MILLAISEN

MMies

44

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kukkomies

      Enpäs tiedä, koko tapaus tuntuu hyvin hämärältä, etenkin kun pommiin liittyy samat ilmiöt kuin esim. lontoossa ja monessa muun länsimaan pommituksessa ("terroristit" käy tyhjän viraston kimppuun).

      Pistäisin sen perusvankilaan, perusvangiksi maksimituomiolle ja sillä siisti. Ensin kuitenkin mielentilatutkimukseen ja punnita että onko hänellä jokin mielenterveydellingen ongelma jota on mahdollisesti hyväksikäytetty niin että tyyppi on saatu "Droneksi" psykologisin keinoin. Tässä tapauksessa mentaaliosastolle ja koittaa opettaa takaisin ihmiseksi, ja sen jälkeen avovankilaan yhteiskunnallistumaan. Tällä tavalla kenties saataisiin kyseinen psyykkistä sodankäyntiä käyvä taho paremmin paljastettua.

      Kaikenkaikkiaan tuo koko roska vaikuttaa Gladios-operaatiolta ja Nato pyrkii pakottaan Norjaa oleen venkoilematta. Joka taas osoittaa että Nato on yksi sairas organisaatio ja itsenäisten pohjoisten maiden allianssille löytyy entistä enemmän syytä ja tarvetta että voidaan puolustaa naapureita solidaarisesti moista sairasta vallantavoittelua vastaan.

      Northern Alliance of Free People!

      • sun ei

        pitäsi avata suutasi koskaan

      • Kukkomies

        NIin, ja tuo tyyppi siis oli ääri-oikeistolainen - ja siten kaltaiselleni kvasi-vasurille tarjoutuisi tilaisuus voukata oikesitolaisesta mielenlaadusta.

        Valitsen kuitenkin olla tekemättä niin. En usko että se on juurikaan merkitsevä suure yhtälössä. Uskon että äärioikeistolaistenkin toiminta - olkoonkin DA-tyyppistä - ei ilmene oikeasti noin. Ennemminkin se ilmenee lipunliehutuksena ja edustuksellisena taisteluna, tai reviiritaisteluna - mutta tuo ei ole sellaista.

        Teossa ei ole mitään oikeistolaista. Se että tekijä on oikeistolainen saattaa viitata siihen että hän uskoo hierarkiaan ja auktoriteettiin - ja jos hän on mielisairas on hänet voitu värvätä tekemään teko jonkin oikeistolaisin arvoin esittäytyvän organisaation puolesta. Luultavasti tuo organisaatio ei ole alkuunkaan oikeistolainen, vaan se on valtaorganisaatio joka ei harkitse muuta kuin valtaa.

        Tämän vuoksi tässä maailmanvaiheessa olen valmis noudattamaan äärimmäisenkin oikeistolaisia arvoja mikäli niitä käytetään taisteluun tuota sairasta valtamustekalaa vastaan. Kvasi-vasurina tunnustan että on tilanteita jolloin olemassaolosta käydään ihan oikeasti taistelua - mutta ketä vastaan?

        Täten siis ainakin sinne vallankumoukseen asti näen että sekä äärioikeiston (tajuamaan heränneiden aktiivien) että vasemmiston (aina hereillä olleiden hörhöjen) tie itseasisassa johtaa kohti samaa taistelua, samalla puolella - mutta eri syistä. Oikeistolla vahingollisen hierarkian puhdistamisen tarkoituksessa, vasemmistolla vapautta puolustaessa.

        Gentleman.

        Olemme löytäneet yhteisen vihollisen, nyt meidän pitää vain miettiä kuinka tuolle kaikkialle lonkeronsa ulottaneen mustekalan silmien väliin saadaan harppuuna kerralla ja kunnolla?

      • Kukkomies
        sun ei kirjoitti:

        pitäsi avata suutasi koskaan

        Harkitse sanojasi tarkemmin koska mä olen käyttänyt tähän asti vain sormiani... ;)

        Suuni on visusti ummessa. Toistaiseksi.

      • no, sun ei
        Kukkomies kirjoitti:

        pitäisi avata sormiasi koskaan

      • MMies

        MITEN HELVETISSÄ 80-NUORTA AMPUNUT VOIDAAN LASKEA IKINÄ VAPAAKSI!?

        MIETI VÄHÄN ENNEKUIN KIRJOITAT MITÄÄN!

        TÄSSÄ TAPAUKSESSA RIKOLLISEN YMMÄRTÄMINEN ON RIKOLLISTA TOIMINTAA JA HALVEKSUNTAA UHREJA JA HEIDÄN OMAISIAAN KOHTAAN!

        SYY EI OLE YHTEISKUNNAN VAAN SEN JOKA PAINOI LIIPASINTA!

        NIIN!

      • Kukkomies
        MMies kirjoitti:

        "MITEN HELVETISSÄ 80-NUORTA AMPUNUT VOIDAAN LASKEA IKINÄ VAPAAKSI!?"

        Nike-tyylillä "Just do it". Ja toisekseen missä kohtaa olin häntä vapauttamassa?

        Minä uskon että ihmisellä on mahdollisuus muuttua, jokaikinen hetki elämässään. Jos hän tappaa tänään 80 - hän voi huomenna päättää ettei koskaan tee niin.

        Samoin ihmienen voi olla sitä mieltä että hän elää tiukkojen eettisen normien mukaan koko elämänsä ja se on oiekin - ja valitsee huomenna tappaa 80.

        Ihminen on muuntuvainen. Kykeneväinen tähän, ja kykeneväinen tuohon. Tämä voidaan huomioida.

        Lisäksi olen sitä mieltä että tämä "siivoaminen" yhteiskunnassa itseasiassa edistää ongelmien syntymistä. Katsos, kun aina ongelmatapausket "siivotaan" kuten pahaiselta kersalta siivotaan hänen sotkut aina - niin lopulta ihmiset tulevat itse laiskaksi puolustamaan arvojaan. Ja sitten tulee vain alati lisää siivottavaa. Tällöin siis se että yhteisölle annetaan oikeus "luottaa siihen että viranomaiset auttavat" heikentää yhteisöjen laatua.

        Yhteisöjen tulisi saada kärsiä heikkouksiensa hedelemät. Tämä toimii aivan kuin immuunipuolustus - jos "viranomaistoiminnalla" - antibiooteilla - hoidetaan aina ongelmat ei elimistö (yhteisö) koskaan opi puolustautumaan itsenäisesti vääryyttä vastaan. Tällöin antibiooteista tuleekin elämänehto - jolloin taas mahdollistuu valtahierarkiata, poliisivaltiot ja niiden muuttuminen saastuneiksi. Tällöinhän tilanne on siitä että meillä olisi käsissämme yhteiskunnallinen AIDS.

        Tämän vuoksi yhteisöllä pitäisikin - kenties - olla oikeus kärsiä ja kantaa vastuu uhriroolsisa ilman mitään lupausta että väärintekijää rangaistaan mitenkään erityisesti - ihan siksi että yhteisö skarppaisi omia sisäisiä puolustusmekanismejaan eikä luotatisi aina "ulkopuoliseen" - organisatoriseen, itseoikeuttavaan puolustukseen jotka kuitenkaan eivät pysty auttamaan yhteisöjä niin hyvin kuin yhteisöt itse pystyisivät vastuuta kantaessaan.

        Rikolliset vapaaksi siksi että oppisitte puolustautumaan niitä vastaan ja luomaan yhteisöjä jotka eivät tee rikollisia koska yhteisö on laadukas. Nythän rangaistusten tehtävä on taata toisaalta syrjäytymienen niin että jatkossa ihminen on semi-outcast joka ei voi tehdä muuta kuin rikoksia koska hän on kahta kauempana yhteisöstä rangaistuksen jälkeen.

        Jos on tie takaisin yhteisöön, niin näytä se? Jos sellaista tietä ei ole - on yhteisön rangaistusmentaliteetti kaksinkeratistanut ongelman ulkoistamalla "vastuun" rangaistusorganisaatiolle joka tuota vastuuta ei pysty täyttämään koska ainoa joka sen vastuun pystyy täyttämään on yhteisö itse muodostumalla järkevämmäksi!

