Sadismia?

Olen alkanut miettiä, että onko mieheni käytöksen takana sadistinen luonteenpiirre. Hän tietyissä tilanteissa käyttäytyy minusta hyvin loukkaavasti ja epäarvostavasti minua kohtaan. Saatan kertoa jotain ja sivusilmästä näen, että hän yhtäkkiä irvistelee ja matkii puhettani kielteisesti (aivan kuin murrosikäinen tekee äidilleen). Omia sukulaisiaan kohtaan hän käyttäytyy arvostaen ja kunnioittaen. Kuuntelee äitiään kärsivällisesti ja keskustelee innokkaasti (aihe oli sama), mutta kun minä puhuin asiasta ja omista kokemuksistani, niin ei kiinnostanut ja alkoi irvailemaan (aika outoa). Myös esimerkiksi yhtäkkiä tulla viereeni (kun olin tekemässä jotain) ja vaatia että nyt tältä paikalta lähdetään etsimään jotain kadonnutta esinettä. Siis kirjaimellisesti sekä äänensävykllään että fyysisellä elekielellään määrää aikuisen naisen että ny keskeytät mitä ikinä teetkin ja etsimme sen tässä paikassa. Esine löytyi juuri siitä, mistä kehotin häntä katsomaan, aivan helposti.

Olen jotenkin väsynyt jatkuvaan pahoittuneeseen mieleeni. Kun seuraan hänen käytöstään muita kohtaan, tajuan, että hän ikään kuin projisoi minuun kielteisyytensä, ja kysymys ei ole asiasta, vaan minä olen se, jota hän "potkii" ja jolle vastataan tiuskaisten niin, että toisetkin katsovat. Ei koskaan käyttäydy omille läheisilleen näin. Olen vasta nyt alkanut tajuta, että hänen on pakko olla tietoinen tavastaan kohdella minua. Nyt minulla herää kysymys, että onko kysymys sadistisesta luonteesta. Hän tarvitsee lähelleen tai lähipiirissään jonkun henkilön, jota potkii päähän, niin sanotusti? Kysymys ei ole siis lievästä ärtyisyydestä läheistä kohtaan, vaan aivan selvää loukkaavaa ja epäkunnioittavaa käytöstä. Edes lasta ei määräiilä ja komennella noin. Saatikka sitten irvistellä ja osoiteta, että ole hiljaa, ei kiinnosta.