Mulla on toinenkin teoria miksi palsta-vajakkien (pahoittelen termiä, mutta on aika kuvaava ja myös aika hauska;-) ) on vaikea löytää kumppania.
Koska, käsitys siitä millainen vastakkaisen sukupuolen tulisi olla on pahasti vääristynyt. Naisiin on mielestäni vaikuttanut paljon kaikenlaiset aikakausilehdet ja televisio-ohjelmat jotka suoltavat parisuhdedraamaa päivästä toiseen. Miehen tulisi olla komea ja miehekäs samalla tavalla kuin jonkin tv-sarjan henkilö. Jos sitten omat rahkeet (jos niitä edes ymmärretään) eivät tälläisen adoniksen saamiseen löydy, alkaa miesten haukkuminen sioiksi ym. Ja vaikka ymmärrettäisiinkin ne omien ominaisuuksien riittämättömyys niin ei sellainen ns. tavismies enää tuota tyydytystä ja rakkauden tunnetta kun vertailukohtana on edellämainitun kaltaiset adonikset.
Miehillä taas tilanne on samankaltainen mutta naisen malli on haettu nettipornosta. Nainen mielletään olevan hyvä tyttöystävä silloin kun ulkoiset ominaisuudet ovat huippuluokkaa ja valmis seksiin koska ja missä tahansa ilman että täytyisi yrittää tehdä mitään vaikutusta naiseen. Rinnat täytyy olla suuret ja takapuoli treenattu, muuten nainen ei ole millään tavalla kiinnostava.
Loppulauseena totean että monilla sinkuilla odotukset vastakkaisesta sukupuolesta on TODELLA vääristynyt ja epärealistinen. Naisen/miehen referenssi on mielikuvituksen tuotetta. Sitten jäätte loppuelämäksi yksin kun tälläistä mielikuvitusolentoa ei kävele vastaan.
Sinkkuuden syyt os.2
7
176
Vastaukset
- ...
Jos luonteen puolelta löytyy vain paskaa ja vieläkin paskempaa, niin kyllä se vieraannuttaa lopullisesti myös puhtaasti mielikuvatasolla. Ei siis voisi enää vähempää kiinnostaa. Samalla aaltopituudella pitää olla, ja ihan itsenäisen ajattelun pohjalta. Miten kukaan viitsii elää muukalaisen kanssa, joka on vieläpä tahallaan epämiellyttävä jo tutustumisvaiheessa? Epätoivoinen tyytyminen on tosi säälittävää, mutta kai se suo ainakin "uhrille" mahdollisuuden kasvaa ihmisenä, tosin kovalla hinnalla. Huonossa ihmissuhteessa taidetaan käyttää aika paljon mielikuvitusta, jottei pitemmänkään ajan kuluessa nähtäisi toista tasan sellaisena kuin hän on. Onhan sekin eräs psyykkinen suojautumiskeino. Kannattaisi tutustua ihmismielen kiemuroihin ennen kuin herkeää romanttiseksi.
- lottamari<3
No, kun yhden kerran on ollut luonnehäiriöisen tunneköyhän romantittoman miehen kanssa naimisissa ei juuri suuria odotuksia enää miehistä ole. Sitä uskoo, että kaikki miehet ovat samanlaisia, eivät tajua mistään mitään ja sitä ei usko koskaan tapaavansa oikean aidosti rakastavaa miestä, tuntee ettei kelpaa ja ei riitä koskaan kenellekään. Muukalaisen kanssa eläminen ja huonossa ihmisuhteessa eläminen vie ja vaatii niin paljon ihmiseltä, että kuka vaan selväjärkinen tunteet omistava ihminen on kuin Bruse taivaanlahja luonnehäiriöisen jälkeen, johon uhrin on helppo ihastua ja jäädä kiinni.
