Sadismia?

Olen alkanut miettiä, että onko mieheni käytöksen takana sadistinen luonteenpiirre. Hän tietyissä tilanteissa käyttäytyy minusta hyvin loukkaavasti ja epäarvostavasti minua kohtaan. Saatan kertoa jotain ja sivusilmästä näen, että hän yhtäkkiä irvistelee ja matkii puhettani kielteisesti (aivan kuin murrosikäinen tekee äidilleen). Omia sukulaisiaan kohtaan hän käyttäytyy arvostaen ja kunnioittaen. Kuuntelee äitiään kärsivällisesti ja keskustelee innokkaasti (aihe oli sama), mutta kun minä puhuin asiasta ja omista kokemuksistani, niin ei kiinnostanut ja alkoi irvailemaan (aika outoa). Myös esimerkiksi yhtäkkiä tulla viereeni (kun olin tekemässä jotain) ja vaatia että nyt tältä paikalta lähdetään etsimään jotain kadonnutta esinettä. Siis kirjaimellisesti sekä äänensävykllään että fyysisellä elekielellään määrää aikuisen naisen että ny keskeytät mitä ikinä teetkin ja etsimme sen tässä paikassa. Esine löytyi juuri siitä, mistä kehotin häntä katsomaan, aivan helposti.

Olen jotenkin väsynyt jatkuvaan pahoittuneeseen mieleeni. Kun seuraan hänen käytöstään muita kohtaan, tajuan, että hän ikään kuin projisoi minuun kielteisyytensä, ja kysymys ei ole asiasta, vaan minä olen se, jota hän "potkii" ja jolle vastataan tiuskaisten niin, että toisetkin katsovat. Ei koskaan käyttäydy omille läheisilleen näin. Olen vasta nyt alkanut tajuta, että hänen on pakko olla tietoinen tavastaan kohdella minua. Nyt minulla herää kysymys, että onko kysymys sadistisesta luonteesta. Hän tarvitsee lähelleen tai lähipiirissään jonkun henkilön, jota potkii päähän, niin sanotusti? Kysymys ei ole siis lievästä ärtyisyydestä läheistä kohtaan, vaan aivan selvää loukkaavaa ja epäkunnioittavaa käytöstä. Edes lasta ei määräiilä ja komennella noin. Saatikka sitten irvistellä ja osoiteta, että ole hiljaa, ei kiinnosta.
4153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei tuo ole sadismia vaan puhdasta itsekkyyttä

Äänestä

Joko tykkäät siitä tai et. Joko olet sen miehen kanssa tai et. sinä päätät

Äänestä

noin se piina alkaa.
Henkisellä väkivallalla, vallankäytön tarve miehellä kasvaa samalla sinä kutistat itsesi ulos tunteistasi.
Älä ihmeessä jää, se loppuu vain jos lähdet, usko mua,
olen sellasen h......n läpikäynyt ettet usko.
Mitä lyhyemmän ajan hän sinua mitätöi, sen paremmin saat taas itsesi kasaan.

Äänestä
  • Yleensä tulee mitätöidyksi jos itse ensin yrittää toisen hartijoille, se kannattaa ottaa huomioon. Kot kot kot kot.... Naiset itsekkyydessään eivät koskaan huomaa sitä tosiasiaa että omalla käytöksellään aiheuttavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mern__?? kirjoitti:

Olen alkanut miettiä, että onko mieheni käytöksen takana sadistinen luonteenpiirre. Hän tietyissä tilanteissa käyttäytyy minusta hyvin loukkaavasti ja epäarvostavasti minua kohtaan. Saatan kertoa jotain ja sivusilmästä näen, että hän yhtäkkiä irvistelee ja matkii puhettani kielteisesti (aivan kuin murrosikäinen tekee äidilleen). Omia sukulaisiaan kohtaan hän käyttäytyy arvostaen ja kunnioittaen. Kuuntelee äitiään kärsivällisesti ja keskustelee innokkaasti (aihe oli sama), mutta kun minä puhuin asiasta ja omista kokemuksistani, niin ei kiinnostanut ja alkoi irvailemaan (aika outoa). Myös esimerkiksi yhtäkkiä tulla viereeni (kun olin tekemässä jotain) ja vaatia että nyt tältä paikalta lähdetään etsimään jotain kadonnutta esinettä. Siis kirjaimellisesti sekä äänensävykllään että fyysisellä elekielellään määrää aikuisen naisen että ny keskeytät mitä ikinä teetkin ja etsimme sen tässä paikassa. Esine löytyi juuri siitä, mistä kehotin häntä katsomaan, aivan helposti.

Olen jotenkin väsynyt jatkuvaan pahoittuneeseen mieleeni. Kun seuraan hänen käytöstään muita kohtaan, tajuan, että hän ikään kuin projisoi minuun kielteisyytensä, ja kysymys ei ole asiasta, vaan minä olen se, jota hän "potkii" ja jolle vastataan tiuskaisten niin, että toisetkin katsovat. Ei koskaan käyttäydy omille läheisilleen näin. Olen vasta nyt alkanut tajuta, että hänen on pakko olla tietoinen tavastaan kohdella minua. Nyt minulla herää kysymys, että onko kysymys sadistisesta luonteesta. Hän tarvitsee lähelleen tai lähipiirissään jonkun henkilön, jota potkii päähän, niin sanotusti? Kysymys ei ole siis lievästä ärtyisyydestä läheistä kohtaan, vaan aivan selvää loukkaavaa ja epäkunnioittavaa käytöstä. Edes lasta ei määräiilä ja komennella noin. Saatikka sitten irvistellä ja osoiteta, että ole hiljaa, ei kiinnosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu