Sen sijaan että käytetään 70 000 euroa vuodessa pakolaisen kuskaamiseen niin ostetaan sillä 70 000 e ruokaa koko kylälle !
Paljonko saa ruokaa somalikylälle pakolaisen hinnalla
Järkeä vai ei
362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taitaa riittää naapurikylällekin ja vaikka keskikokoiselle kaupungille.
Suomen kuolulainen syö halvimmillaan noin 1,5 euroa maksavan annoksen /päivä.
No keekerit syö varmaan halvemmalla, sielläpäin kunsaadaan 3 satoa / vuosi.
Mutta kalliiksi tulee syöttää niitä 365 päivää vuodessa, ja kun ne pirut näyttävät syövän yölläkin. Ja onhan niitä ainakin 3 miljardia?
Suomen kehitysapu on 1 miljardi euroa.
Kolmasosa porukasta syö siis rahalla yhden päivän.
Kehitysavun tarkoitus on muu kuin syöttäminen ???
Ehdotat siis että kehitysapu moninkertaistettaisiin?
Eipä taida saada kannatusta.
Parempaa pakolaisapua olisi avata EU:n tullimuurit kehitysmaiden tuotteille. Tulisi halvemmaksikin.