        MITÄ KAMAA OLET TÄNÄÄN VETÄNYT!?

        ON KAI SELVÄÄ, ETTÄ PSYKOPAATTI ON ERISTETTÄVÄ YHTEISKUNNASTA!

        MIELUUMMIN KUULA KALLOON, MUTTA KRISTITTYNÄ EN VOI KANNATTAA KUOLEMANTUOMIOTA, JOTEN ELINKAUTINEN OLKOOT VAIHTOEHTO!

        NIIN!

      • ehkä tuossa

        oli jotain järkeä kun oikein pinnistelee. eihän tuomioiden koventaminen mitään auta, ja inhoan sellaista lynkkausmeininkiä.

        mutta silti tällekin murhaajalle 400 v. koirankopissa olisi sopiva rangaistus mielestäni.

      • Kukkomies
        ehkä tuossa kirjoitti:

        oli jotain järkeä kun oikein pinnistelee. eihän tuomioiden koventaminen mitään auta, ja inhoan sellaista lynkkausmeininkiä.

        mutta silti tällekin murhaajalle 400 v. koirankopissa olisi sopiva rangaistus mielestäni.

        No, mitä se rangaistus auttaa? Sehän on vain lapsellista itkua että kun kävi väärin niin nyt jonkun on saatava selkään asian takia.

        a) Se ei muuta tapahtunutta
        b) Se ei tuota kompensaatiota menetyksille
        c) Se antaa oikeuden vältellä yhteisöllistä vastuuta

        Rankaisu on TUTTI jolla yhteisön jäsenet tuudittautuvat siihen että nyt asiat ovat hyvin. Vaikka tämä ei pidä laajemalla tasollaan paikkaansa - alkuunkaan.

        Otetaan tutti pois. On aika vieroittautua kovaan todellisuuteen.

        1) Tekijä eli samaa kulttuuria kuin muut ihmiset
        2) Tekijä imi vaikutteensa samoissa piireissä kuin muut ihmiset
        3) Tekijä on ilmentänyt jatkuvasti persoonaansa, ongelmiaan, toiveitaan, suunnitelmiaan jollain tasolla yhteisössään.
        4) Tekijään on vaikuttanyt yhteisö äärimmäisen monella taholla, sekä eriöaiset ryhmät jotka toimivat yhteisön alla.

        Jos näiden kaikkien vaikutus unohdetaan täysin eikä edes yritetä parantaa yhteisön laatua koska "oikeus toteutuu rangaistuksessa mussun mussun muu" niin se ei ole mitään muuta kuin pohjan luomista toiselle samanlaiselle - tai paniikkireaktiona jonkun turhanpäiväisen ja nopeasti korruptoituvissa olevan byroon luomista (tutin tilalle otetaan purulelu).

        Ainoa joka voi ennakoivasti puuttua tuollaiseen on yhteisö joka pyrkii muuttumaan laadukkaammaksi kaililla mahdollisilla tavoilla.

        Jopa sillä että virallisesta rangaistuksesta luovutaan ja valta oikeuteen annetaan takaisin yhteisölle sensijaan että sitä ajetaan tehottomasti ja hampaattomaksi tekevästi organisatorisesti.

        Kenties yhteisöt tarvitsevatkin juuri sähköshokkihoitoa että alkavat taas tajuamaan todellista oikean ja väärän välistä eroa - ja siksi osaavat ruotia itsensä kohti sitä ihan oikeaa oikeaa jonka ansiosta tarve rangaista vähenee - koska vääryydetä vähenevät luonnostaan. Sitten kun poliisi on niin tehoton etti saa kuin yhden rikollisen kiinni kymmenestä - koska rikollisia on yhteisössä vain kymmenen - ollaan hyvässä tilanteessa.

        Se että kiinni saatuja rikollisia on enemmän ei yleensä ole kovin hyvä uutinen koska se tarkoittaa lähes järjestelmällisesti sitä että yhteisöstä on tullut niin paska että rikoksia tehdään enemmän.

