta ?
Kieltämättä osaan laittaua näyttäväksi kun siltä tuntuu.

Lopulta sitten Matti ratkaisi pelin ja tuli rohkeesti juttelemaan.
Meidän ero silloin aikoinaan ei ollut mitenkään kiva juttu.
No ihan niitä näitä pulinoitiin ja sanoin et joo nyt on mun nukkumaan menoaika ja hän sanoi lähtevänsä samaa matkaa.

Siis tunsin ne katseet niskassakin kun lähettiin yksissä tuumin pois.
Koko pöytäseurue jäi siihen haavi auki että mitähäh. Kesken illan ?

No kohteliaana emäntänä kysäsin meidän nurkilla että tahtooko hän yömyssyn, sanoi että ei koska aamulla on menoa mutta voi tulla juttelemaan.
Siinäpä sitä sitten purettiin ekankiin ero , sitten nämä vuodet tässä välissä, kuulumiset, ja lopulta Matti tempasi mut kainaloon ja sanoi että
on ollut niin mieletön ikävä. Koville se ottaa miehellekkin, näköjään vaikka kaikki ei sitä näytäkkään. Oli joutunut käymään etelä-afrikasta
saakka vauhtia että sai taas elämän järjestykseen sen jälkeen.

Samoihin lakanoihin lopulta päädyttiin vaan seksistä ei tullut mitään koska hän jännitti tilannetta niin kauheasti.
Yö varmaan tuijotettiin kattoa vaikka molemmat teeskenteli nukkuvaa.

Hui kauhea se aamu ja sitten kömpelö ero ja ne viimeiset sanat ja mietintä että mitäköhän tässä jatkossa sitten, ei siinä osannut kun heitellä small talkkia ja mitä nyt sylki suuhun tuo.

Toimiiko uudelleenlämmitys ?

Kieltämättä siinä mielessä "helppoa" kun tuntee toisen entuudestaan
mutta silti pää on täynnä kysymysmerkkejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu