Onko muutos mahdollinen? Onko itsensä ilmaisun kehittämiseen mitään hyviä kirjoja, nettisivuja yms.?
Mutisijasta supliikkimieheksi?
23
2673
Vastaukset
- small talk girl
katsopas kun tulee niitä opistojen opuksia koteihin...siellä on jotakin semmoisia kursseja ollut ennenkin..kirjastosta voisit kysyä virkailijalata..ne kyllä tietää..:)
- lafasdfhias
Ala käyttämään amfetamiinia niin tarinaa tulee ja asia kuin asia hoituu.
Doubleyourdating.com. Mutta älä pelkästään lue vaan lähde kentälle harjoittelemaan.
- gilbertgrape
tahdonvoimasta lähtee kaikki. itsensä ilmaisemisessa kehittyy vaikkapa seuraamalla muita ihmisiä lähipiirissä. hakeudu vaikka supliikkien tuttujen seuraan illanviettoon. monella meistä itsensä ilmaisemisen vaikeudet juurtaa lapsuuteen. jos on perheen kesken ollut vaikea ilmaista tunteita tai muuten vaan itseään, niin introvertit tendenssit jää vaivaamaan aikuisiälläkin. pieni haaste mutta aina voi kehittää keskustelutaitojaan.
kannattaa lukea lehti per päivä, mieluiten hesari tai aamulehti (ei savon sanomia..), lisäksi hyvä olla perillä nykypäivän muoti-ilmiöistä ja trendimaailman asioista siten että on kykyä ottaa kantaa. se tekee aina myönteisen vaikutuksen. kunhan on samanaikaisesti aivotoimintaa muillakin sfääreillä. mielenkiintoinen harrastus myös avaa keskusteluja. reissaaminen, matkailu, yms.
ota myös huomioon, että varsinkin jos on naiset kyseessä, niin moni ilahtuu aidosta kiinnostuksen osoituksesta heidän elämäänsä ja harrastuksia kohtaan vaikket nyt sillä silmällä olisikaan kiinnostunut.. Yleissivistys & oma tekeminen elämässsä kyllä kehittää ihmistä, ja sitä kautta tulee ihan luonnolisesti halu puhua muille. Joitakin supliikkimiehet & -naiset ärsyttävät, joten kannattaa olla tuntosarvet esillä. Tuputtaa ei kannata, mikäli muita ei aihe kiinnosta.
Itse olen matkustellut & lukenut vähän & sivistänyt itseäni & työskennellyt eri aloilla. Luen myös Savon Sanomia, kun savolainen mies olen. Tulen siis juttuun kaikenmoisten ihmisten kanssa, jotka juttelevat, eivätkä ole tuppisuuna. Monesti kyllä olen saanut ne puhumattomatkin ihan luontaisesti hyvälle tuulelle & avautumaan. Yli- positiivinen suitsuttaja ei tarvitse olla, mitään ei tarvitse esittää, on vain oma itsensä, rohkeasti tuo esille ajan polttavia aiheita & tietoa eri asioista & huumoria. Niistä se koostuu. Samalla saa itse kivan vuorovaikutteisen hetken tai ajanjakson (illan esim.).
Ulkoisesti kannattaa myös pitää huolta itsestään.- 3.Dan
Helppo juttu. Aloita judo.
Löydät kivoja kavereita ja kun hallitset ja tiedostat kehosi, mielesi kirkastuu.
Judo on lajeista paras koska se antaa mahdollisuuden puolustautua ja hallita hyökkääjää antamalla myös mahdollisuuden olla vahingoittamatta tätä pahoin; tekniikoiden suorittamisen voi viedä loppuun ja vain hallita tilanteen, tekniikat voi myös jättää kesken jolloin jälki on kauheaa.
Kun tiedostat kehosi voiman ja taidon muihin verrattuna, tulet luonnostasi Alfa- tyypiksi, jo sininen vyö riittää keskivertokinkun iskentään mutta mustanvyönmiehet ovat samallatavoin itsevarmoja kuin Rambo, niinvain käy. Neljän treenin viikkotahdilla hyvällä dojolla saavutat mustanvyön kuudessa vuodessa. Mikäli olet yli kolmekymppinen, varaa kahdeksan vuotta ja aika kiropraktikolta; kannattaa kuitenkin kokeilla. - kossua pliis
Pullo kirkasta tai kaks kyllä se siitä synkkenee ;))
Se riippuu siitä että haluatko olla sellainen.. Ainakaan itse en koe olevani täämn tyyppinen persoona, että pitää olla äänessä, ihan supliikki taidan olla normaalilla tasolla, mutta mitään turhaa small talkkia en jaksa harjoittaa, ja yleensä naiset jotka sitä tykkää harjoittaa ei ole ihan mun tyylisiä..
Jos haluat olla sellainen, niin harjoittelulla se varmaan lähtee käyntiin, juttelet ihmisten kanssa. Aika luonnotonta siitä voi kyllä tulla...- nfgff
Esiintymistaitoa voi opetella kursseilla.
Valitettavasti jotkut kurssit ovat näyttelijöiden pitämiä ja niissä keskitytään olemaan possuna tai jotain muuta yhtä typerää, joten älä säikähdä jos päädyt sellaiselle kurssille koska asiallisiakin kursseja on olemassa.
Jos osaat vähänkään laulaa, myös laulunopettajan kanssa muutama tunti auttaa nimenomaan äänenkäytön harjoitteluun. Sen ei tarvitse välttämättä olla laulamista, vaikka se auttaa. Äänenkäyttö ei tarkoita sitä että laulaisit nuotilleen, vaan sitä että saat selkeää ääntä ja hengityksesi pysyy mukana puheen rytmissä.
Yksi harjoitus auttaa jos olet sillä tavalla mutisija että sinusta tuntuu että henki meinaa loppua. Rytmitä puheesi siten että vedät henkeä ja sitten sanot yhden tärkeän asian ja sille perustelun. Sen jälkeen taas vedät henkeä. Tuo auttaa mm. jos kärsii änkyttämisestä, tai siitä että jännität niin paljon että sanat juuttuvat kurkkuun.
Sen lisäksi kirjastosta löydät valtavasti esiintymiseen, tapoihin ja muuhun sellaiseen liittyvää kirjallisuutta. Kannattaa myös harkita sellaisia esiintymistaidon oppaita joissa kerrotaan esimerkiksi ihmisen tiedostamattomasta käyttäytymisestä ja sen tunnistamisesta. Niiden harjoitteleminen auttaa kun käytät niitä keinoja tuntemattomien kanssa.
Kannattaa myös kokeilla sellaista että tuntemattomien kanssa keskustellessa teet jotakin sellaista mitä et muuten tee. Esimerkiksi rykäise, kovaa vaikka sinua ei yskittäisikään. Pääasiana on se että teet jotakin mitä et tekisi, mutta teet sen tietoisesti. Yksi kerta riittää ettei toinen osapuoli ala ajattelemaan että olet jotenkin mielenvikainen.
Myös se auttaa että menet peilin eteen ja pidät itseksesi puheen. Pidä puhe jostakin sinua kiinnostavasta aiheesta ja esiinny kyseisen aiheen asiantuntijana. Sillä ei ole väliä että oletko aiheen asiantuntija tai että puhuisit edes faktoja, tärkeintä on että esiinnyt sellaisena ja vakuutat itsesi. Ensin kuvittele että edessä on tuhatpäinen yleisö jossa on saman alan asiantuntijoita. Pidä puheesi heille. Toisessa harjoituksessa pidä puhe vain kouralliselle ihmisiä jotka seisovat edessäsi.
Voi kuulostaa typerältä seisoa peilin edessä ja höpöttää, mutta ellet sitä kehtaa tehdä, niin sitten et kyllä kehtaa esiintyä ihmistenkään edessä. Eli se kohottaa itsetuntoa ja toimii.
Tuo auttaa sinua arvioimaan sitä kuinka helposti saat sanoja syntymään ja se harjoittaa puheen tuottamisessa kun joudut hiljaisuudessa käyttämään ääntä että kuulisit itsesi kun muut kuuntelevat sinua. Yleensä ihmisten ongelmana tai pelkona on se että muut alkavat yhtäkkiä kuunnella sinua, jolloin sinulle tulee vastuu. Se voi olla haastavaa vaikka muutoin porukassa uskaltaisikin huudella puskista kaikenlaista myötäilevää kommenttia.
Kokeile noita muutamaa perusharjoitusta ja painu sen jälkeen kirjastoon etsimään luettavaa ja mene kursseille.
Lue myös tuon Gilbertgrapen kommentti hieman ylempää, koska siinä on paljon asiaa.
Sen lisäksi muista yksi tärkeä asia. Supliikkimiehet eivät puhu muita enemmän. Supliikkimiehet ymmärtävät olla myös hiljaa. Supliikkimiehet ainoastaan puhuvat rennosti ja se rentoutuminen on tärkeää, ei se kuinka paljon sanoja tuotat minuutissa. Rentous auttaa sinua reagoimaan keskusteluun nopeasti ja se vaatii harjoitusta sekä yksinään, mutta harjoitukset täytyy laittaa käytäntöön oikeiden ihmisten kanssa niinkuin Gilbertgrape ja Froth sanoivat.. - Nainen 23v
Et.
- Supliiiikkkia
voit. kaikki voi. eri juttu onko tarpeen. hyvistä kuuntelijoista on suurempi pula.
- sik@
Puhelahjat ei oo muusta kiinni kuin itseluottamuksesta. Vittumainen ylimielinen asenne päälle niin johan alkaa tuleen tekstiä ja muijat on polvillaan.Itsetuntoa vaan kehittämään.
- ei enää tuppisuu
Kyllä omia ilmaisutaitojaan voi kehittää. Itse olen jalostunut hiljaisesta tuppisuusta puheliaammaksi ja sosiaalisemmaksi ihmiseksi. Mikään supliikkimies en silti edelleenkään ole. Enkä oikeastaan sellaiseksi edes halua. On muistettava ettei pelkkä suulaus riitä hyvään keskustelutaitoon. On osattava myös kuunnella toisia ihmisiä. Ja annettava mahdollisuus muillekin mielipiteidensä ilmaisemiseen.
Ensinnäkin yksi tärkeimmistä syistä kehittymiselleni on ollut itseluottamuksen selkeä kohoaminen. Pieni julkisuus, lukuisat onnistumiset, roima laihtuminen ja hyvä itsetunto ovat parantaneet itseluottamustani.
Minulla on ollut viimeisen vuoden aikana myös loistava mahdollisuus haastatella erilaisia ihmisiä harrastuksenani. Käymällä ajoittain pitkiäkin keskusteluja ihmisten kanssa on pakostakin sosiaalistunut ja rohkaistunut. Alunperin tuohon haastattelurumbaan lähdinkin sen vuoksi, että tiedostin sen olevan hyvä keino kehittää tälläkin saralla itseäni. Se on toiminut. Jokaisellehan tällaista mahdollisuutta ei tosin valitettavasti siunaannu.
Edelleenkään en ole kovin hyvä small talkissa. Silloin, kun täytyisi nopeasti kuitata jotain toisten heittoihin, niin liian usein vieläkin "jäädyn". Sitten, kun keskustelu on pitempikestoista, niin olen paremmin jo mukana. Minua on auttanut sekin, että olen uskaltautunut olemaan rauhallisempi keskustellessani. Ja olen huomannut myös, että oma kuuntelutaitoni on kehittynyt. Se auttaa paljon keskustelutilanteissa. Osaa kuunnella toista ja poimia toisen puheesta kohtia, mistä jatkaa jutustelua.
Eli kyllä itseään voi kehittää tuppisuusta puheliaammaksi tapaukseksi. En tiedä voiko sentään ihan supliikkimieheksi, mutta ainakin selkeästi sosiaalisemmaksi. - dfy5477
Hmm,en oikein tiedä, tuskin. Se joko on tai ei, ehkä jollai tasolla sitä voi oppia, mut loppupeleissä se tulee geenien mukana. Joko olet hyvä naisten kanssa tai sit et, thats it. Turhan raskasta varmaan ruveta joksikin muuksi mitä kuitenkaan ei luonnostaan ole.
- pesämies.
Muutama avainsana:
-Rauhallisuus
-Ole oma itsesi
-Rehellisyys
-Lue paljon ja opettele repliikkejä ja sanontoja ja sovella niitä itseesi ja tapahtumiin keskustelun edetessä
-Yleistieto on kiehtovaa mutta älä ole tietävinäsi kaikkea äläkä yritä päteä liikaa
-KUUNTELE! Naiset jaksaa jauhaa vaikka mitä jos muuten olet kiinnostava etkä pelkästään tyrkky. Sitten tulee pesää!
-Siisteys ja rento pukeutuminen tilanteen mukaan tuo itsevarmuutta
-Kerro että sinua jännittää jos sinua jännittää sillä sehän on vaan rehellistä ja kiinnostuksesta kertova seikka ettei vastapuoli ole yhdentekevä sinulle.