      • cs
        MMies kirjoitti:

        MITÄ KAMAA OLET TÄNÄÄN VETÄNYT!?

        ON KAI SELVÄÄ, ETTÄ PSYKOPAATTI ON ERISTETTÄVÄ YHTEISKUNNASTA!

        MIELUUMMIN KUULA KALLOON, MUTTA KRISTITTYNÄ EN VOI KANNATTAA KUOLEMANTUOMIOTA, JOTEN ELINKAUTINEN OLKOOT VAIHTOEHTO!

        NIIN!

        Kristinuskoiset ova jo tappaneet 60 000 000 ihmistä
        Ja kristittyjen Jumaalaan uskovat vähenevät taulukon mukaa niin,
        ettei 2026 ei enää kukaan Suomessa oppinut ei enää usko jumalaan ja silloin ei minkään uskonryhmän ole enää tarpeen terrorisoida uskonnon vuoksi täällä

      • Kukkomies
        cs kirjoitti:

        Koska Jumala sanoo niin!

        (Kaikki mitä Jumalasta on sanottu tai kirjoitettu on ihmiskätten työtä. Kaikki mitä Jumalaisesta inspiraatiosta ja Jumalan ohjauksesta on sanottu ja kirjoitettu on ihmiskätten työtä).

        Jumala on temppelin esirippu jonka takana on vaan yksi vallanhaluinen ihminen joka kuiskailee "totuuksia" toisten korvaan ja opettaa heitä puolustamaan totuuksiaan - juuri niinkuin MMies tekee.

        MMies on valtaorganisaation säälittävä uhri joka ei pysty tai halua yrittää ajatella itse vaihtoehtoja. Luultavasti siksi että MMiehelle on henkilökohtaista hyötyä kuulua organisaatioon, jolloin hänet on ostettu milläs muulla kuin halvalla makkaralla ;)

        EI USKONTO TAPA VAAN PSYKOPAATIT USKONNON VARJOLLA!

        AITO KRISTITTY EI VAHINGOITA IHMISIÄ, ELÄIMIÄ TAI LUONTOA!

        Mämmin jumala teki maailmakaikkeuda viikossa..........

        Mix helkkarissa se kirjoitteli Raamatun kirjoituksiaan 1000vuotta?
        savitauluille kaislakääröihin, ennenkuin papit kankinsoivat sen jumalan sanaksi

      • cs
        MMies kirjoitti:

        EI USKONTO TAPA VAAN PSYKOPAATIT USKONNON VARJOLLA!

        AITO KRISTITTY EI VAHINGOITA IHMISIÄ, ELÄIMIÄ TAI LUONTOA!

        NIIN!

        Mämmi ON psykopaatti
        Ei uskalla kuvaansa näyttää

        HEITETÄÄN MEREEN UNIKEONPÄIVÄNÄ 27.7
        NAANTALISSA, JOS HIHHULIEN JÄRKI PALAISI
        JAAKKOKIN HEITTELEE KIVIÄ TÄNÄÄN

    • elinikäisen siis oikean sellaisen

      • MMies

        ELI EI IKINÄ ENÄÄ VAPAAKSI!?

        NIIN!

    • hathahthat

      Mitä noista...sattuhan sitä.......

    • kuolemantuomio

      Kuinka ihmiselle, joka tappanut lähes 100 ihmistä pitäisi antaa mahdollisuus muuttua ??? ...ja kuka antaisi???....voisitko mennä kysymään omaisilta, mitä mietä olisivat tästä mahdollisuudesta ??? eikö tuo teko ole kerrassaan karmea teko, täysin anteeksiantamaton???

      • Kukkomies

        Ei.

        Se ei ole anteeksiantamaton teko.

        Se on teko jossa tapettiin 100 ihmistä. Ainoa relevanssi on se että tekeekö hän sitä uudelleen (miksi hän on tehnyt sen?).

        Muussa kyse on sinust ja sinun oikeuskäsityksestäsi jota teet itsekkäistä syistä - et uhrien tai tekijän kannatla vaan itsesi. Sinä et liity tilanteeseen millään tavalla vaikka sinusta siltä tuntuukin.

