siispä erittäin paskamainen ongelma alkanut viime aikoina toistuvasti ilmetä vanhassa kunnon kaksnollavitosessa. ongelma ilmennyt varsinkin kovista nopeuksista (motariosuudet) hiljennettäessä tonne 40-60km/h. ensin esim 80-nopeuksilla auto alkaa helposti nykiä, kaasu tuntuu raskaalta eikä moottori tunnu saavan syöttöä eli "tehoja" aikaan vaikka lauta olisi kuinka pohjassa. tämän jälkeen koko auto vetää joulut : kaikki kojetaulun valot syttyvät samaan aikaan (akkuvalo, lämpötilavalo, öljyvalo, STOP-valo..) samalla tavoin kuin virtoja sammutettaessa. Myöskään mikään vaihde ei toimi, moottori vaan ulvoo jos koittaa laittaa vaihetta pesään. Samalla auto nykii kuin olis sitä kuuluisaa "kengurubensaa", ihan kuin koko hoito leviäis pian keskelle tietä. Tähän saakka ongelmaan auttanut pysähtyminen liikkellelähtö (jota hieman huono tehdä motarin poistumisrampilla :P ) tai sitten riittänyt vapaalla rullauttaminen tonne 20-30 km/h ja pikkuvaihteella matka jatkuu. alkaa vähän tuntuun vaaralliselta tommonen ajaminen. tosin tuollasessa vanhassa 90-vm pökötissä (yleensä ainakin) noi viat on huomattavasti helpommin korjattavissa kuin uusissa "piuhan päähän" - autoissa. Mutta osaako kukaan kertoa mistä sitä vikaa pitäs etsiä. Moottori ei päällisin puolin näytä mitenkään erikoiselta. Niin että mitä h*******ä tässä pitäis tehä ?
apua ongelmaan
3
60
Vastaukset
- Auto Masentaja 2
Moottori nakutta ja pian se taatusti loppuu rysähdykseen tuolla mallilla.
Kokeile auttaako 98 -oktaanin bensa. Tarkista myös, että sytytysennakko on kohdallaan ja sytytystulpat ovat oikeaa lämpöarvoa.
Jos yllämainituista ei ole apua, ei siinä auta muu kuin kansi pois ja karstat palotilasta (ja venttiileistä) pois mekaanisesti. Muuten ne ei lähde pois.
Jos se palotila on vielä sitä vanhanaikaista mallia, niin sen terävän kulman pieni pyöristys vähentää kulman ylikuumenemista, mutta älä ota liikaa koska puristussuhde laskee.
Toisaalta nykybensa ei tee karstaa paitsi jos palotila on muotoiltu pahasti pieleen. Voineeko sinne olla jäänyt karstaa vanhoista lyijyllisistä bensoista? - wpogjeojhpoitrj
Jos vaihde ei toimi, eli ilmeisesti ei kytkeydy, mieleen tulee että moottorin / vaihteiston tuenta päästää paketin liikkumaan suunniteltua enemmän hiljennettäessä ja lopulta pysähtyessä ja liikkeelle lähtiessä kone liikahtaa takaisin oikealle paikalleen ja alkaa nykiminen.
Jos moottorin alla on jokin apurunko mikä kannattelee moottori / vaihteistopakettia, tarkista sen kunto, esim. jos ruostevaurion takia pettänyt. Tarkista myös jakopään puoleinen moottorintuenta, pökötti taisi olla sellaista mallia että hammashihnan vaihtoa varten on moottoria pudotettava hieman alaspäin eli moottorin tuenta on irrotettava, ehkä edelliseltä vaihtajalta on jäänyt loppukiristys tekemättä?
Kojetaulun valot saattavat syttyä vaikkapa sytytys- tai polttoaineensyöttöhäiriön takia, jos kone rytkyilee huomattavan paljon voi esim. maajohdon kontakti häiriintyä, jne. - kaasari vai?
Sytytysennakko kannattaa tosiaan tarkistaa. Onko tuo kaasarilla vai jollain yksipisteruiskulla? Jos on jälkimmäinen, niin happitunnistin saattaa olla hajalla ja kone käy sen takia huonosti. Väärä sytytysennakko myös rikkoo anturin helposti, jos putkeen puhalletaan liian lämmintä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475505Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612436Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181900Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171635
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361622Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5141881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771098Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281089