-Leikkisyys on rentouttavaa mutta sen pitää tulla luonnostaan - jk
ei olle
- Pohtiaaaa
Ei kuule kannata tuhlata aikaa, ämmiin. Kun on terveet kädet ja Netistä saa ilmaista pornoa.
Mieti näin voit käyttää Kaiken sen ajan kun opettelet naisten nauratusta ja lahaat baareissa. Käyttää vaikka runojen kirjoittamiseen näin saat jotain merkityksellistä elämässäs aikaan.
Ja jos lapsien teko kiinostaa niin voit joskus nelikympisenä varmasti hankkia ruman kiinalaisen vaimon jostain netin uumenista. - Tero Topinki
Tero Pitkämäki katseli Niina Kelon urheilua Kalevan kisoissa.
Hänelle uusi doping-aine teki tepposet, vei heittokunnon ja sotki ajoituksen.
Ihme kun ei kuukauden huilin aikana otettu yhtään verikoetta.
Ei lennä keihäs ruisleivällä ja vähällä harjoittelulla pitkälle. - kiva suomi24
Verbaalisesti hyvä puhuja on aina hyvä puhuja, samoin kuin kirjoittajanakin. Se oikeasti merkkaa, että onko ihminen lukenut muutakin kuin Aku Ankkaa. En voi auttaa nimetöntä verbaalisesti sairasta nettikiusaajaa. Itseäni hävettäisi jos olisin niin pöpi, että mun pitäisi nimettä kiusata, koska nimettä jos kirjoitetaan, sitten näytetään kirjoittajan lahjat, eikä määytä.
- yks pitkä
Juo itsesi mukavaksi seuramieheksi.
Alkoholista tulee hyvä fiilis ja asiat tuntuu luistavan. - Mutin mutin
Iske joku mutisijamuija. Mutiskee yhessä peiton alla tai rantakivellä käskäessä. Teijjän lapsen eka sana on mutin mutin...
- Santeri777
Tiettyyn tasoon asti voi kehittyä supliikin saralla opettelemalla, luonnonlahjakkuudet eivät ns.harjoitusta kaipaa, leukalihakset jauhavat osuvaa tarinaa joka kuulijaan uppoaa.
Mietinpä vain miksi jokaisen pitäisi olla supliikkimies, kyllä meitä höpöttäjiä on ruuhkaksi asti. Tietty pointtihan on että sosiaalinen verkko on supliikki-ihmisen helppo rakentaa, lähinnä ongelmaksi tulee tarjonnan laajuus ja karsiminen, kriteerit tuppaavat kasvamaan vuosien varrella.
Naiset tietysti pitävät sanavalmiista supliikkimiehestä joka älynlahjojaan verbaalisessa muodossa käyttää, mutta pitänee muistaa jotta naiset ihastuvat silmillään ... ei korvillaan.
Naisten kanssa touhutessa saan siis etulyöntiaseman perusjamppaan nähden ja nopeasti kyllä huomaan kenen silmä kirkkaasti käy, ihastus jos on naisen silmissä ja suuvärkki pitää mielenkiintoa yllä ... helppoa kuin hengittäminen. Tällä tekniikalla ei tosin pitkäaikaisia parisuhteita rakennella, mukaan astuu yleensä mustasukkaisuus ... sekä oman siipan osalta että satunnaisen tuttavuuden mahdollisen "yllätyksen" muodossa (poikaystävä, avomies, aviomies=kohtauksia tiedossa).
Älkää siis te "mutisijat" turhaan kadehtiko, huolensa kullakin.
Moni ei pidä meistä suunpieksäjistä juurikaan joten turhaan kadehdit, heidät tosin erottaa kaukaa ja tietää muuttaa verbaliikan tyyliä ja määrää heille sopivaksi, korrektin käytöksen logiikalla.
Myös moni nainen pitää ns.hiljaisista puurtajista jotka eivät turhaa happea ilmasta tuhlaa, mikäli siis naisten vuoksi taitojasi kehittää aiot ... etsi tuollaisia naisia, heitä on paljon. Itse jatkan valitsemallani tiellä ja niillä vahvuuksilla jotka geenit sekä kasvualusta mukanaan toi.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs511449- 1701255
- 611077
- 81042
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli223992- 13935
Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä54838Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää30836Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti91812- 347785