        Jos tälläiset asiat huolestuttavat niin mene ja auta ihmisiä ympärilläsi elämään normaalisti jotta heillä ei olisi tahtoa tehdä jotain tuollaista. Se on se mitä SINÄ voit tehdä asioita parantaaksesi. Vai eikö vastuu kiinnosta? Joku toinen hoitaa?

        Juuri siksihän tuota paskaa tapahtuukin, koska se on aina "joku toinen joka hoitaa". Myös rangaistukset.

        Minun mielestäni ei pitäsii hoitaa, jotta sinulla olisi jonkinlainen motiivi käydä välitöntä yhteisön parantamisen puolesta kamppailua arjessasi. Että asia koskisi - ei vain tekijää, uhreja ja rangaistusorganisaatiota ... vaan koko vitun yhteisöä jonka sylistä nuo äpärät maailmaan lähtevät.

      • MMies

        NÄIN ON!

        EI SE TYYPPI "MUUTU" IKINÄ!

        ON OLLUT SYNTYMÄSTÄÄN SAAKKA TÄYSIN TUNTEETON SADISTI JA PYSYY SELLAISENA NIIN KAUAN KUN ELÄÄ!

        TAIVAASEEN HÄN EI PÄÄSE VAIKKA KUINKA KATUISI!

        NIIN!

      • MMies
        Kukkomies kirjoitti:

        Ei.

        Se ei ole anteeksiantamaton teko.

        Se on teko jossa tapettiin 100 ihmistä. Ainoa relevanssi on se että tekeekö hän sitä uudelleen (miksi hän on tehnyt sen?).

        Muussa kyse on sinust ja sinun oikeuskäsityksestäsi jota teet itsekkäistä syistä - et uhrien tai tekijän kannatla vaan itsesi. Sinä et liity tilanteeseen millään tavalla vaikka sinusta siltä tuntuukin.

        Jos tälläiset asiat huolestuttavat niin mene ja auta ihmisiä ympärilläsi elämään normaalisti jotta heillä ei olisi tahtoa tehdä jotain tuollaista. Se on se mitä SINÄ voit tehdä asioita parantaaksesi. Vai eikö vastuu kiinnosta? Joku toinen hoitaa?

        Juuri siksihän tuota paskaa tapahtuukin, koska se on aina "joku toinen joka hoitaa". Myös rangaistukset.

        Minun mielestäni ei pitäsii hoitaa, jotta sinulla olisi jonkinlainen motiivi käydä välitöntä yhteisön parantamisen puolesta kamppailua arjessasi. Että asia koskisi - ei vain tekijää, uhreja ja rangaistusorganisaatiota ... vaan koko vitun yhteisöä jonka sylistä nuo äpärät maailmaan lähtevät.

        USKOMATONTA TROLLAUSTA!

        MIETI VÄHÄN MILTÄ TUNTUU UHRIEN OMAISISTA!

        ET VARMAAN YMMÄRTÄISI JA PUOLUSTAISI TÄTÄ PETOA, JOS HÄN OLISI AMPUNUT LÄHISUKULAISIASI!

        AMPUJA EI OLE SANKARI EIKÄ KIEROONTUNEEN YHTEISKUNNAN LIEVEILMIÖ!

        HÄN ON TUNTEETON PELKURI JA SADISTI!

        NIIN!

      • Kukkomies
        MMies kirjoitti:

        USKOMATONTA TROLLAUSTA!

        MIETI VÄHÄN MILTÄ TUNTUU UHRIEN OMAISISTA!

        ET VARMAAN YMMÄRTÄISI JA PUOLUSTAISI TÄTÄ PETOA, JOS HÄN OLISI AMPUNUT LÄHISUKULAISIASI!

        AMPUJA EI OLE SANKARI EIKÄ KIEROONTUNEEN YHTEISKUNNAN LIEVEILMIÖ!

        HÄN ON TUNTEETON PELKURI JA SADISTI!

        NIIN!

        Järkjättöinen pelle, milloin hoksaat etten ole sanallaakaan puolustanut tekoa tai nähnyt sitä oikeutettuna?