Luonnehäiriösen uhria ei kiinnosta enää muu kuin se, että kumppanilla on tunneälyä ja hän osaa rakastaa ja välittää aidon oikeasti ja kemiat pelaavat. Ulkonäöllä on merkitystä sen verran, että persoonassa on jotain selittämättömän ihanaa vaikka hän ei niin sanotusti mikään muotilehden sankari ole. Uskon, että ns. karisma on luontaista seksikkyyttä ja hyvän luonteen yhteissumma, jossa hyvä ulkomuotokaan ei näyttele pääosaa vaan on sivuseikka muiden hyvien ominaisuuksien rinnalla. Miehessä täytyy olla sitä jotakin ja se ei todellakaan ole pelkkä hyvä ulkomuoto vaan salaista viehätysvoimaa, jota ei välttämättä huomaa heti.- Miesssssssssssssssss
Luonnehäiriöisen ihmisen kanssa ollut suhde jättää traumat. Onneksi ongelman tunnistaa niin voi vähitellen päästä ylikin siitä. Mulla on sellainen ajatus naisista että kaikki lopulta puukottaa selkään kun antaa tilaisuuden tai näyttää heikkoutensa. Sitten se että mitä tahansa sanon tai teen niin toinen löytää siitä jotain pahaa. Ei voi sanoa edes rakastavansa koska toinen saa käännettyä sen jotenkin negatiiviseksi asiaksi. Mutta ei tietenkään kaikki naiset ole samanlaisia mutta juuri päättynyt suhde paranoidisen henkilön kanssa jättää jälkeensä tuollaisia ajatuksia. Kait tämä tästä aikaa myöden helpottaa.
Mun nykyisissä kriteereissä juuri tärkeimpinä asioina onkin positiivisuus, hyvä itsetunto ja itsekeskeinen ei saa olla. Pitää olla hyvä ja lämmin persoona. - weagvwage
Niin, sitä on kaikenlaisia elämäntarinoita ja käytännössä on vain promillen murto-osa ihmisiä, jotka eivät kohtaa suuriakin ongelmia elämässään. Suhtautuminen poikkeaa vain suuresti.
Olen itse seurustellut avioliitossaan järkyttävää henkistä väkivaltaa kärsineen kanssa ja nähnyt millaiseksi sinällään todella hurmaava nainen voi tulla. Itseasiassa tietämättäni olin numero 3 hänen rumbassaan vaihtaa tasaisin väliajoin miehiä sen jälkeen. Onneksi omiin vahvuuksiin ja hyviin puoliin kuuluu, että kykenen ottamaan aina kaikki yksilöinä, enkä ole koskaan ajatellut, että kaikki naiset tai miehet olisivat samanlaisia. Eikä siis yllättäen markkiarvoteoriakaan minusta ole kuin säälittävä tapa selittää tilastoja hyvin ylimalkaiseen, pseudotieteelliseen tapaan.
- deft
Voihan tuossa olla jotain totuuden siementä. Siltikin huvittaa se kuinka helpolta tuntuu aikuisten ihmisten niputtaminen noin mustavalkoisesti (avainsana: aikuisten).
Mä uskon ilmeisesti liikaa siihen, että ihminen kehittyy ennemmin kuin taantuu. Koska sitähän noi "sinkkuuden syyt" yrittää kertoa.
Huoh...
Maailma on muuttunut. Nuorempana oli helpompaa vaikka ei ollutkaan sen komeampi kuin nykyään...jne. yms. - lottamari<3
Mistä kolosta heräsit, kun yhtäkkiä huomasit että maailma on muuttunut, mutta sinä et. Elämä vaikeutuu väkisinkin, kun vanhenee ja pienin murhe niistä on sinkkuus. Jotkut taantuu, jotkut viisastuu ja jotkut eivät kerkeä kokemaan kumpaakaan, kun kuolema jo korjaa. Elämää ei pidä ottaa liian vakavasti tai käy niin kuin Breivikille.
et ole muuten päivääkään vanhentunut, mikä on salaisuutesi.- deft
Kolosta herääminen ei riitä, mörh. Pitää olla kokemuksia Todellisista Tilanteista jotta voi vertailla.
Maailma on tainnut siis muuttua sellaiseen suuntaan, että pienistäkin inistään ja valitetaan. Aikuiset inisevät ja kärttävät miltei pahemmin kuin lapset. Jotain on tapahtunut...jotain muutakin kuin internetin keskustelupalstat. Luulemma.
Pienin murhe on se, että työpäivän jälkeen haisee lehmänpaskalle, koska kuitenkin tietää että se kuuluu työhön...paskan luominen siis.
Suurimmat murheet alkavat olla jonkinsorttiseen fyysiseen ja psyykkiseen läheisyyteen liittyviä. Todella.
Mitä sä piru vie teet kavereilla, joita ei ehdi koskaan tapaamaan ja joiden kanssa ei enää mitään uutta opi, kun olisi mahdollisuus lopettaa sinkkuus ja olla osa (puolikas?) jotain hienoa. Pusut ja halit plussaa.
Kyllä mä olen hieman vanhentunut. Kiitos silti. Musta ei vaan päällepäin huomaa koska mä koetan...olla jotain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862