Ainakin Kalajoki ja erityisesti Visulahti olivat ankaria pettymyksiä. Ihan oikeasti Visulahdessa oli IHMISEN ULOSTELÄJÄ wc-istuimen kannen päällä! Muutenkin sitä lietteen hajuista hiekkaa oli joka paikka täynnä.
Pesutilat rikottu eikä ketään näyttänyt kiinnostavan rikkinäiset lukot ja puuttuvat koukut.
Mikä helvetti on syynä siihen, että leirintäalueella pitää elää kuin siat pellossa?
Onko SIISTEJÄ leirintäalueita Suomessa?
18
269
Vastaukset
- Oma WC
Millä tavalla provo aloituksesi liittyy karavaanareihin?
- Älä ole sopuli
Pitääkö ihmisen tunkea sinne mihin kaikki muutkin menevät .
Mikä yhdistää Kalajokea, Visulahtea, Rauhanlahtea ym ökyalueita. Olen käynyt niissä kaikissa kaksi kertaa, eli ensimmäisen ja viimeisen. kaikkialla on tungosta ja törkyä. Suihkuissa voi käydä vaan saappaat jalassa.
Kun noissa käy tuhansia ihmisiä päivittäin, niin se edellyttäisi jatkuvan siivouspartion käyttämistä alueella. Mutta aamulla laitetaan paikat kuntoon ja sitten ne saavat sotkeentua seuraavaan aamuun asti. Miten lie Tuurissa ?
Ei kaikkien tarvi mennä sinne mihin kova mainoskamppanja tuputtaa, vaan voi valita ihan itse majoituksen ja vapaa-ajanviettopaikan.
Olenkin valinnut hieman pienemmät huvittupaikat ja ihan kivaa on ollut lastenkin kanssa. Majoitus yleensä keskikokoisissa leirintäpaikoissa , missä on riittävät peruspalvelut ja niissä on siistiä.
Erityisen hienoina paikkoina on jäänyt mieleen Ruokkeen lomakylä Kesälahdella ja Papinniemi Uukuniemellä. Niissä viihtyy aina.- hyviä ja heikompia
Isoilla alueilla on usein paljon asiakkaita liikkeellä ja siisteyteen pitää kiinnittää paljon huomiota. Ainakin muutama viikko sitten Rauhalahdessa oli käydessämme siistiä ja tilat olivat siivottu ja aivan hyvin käytettävissä. Monessa muussa pienemmässä paikassa oli siisteys kunnossa mutta löytyipä niidenkin pienempien joukosta myös heikompiakin esityksiä. Ei se iso tai pieni koko aina siisteyttä ratkaise vaan aina se työtä vaatii paikan pitäjältä.
- Oululainen opettaja
Tykkään Pitkistähiekoista ja Purhosta. Lähden matkaan tunnin kuluttua.
- Kotkalainen vanisti
Parhaat
Messilä, Mukkula , Mussalo , Käyrälampi , Pitkäthiekat ja Purho - eetusetä
Ei tullut aloittajalle mieleen, että samaa matkailua harrastava lajikumppani on saattanut kyseiset läjät roiskaista omasta persiistään. Uskonkin että ei moiseen tekoseen ukko jumalaa ole tarvittu. En myöskään katso. että leirintäalueen pitäjäkään olisi moiseen vaivautunut. Ymmärräthän hyvä provokaation laatija että taidatkin olla osa syyllinen läjittämiseen. Kukas sitten lukot rikkoo, henkilökuntako? Tuskin kyllä minä ainakin suuntaisin katseeni kanssamatkailijoihin. Ehkäpä vaatisikin pientä matkailun harjoittelua joiltakin maaseudulta tulleista matkailijoista. siellähän siatkin elävät sananmukaisesti pellossa.
- EDFV
MAISANSALO HÄRMÄLÄ
- laukon torimyyjä
Nää on nääs noita törkyalueita, mustan makkaran kuoria joka paikassa.
- Tervekölienee
laukon torimyyjä kirjoitti:
Nää on nääs noita törkyalueita, mustan makkaran kuoria joka paikassa.
Messilässä on se pahasisuinen AKKA.
- S. Alassa
On niitä siistejäkin paikkoja, mutta ei niistä uskalla kaikille kertoa ettei se siisteys lopu siihen.
- o. ikein
Hyvä kun kirjotit ton! Meinasin jo kirjottaa listan hyviä paikkoja, mut taidanpa jättää väliin. Kiitos! :)
- Heippa ja moi moi
Käyrälampi Kouvolassa . Huvipuisto lähellä, sekä Kiinakeskus.
- SilläSiisti
Nesteen huoltoaseman vessa Hanhilahdessa on siisti.
- kyllästyin kopperoon
Minä myin vaunun pois, kun se lisäsi reilusti polttoaineen kulutusta, uudempaan vaihtamiseen olisi tarvinnut ison välirahan, eikä tuo leirintäalueilla majailukaan halpaa ole.
Pari kesää nyt reissattu pelkällä henkilöautolla ja yövytty pääasiassa hotelleissa, joskus leirintäalueiden mökeissä, aina on ollut siistiä, eikä tarvitse jonotella alueiden yleisiin vessoihin.
Miinuksena tietty mm. se, että täytyy nostella laukut aina autoon ja autosta pois.- jkskjkuewuy
Kylmäluoma hyvä ja siisti paikka.
Monenlaiselle harrastukselle mahdollisuus
Eikä kausipaikkalaisia örveltämässä
- hgred
Kyllä Powerpark on yksi siisteimmistä ja parhaiten hoidetuista alueista
- Urea löyhkää yyteris
Yyterissä vessoissa haisee virtsa, ja vessanovet on revitty irti saranoiltaan. Täys paskainen paikka ei enään koskaan siihen aidspesään.
- älyätkö
Aivan! Kävin viikonloppuna Yyterin leirintäalueella kävelykierroksella. Keppanaa vahvempaa saaneet voimailijat olivat esitelleet taitojaan vessojen oviin ja muihinkin leirintäalueen rakenteisiin. Jopa aluetta kiertävään aitaan ja sen portteihin. Alueella on viidessä (5) eri paikassa vessoja, joista osa on siistissä kunnossa olevia hajuttomia mukavuuslaitoksia. Suuresta käytöstä huolimatta. Alue ei houkuttanut minua jäämään yöpymään siellä. Lähinnä muiden alueellä olleiden vuoksi.
Menin rauhallisempaan paikkaan Reposaareen.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920