        Minusta yhteisön pitäisi kerätä seipäät ja mennä joukolla hakkaamaan se paskaksi, ja kun paikalle tulee sheriffi puolustamaan lynkattavaa niin sheriffi saa yhtälailla seipäästä, ja kun paikalle tulee pankkiiri peloissaan että kohta väki jättää lainansakin maksamatta niin SEIVÄSTÄ KURKKUUN - ja sitten paikalle tulee pappi uhkaamaan Jumalan vihalla pankkiiria loukannutta väkeä... SEIPÄÄSEEN.

        Pistetään koko sakki joka luulee omistavansa valtaa ihmisten yli lihoiksi.

        Yhteisöllä on oikeus ja velvollisuus tähän.

      • No rauhotutaas

        nyt...sopii tässä tupakkaakin poltaa

        AJATTELET SAMANSUUNTAISESTI KUIN NORJAN AMPUJA!

        AJATTELET, ETTÄ SYY ON AINA MUISSA, YKSILÖ ON VASTUUSTA VAPAA JA HÄNELLÄ ON OIKEUS TEHDÄ MITÄ HUVITTAA!

        MUTTA KUITENKIN SYYLLINEN ON SE JOKA PAINAA LIIPASINTA, EIVÄT MUUT!

        NIIN!

      • Kukkomies
        MMies kirjoitti:

        AJATTELET SAMANSUUNTAISESTI KUIN NORJAN AMPUJA!

        AJATTELET, ETTÄ SYY ON AINA MUISSA, YKSILÖ ON VASTUUSTA VAPAA JA HÄNELLÄ ON OIKEUS TEHDÄ MITÄ HUVITTAA!

        MUTTA KUITENKIN SYYLLINEN ON SE JOKA PAINAA LIIPASINTA, EIVÄT MUUT!

        NIIN!

        No, jos haluat kuulla totuutta niin totuutta saan. Voin kertoa milloin tahansa mitä noiden hullujen päässä liikkuu, mutta vaadin että minua kuunnellaan enemmän kuin ihmiset kuuntelevat omia harhojaan ja omaa tulkkaustaan tilanteesta.

        Mutta idioottien takiahan tämä on mahdollista. Minulla on parhaat toimintatavat, ja parhaat keinot millä asioihin voidaan ennakoivasti puuttua.

        Koska olet pitkälti oikeassa. Ajattelen - pystyn ajattelemaan - ja olen hyvin pitkälle kuin he.

        Sinä et ymmärrä hajuakaan siitä mistä puhut kernaasti. Minä ymmärrän täydellisesti. Se on meidän oleellisin eromme. Minulla on auktoriteettia, perusteltua auktoriteettia asiassa - ja juuri siksi sinä sen kiistätkin raivolla.

        http://www.youtube.com/watch?v=-apRCG2Nffc&feature=related

        OLET KIERO KUIN KORKKIRUUVI!

        ETKÖ YMMÄRRÄ, ETTÄ JOS TEET JOTAIN VÄÄRÄÄ, NIIN SE EI OLE JONKUN TOISEN SYY!?

        VAIKKA HELPPOA SE TIETYSTI ON SYYLLISTÄÄ MUITA OMISTA VIRHEISTÄÄN!

        NIIN!

      • Kukkomies
        MMies kirjoitti:

        OLET KIERO KUIN KORKKIRUUVI!

        ETKÖ YMMÄRRÄ, ETTÄ JOS TEET JOTAIN VÄÄRÄÄ, NIIN SE EI OLE JONKUN TOISEN SYY!?

        VAIKKA HELPPOA SE TIETYSTI ON SYYLLISTÄÄ MUITA OMISTA VIRHEISTÄÄN!

