Olen ollut ikäni perusterve. Pientä kuumetta saan noin kerran vuodessan. Suvussani ei ole ollut kummempia sairauksia eikä kukaan sukulaiseni ole kuollut sairauteen vaan kaikki ovat nukkuneet pois rauhallisesti yli 90vuotiaina.
Toukokuun lopussa aloin tuntemaan palan ja kuivumisen tunnetta kurkussa. Seuraavana päivänä vaiva muuttui tukkeen tunteeksi alhaalla nielussa, ikäänkuin jokin esine estäisi hengitystä kulkemasta. Menin lääkäriin ja hän määräsi minut kilpirauhaskokeeseen. Arvot olivat normaalit.
Sain uusia oireita. Rintaa alkoi pistää, vasemmalta, keskeltä ja oikealta paikkaa vaihdellen. Tuntui että nielu turpoaisi ja en saisi henkeä. Taas lääkäriin --- > Lääkäri kurkkas kurkkuun ja totes että on siisti ja mikään ei uhkaa tukehduttaa mua. Tunsi kaulalla turvonneen imusolmukkeen.
Otettiin CRP joka oli 11. Lähetettiin kotiin.
Varasin ajan yksityiselle. Hän nauroi minut pystyyn ja käyttäytyi erittäin törkeästi. Hän oli sisätautien erikoislääkäri. Määräsi kuitenkin painostuksestani kaulan ultraan joka osoittautui normaaliksi, ei poikkeavaa.
Uusia oireita: maatessa vatsalla tunsin oikealla ja vasemmalla puolella kylkiluiden lomassa isot kivenmurikan kokoiset kyhmyt. Myös iltalämpöilyä. Menin lääkäriin. Määrättiin koko vatsan ultra ja keuhkojen röntgenkuvaus. Kaikki normaalia, ei poikkeavuuksia.
Lääkärit pitivät minua luulotautisena ainakin tähän asti.
Sain taas uusia oireita. Erittäin voimakas yö- ja iltahikoilu josta läheisenikin huolestuivat ja totesivat että on todella poikkeavaa. Menin lääkäriin joka tunnusteli nivuset, kainalot ja kaulan.
Otettiin kirjo verikokeita, tässä joitakin tuloksia: Korkeahko leukosyyttiarvo 12, korkeahko trombosyyttiarvo 430, korkea senkka 40, CRP korkeahko 18. Maksa-arvo ok, paastoverensokeri ok.
Lääkäri ei ollut huolissaan poikkeavista arvoista. Ultrasi postiontelot ja lähete poskionteloiden röntgeniin ---> kaikki normaalia.
Käski virtsakokeeseen ja tulos oli puhdas.
Lääkäri soitti mulle kotiin yks päivä ja ehdotti että meen verikokeisiin. Puhui että otetaanpa HIV-koe sekä muita erinäisiä kokeita jotka liittyivät autoimmuunitauteihin.
Kaikki kokeet olivat negatiivisia.
Sain vieläkin uuden oireen. Raajojen (jalat, kädet) sekä lonkkien särky. Luusärkyä. Menin lääkärille. Hän sanoi että saattaaisi olla jokin kideskudossairaus kuten sarkoidoosi tai kollagenoosi?-sairaus (kuten lupus, skleroderma ym). Laittoi lähetteen erikoissaihtaanhoitoon ja käski verikokeisiin ja nieluviljelyyn. Kyseessä ei lääkärin epäilty epstein-barrin viirus. Otettiin myös virus-vasta-aineet ja tulos negatiivinen eli kyseessä ei mikään virus-peräinen tauti. Nieluviljely oli kans puhdas.
Lääkäri sanoi mulle yhtäkkiä (järkytyksekseni) että: ollaan mietitty josko sulla syöpä olisi. Mutta se on suljettu pois koska kaikki sun veriarvot on kuitenkin normaaleja tai vähän kohollaan ja esim Imusolmukesyövässä (lymfooma) jota nuorilla tavataan niin se näkyisi verikokeissa.
Sanoin sitten että mites sellainen kun leukemia. Kuulemma siitäkänä ei kyse voisi olla.
Eilen noi nieluvaivat alkoivat taas piinaamaan mua. Tuntuu että mulla on jotain nielussa ja tukehdun kohta. Vaikka kuinka kröhin ja koitan kakoa ei siellä mitään mukamas ole. Odottelen aikaa eirkoissairaanhoitoon ja pitää varmaan huomenna varata taas aika lääkärille tästä nielusta.
Piinaavaa kun ei tiedä mikä itsellä on....
Lääkärit eivät tiedä mikä sairaus minulla on :(
1
329
Vastaukset
- Hankalia diagnosoida
Tuttua, tuttua on. Ovat pitkällisiä selvitettäviä. Tosiin voi viedä jopa vuosiakin niiden selviäminen.
Mutta tuli mieleen että josko sulla on ärtynyt ... hitsi ko ei tuu mieleen, mut mulla se on parast aikaa meneillään, kurkku hirttää, vaikka vettäkin yritän juoda, se hirttaa kiinni, jää kurkkutorveen. Yks yö tuli mieleen, onko lähdettävä päivystykseen, kun se hirttäminen ei loppunut.
Sitä sanotaan.... voi vitjat, ko ei tuu nyt mieleen sen oireyhtymän nimi, se pakottaa rintakehää ja koskee kamalasti.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00052
Tuos puhutaan närästyksestä. En nyt sitä tarkoita, mut tuokin kertoo jotain.
Ja toisaalta, mulla on kyllä syöpäkin teetättänyt hirveesti hommia, ennenkuin löytyi. Ja siitäkin monenlaista iihmeellistä ja outoa oireilua.
Autoimmuunitaudeista, vaikka nyt niitä ei saataisi kiinni, silti se ei ole poissuljettu. Niiden kehitys on hidasta, ja ennenkuin ne saadaan näkyviin.
Minulta meni reuman esillesaamiseksi verikokein kymmeniä vuosia. Reuma oli, vaan reumakokeet eivät kertoneet mitään. Se diagnosoitiin mulla röntgenmuutoksista yli 46 vuotta sitten. Ei verkoikeiden tuloksista. Verikokeet näyttivät reumaa vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Nämä on hankalia diagnosoitavia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948