Luin joskus artikkelin siitä, että lihaksisto kuluu pahemmin jos tiputtaa kilon viikossa. En edes ajatellut laihdutustahtiani kun aloitin ja kaikki lähti oikeastaan koiran liikunnan lisäämisestä ja totta kai samalla oma painoni alkoi laskea. Siksi en myöskään alkanut seuraamaan painoni putoamista niin orjallisesti, koska laitoin koiran hyvinvoinnin omani edelle, vaikka se varmasti joistakin teistä lukijoista voi kuulostaa hullulle. Aloin nimittäin tuntea kovaa syyllisyyttä siitä, että käytin paljon liikuntaa tarvitsevaa nuorta koiraani vain 2-3km lenkeillä enkä aina edes sitäkään päivittäin. Nykyään lenkit ovat joka päivä 10-13km pituisia ja tämä muutos on helpottanut omaa elämääni, ja koiran käytös on muuttunut rauhallisemmaksi. Olen vähemmän masentunut ja olen alkanut pitämään omasta peilikuvastani.
10 viikossa tippui 12kg ja mietin, että onko se liian nopea tahti? Sehän on 1,2 kg per viikko. Jääkö iho roikkumaan pahasti tuolla tahdilla? Askelmittarin mukaan keskimäärin askelia on kertynyt 15240 per päivä, mutta en kulje askelmittari koko ajan mukanani joten luku voi olla hieman enemmän. Aloituspaino oli 91kg ja nyt painan 79kg. Olen 166cm pitkä ja 20-vuotias mies. Muistaakseni painoindeksin mukaan minun tulisi painaa 55-60kg, mutta korjatkaa jos olen väärässä. Vielä pitäisi siis ainenkin 19kg saada pois, jotta pääsisin 60kg. Olen niin lyhyt mies, että minun varmaan kannattaisi painaa 55kg?
Ruokavalion suhteen aloitin VHH-ruokavaliolla ja söin todella paljon lihaa. Nyt kuitenkin olen siirtynyt tasapainotetumpaan eli hedelmiä ja kasviksia on tullut lisää ja lihan määrää olen vähentänyt. Perunaan ja riisiin en ole siltikään koskenut, koska ne olivat pahimmat lihottajani lihapiirakoiden ym. rasvalöllöjen joukossa. Karkkia en pysty itseltäni totaalisesti kieltämään, mutta syön niitä vain yhtenä päivänä viikossa. Maitopohjaiset jäätelöt olen yrittänyt jättää kokonaan pois ja siirtynyt mehujääpuikkoihin joiden kaloripitoisuus on ollut 40-65 kcal per puikko (niitäkin vain yksi per päivä). On kuitenkin ollut niin kuumia päiviä, että tekee mieli välillä jotain kylmää syötävää. Yksi "paheeni" on punaviini, jota olen keskimäärin lipittänyt lasillisen päivässä ruuan kanssa. En juo sitä alkoholin vuoksi vaan siksi, että sen juominen on nautinto maun ja aromien takia muutenkin ja rentoudun yleensä paremmin. Alkoholiton punkku on sellaista roskaa, etten siihen voi vaihtaa.
En ole laskenut, että kuinka paljon keskimäärin olen saanut kaloreita päivässä, koska en elämän tilanteeni vuoksi pysty aina syömään säännöllisesti. Olen kuitenkin pyrkinyt, että ei menisi yli 1500 per päivä. Joskus (tai aika usein) on ollut päiviä, että olen syönyt vain 600-1000 kcal ja kuluttanut askemittarin mukaan 600-800 kcal. Olen alkanut saada omituisia oireita kuten kipeää näppyläihottumaa, jota olen saanut vähennetyksi maitohappopohjaisilla pesuaineilla. Sitten muutaman kerran viikossa vasemalla puolella rintakehää tuntuu vihlovaa kipua, joka pysäyttää minut aina hetkeksi ennen kuin menee ohi. En pysty tekemään mitään muuta kuin olemaan paikalla kunnes kipu menee ohi. Välillä tuntuu, että hiuksiakin lähtee enemmän kuin pitäisi. Kaikesta huolimatta ihoni muuten on paremmassa kunnossa ja kasvoista on finnit hävinneet lähes kokonaan.
Kaverini sanoi, että tapan itseni tällä laihdutuskuurilla, jos en hidasta tahtia. Voiko asiat tosiaan mennä niin huonoksi?
Kilo viikossa - haitallista terveydelle?
3
133
Vastaukset
- Tuota !
>
Lihasten katoaminen on kiinni treenistä (ja ruuasta) - ei niinkään painonpudotustahdista.
Siis jos treenaat kovaa punttitreeniä ja syöt proteiinipainotteisesti, saatat saada laihdutuksesi aikana lisää lihasmassaa jopa useita kiloja. Asia on siis pelkästään omasta aktiivisuudestasi kiinni.
>
Ihon palautumista säätelee vain pudotetut kilot ja oman ihon (kollageenin) ominaisuudet - ei nopeus. Parikymppisellä iho palautuu oikeastaan varmasti - varsinkin kun ylikiloja ei ole sataa.
>
Lääkäriin, mars !
>
Enpä ole kuullut ylipainoisesta ihmisestä, joka olisi kuollut ylipainoisena syömällä vähemmän ruokaa. Anoreksia on tottakai tappava tauti, jos ei sitten tajua lopettaa laihduttamista kun on normaalipainoinen. - Oma vointi?
Jos olosi on hyvä - ja eiköhän olekin, kun jaksat noin kivasti ulkoilla - ei sinulla ole syytä huoleen.
Minusta sinun pituudellasi voisit tavoitella sitä, että painosi alkaisi numerolla 6.
55 kiloa on 166 senttiselle miehenalulle todella vähän!!!
Pääasia, että liikut ja voit paremmin, ja lemmikkisikin voi.
Ehkä hikoilusta ja/tai auringosta tuo näppylä. Googlaa aurinkoihottuma.- syö vähän enemmän.
No ei se olo näytä olevan kovin hyvä jos tulee jotain kipukohtauksia.
12kg 10:ssä viikossa on kyllä aika paljon, joten mitään syytä ei ole pitää niitä alle 1000kcal päiviä, pyri syömään se 1500kcal joka päivä niin saat kaloreiden lisäksi myös kaikki hivenaineet, kivennäiset ja vitamiinit, joita elimistösi tarviin. Monella laihduttajalla tahtoo unohtua se ettei ravinto ole pelkkiä kaloreita, eikä edes pelkkiä rasvoja, hiilareita ja protskuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931