        NIIN!

        http://www.youtube.com/watch?v=5K3E5tLoado

    • kukkomiehelle

      Olet osittain oikeassa, kun sanot, että jokaisen pitäisi katsoa ympärilleen ja auttaa toinen toista...hienoahan se olisi, jos pystyisimme sellaiseen....MUTTA tämä mies on tehnyt kerrassaan karmean teon tappamalla julmasti 100 puolustuskyvytöntä, viatonta nuorta ihmistä....toisen ihmisen henkeä ei saa riistää, puhumattakaan tällaisesta teloituksesta....yrittämällä vetää tämä tosiasia jonkun muun asian syyksi ja puhumalla tämän ihmisen mahdollisuudetsa saada muuttua, osoittaa ettet oikein hahmota tapahtunutta..

      • Kukkomies

        Oletetaan että miehen takana on aivopesuorganisaatio joka on käyttänyt hyväkseen esim. tuon miehen taipumusta täydelliseen auktoriteetti-tottelevuuteen sekä käyttänyt hänen mielenhäiriötään hyväkseen tavalla joka tekee kyseisestä tyypistä oikeastaan robotin jota voi verrata Islamistien fundamentalistisiin itsemurha-pommittajiin jotka uskovat todellakin täysin järkkymättömästi siihen mitä tekevät?

        Jos tämä on totta - ja se on mahdollista (en sano että asia ehdottomasti on niin) - niin miksi silloin teon tekijää ei voi nähdä kertakaikkisen psykologisesti pahoinpideltynä ihmisenä jolta on riistetty kaikki harkinta ja identiteetti täysin - niin että hänestä on tehty biologis-psykologinen ase jota käyttää joku muu kuin tuo ihminen itse?

        Kuka on silloin "tekijä"? Fyysinen objekti joka näemme ihmisruumiina - joka kuitenkin noudattaa hulluutensa nojalla jonkun toisen ohjelmoimaa tehtävälistaa - vai onko tekijä sittenkin se taho joka tuollaisen tehtävälistan on tehnyt?

        EI KUKAAN OLE NIIN MANIPULOITAVISSA TAI HULLU, ETTÄ USKOISI OIKEASTI TEKEVÄNSÄ HYVÄN TEON, KUN TAPPAA JOUKOITTAIN LOMALEIRILLÄ AIKAANSA VIETTÄVIÄ NUORIA!

        USKO TAI ÄLÄ: AMPUJA ON SYYLLINEN, EI KUKAAN MUU!

        NIIN!

      • KLFNMklanmfweklefwwe

        Kyllä on ja heitä kutsutaan virallisesti sotilaiksi. He käyvät laitoksessa jossa heidät edollistetaan elämän lopettamiselle ja suurin osa heistä ei koe asiaa vääränä tai kertakaikkiaan välitä.

        Matka siviilistä sotilaaksi ei tarvi muuta kuin kiven ottamista käteen ja sen iskemistä jonkun kalloon. Kun tuntee ja hyväksyy kykynsä riistää elämää sen olematta muuta kuin teko - saappaiden pukeminen päälle, bensan takkaaminen, jotain päähän ampuminen - tajuaa että kunnioitus elämää kohtaan ei ole muuta kuin ehdollistuminen ihmisen päässä. Ja ehdollistumiset voidaan poistaa yksinkertaisesti murtamalla kaava joka ei ole monimutkainen.

        On vain tapettava.

        Lainaan tähän loppuun suurta ajattelijaa joka todistaa ihmisluonnon perikuvaa.

        "MIELUUMMIN KUULA KALLOON"

        Enkeliksikö erehdyut kaltaisiamme luulemaan?

      • kukkomiehelle
        Kukkomies kirjoitti:

        Oletetaan että miehen takana on aivopesuorganisaatio joka on käyttänyt hyväkseen esim. tuon miehen taipumusta täydelliseen auktoriteetti-tottelevuuteen sekä käyttänyt hänen mielenhäiriötään hyväkseen tavalla joka tekee kyseisestä tyypistä oikeastaan robotin jota voi verrata Islamistien fundamentalistisiin itsemurha-pommittajiin jotka uskovat todellakin täysin järkkymättömästi siihen mitä tekevät?

        Jos tämä on totta - ja se on mahdollista (en sano että asia ehdottomasti on niin) - niin miksi silloin teon tekijää ei voi nähdä kertakaikkisen psykologisesti pahoinpideltynä ihmisenä jolta on riistetty kaikki harkinta ja identiteetti täysin - niin että hänestä on tehty biologis-psykologinen ase jota käyttää joku muu kuin tuo ihminen itse?

        Kuka on silloin "tekijä"? Fyysinen objekti joka näemme ihmisruumiina - joka kuitenkin noudattaa hulluutensa nojalla jonkun toisen ohjelmoimaa tehtävälistaa - vai onko tekijä sittenkin se taho joka tuollaisen tehtävälistan on tehnyt?

        En ole kuullut mitään tällaista taustaa miehellä olleen, vaan toiminut yksin...MUTTA , jos tällainen tausta mieheltä löytyy, niin syyllisten määrä lisääntyy...

    • alv-liskot

      tähän on helppo vastata. Mieshän on säälittävä runkkari, joka ei osaa itse kirjoittaa edes vallankumousmanifestia (vaan nyysii senkin joltain muulta). Lisäksi tyyppi väittää olevansa miljönääri ja äärimmäisen kouluttautunut.

      Aina mietitään sitä, pitääkö lahjakkaat lapset laittaa erikoisluokkaan saamaan lahjakkaimmille tarkoitettua opetusta ja pitääkö heikkolahjaisille antaa heille sopeutettua opestusta. Mutta mitä tehdä näille syrjäytyneille, lahjattomille tunareille jotka näkevät itsensä jotakuinkin messiaana? Helvetin pelle.

      Rangaistus on tietysti se, että tämän valopään poliittiset tai yhteiskunnalliset mielipiteet eivät kiinnosta ketään. Jostain naistenlehdistä voitaisiin silloin tällöin käydä kysymässä sisustusvinkkejä.

      Looser!

      • Diesel-Jeesus

        bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang bang

        Siinä on kylliksi manifestiä että huomio on taattu.

    • tinka_tiger

      Eipä sillä enää koskaan tule olemaan elämässään hetkeä, etteikö tarvisi vilkuilla olkansa yli tuon tempauksen jälkeen. Joten eiköhän se elämä ole sinetöity.

      • jaa,

        onko hän siis tehnyt muistakin ihmisistä nyt mahdollisia murhaajia?

      • tinka_tiger
        jaa, kirjoitti:

        onko hän siis tehnyt muistakin ihmisistä nyt mahdollisia murhaajia?

        Käytä omaa järkeäs, jos osaat. Mitä luulet ihmisien päässä liikkuvan tuon jälkeen, lapsensa ja rakkaansa menettäneiden ihailua murhaaja tuskin saa koskaan. Ja kaikki ei pelkää murhaajia eikä mainetta. Ne tietää tilaisuutensa. Siksees olen sitä mieltä et tälläsille pälleille ei pitäis antaa mitään huomiota mediassa.

        Sillä median huomiolla ne juuri pääsee tavoitteisiinsa. Mut koskas media mitään uutta ja järkevää oppis. vitun aasit.

    • kukkomiehelle

      Jos hänet on aivopesty tällaisia tarkoitusperiä varten, niin syyllisiä on lisää. Ja seuraava kysymys varmaankin on, onko tämä mies mennyt vapaaehtoisesti aivopestäväksi, vai onko häntä suostuteltu/ahdistettu/kiristetty?

    • frost-free

      Elinkautinen jokaisesta uhrista.

      • Suomessa jo lomille

        .

        Suomessa päästettäisin jo vuoden parin päästä lomille "hyvän käytöksen" vuoksi

        .

      • frost-free
        Suomessa jo lomille kirjoitti:

        .

        Suomessa päästettäisin jo vuoden parin päästä lomille "hyvän käytöksen" vuoksi

        .

        Voi olla mahdollista. ..Mä en tiedä johtuuko rikollisten hyysääminen siitä että ei ajatella mitä tuhoa he aiheuttavat muurien ulkopuolella vaan ajatellaan sitä rikoksentekijän hyvinvointia.

        VÄISTYKÄÄ! Moniammatillinen arviointiryhmä huolehtii MURHAAJISTA!!!!!!!

    • ttuplai

      Sama kuin Naton lentäjille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe