Apua, mitä tekisin?

Minulla on muuten sama tilanne, mutta olemme olleet yhdessä 2 vuotta ja pettämisestä on kulunut vasta 1,5 kuukautta, mutta tunteeni ovat samat kuin viestissäsi.

Olen todella epäluuloinen kaikesta mitä mieheni nykyään sanoo tai tekee. En välttämättä kerro sitä hänelle tai näytä sitä ulospäin. Kärsin yksin ja hiljaa.

En haluaisi epäillä, mutta sille ei kertakaikkiaan voi mitään. Olen jopa lukenut hänen tekstiviestinsä ja selaillut puhelutietonsa aina kun minulla on siihen tilaisuus. Jotenkin tuntuu, että eihän mies niin tyhmä olisi, että jättäisi kännykkäänsä mitään epäilyttävää ja toisaalta taas tuntuu, että hän ei enää missään nimessä pettäisikään sillä hän kyllä on aidosti pahoillaan ja tietää, että se on seuraavasta kerrasta poikki. (hän on pettänyt yhden ainoan kerran tietääkseni.

Kaikkialta saa lukea, että siitä pääsee yli, mutta se vie aikaa. Sen voimin jaksan yrittää sillä ei rakkauteni miestäni kohtaan minnekään ole kadonnut ja sehän tästä epävarmasta olostani kauhean tekeekin.

Voimia sinulle ja meille kaikille jotka yrittävät saada luottamuksen takaisin.

Minä olen myös ollut mieheni kanssa 14 vuotta ja meillä on kolme lasta. mieheni petti minua vuosia sitten ja epäilyt kestivät pitkän aikaan sen jälkeen. pettäminen oli tosi rankka kokemus itselleni ja meinasimme silloin erota. Nyt kun vuosia on kulunut, niin en enää epäile miestäni, että se tekisi sen uudestaan. Jos tekee, niin hän tietää, etten toista kertaa enää anteeksi anna. Silloin kyllä pakkaan tavarat ja lapset ja lähden.

mieheni kyllä tietää, kuinka paljon menettää yhden "sänkykeikan" jälkeen...eli pelissä on paljon mm. lapset, talo, auto jne. Erosta tulisi todella rankka kaikille osapuolille ja siinä on miettimistä onko valmis uhraamaan kaiken yhden yön takia. Sen mieheni on kyllä tajunnut. joten jos miehesi rakastaa sinua, niin kyllä kokemus opettaa myös sen kuinka paljon välittää niistä omista läheisistä rakkaistaan, eikä se pettäminen tuo onnea elämään. yritä vaan luottaa mieheesi, josko se siitä on opiksi ottanut. (vaikea tosin sanoa, sinun miestäsi kun en tunne).

Viestisi oli aivan kuin minun kirjoittamani, luonnekuvauksien kanssa! Miehelläni oli viime kesänä parin kuukauden suhde toiseen naiseen. Hänkin jäi kiinni melkein samalla tavalla. En usko, että koskaan olisi itse kertonut suhteesta. Ensimmäinen puoli vuotta oli aivan hirveää, shokki oli niin valtava. Mietin vain mikä minussa on vikana, kun hänen piti pettää. Emme kumpikaan edes puhuneet avioerosta. Suhteeseen liittyi lisäksi paljon valehtelua ym. mikä vain lisäsi epäluottamusta. En ollut koskaan edes ajatellut, että mieheni voisi pettää minua. Nyt elän epäilyksessä, että suhteita on ollut useita 16 vuoden yhdessäolon aikana. Mieheni väittää, että kerta oli ensimmäinen, mutta epäilen kyllä sitä. Tiettyjä "tilanteita" on ollut ennenkin, en vain ennen osannut epäillä. Toivottavasti kuvittelen.

Minäkään en ole koskaan pettänyt häntä, enkä varmasti tule pettämäänkään niin kauan kuin yhdessä asutaan. Olen ihan kivannäköinen ja mahdollisuuksia varmasti olisi jos haluaisin, mutta kun ei kiinnosta edes koko ajatus. Miksi aloittaisin saman helvetin uudelleen. En koskaan aikaisemmin ole ollut mustasukkainen ja nyt käyttäydyn vieläkin välillä aika vainoharhaisesti. Toivottavasti joskus helpottaa. Merkkejä uudesta suhteesta tai pettämisestä ei todellakaan ole.

Meiläkin on lapsia, joiden takia on yritettävä peittää mustasukkaisuuskohtaukset ja asian loputon käsittely. Minulla on sellainen käsitys, että kaikki miehet pettävät sopivan tilaisuuden ja naisen tultua eteen. Ehkä se kuuluu miesten luonteeseen, että voi helpommin heittäytyä tilanteesen ja myös unohtaa menneet. Hyvä elämänasenne sinänsä. Olen pettyneenä huomannut, miten katalia ja moraalittomia naiset voivat toisilleen olla: toinen nainen ei katunut suhdetta lainkaan. En voi itse edes kuvitella ryhtyväni suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa.

Ootte kyllä h*lvetin tyhmiä eukkoja, "mies vannoi, ettei ennen tätä ollut pettänyt, eikä enää ikinä petä, ja minä uskoin".

Valitettava tosiasia nyt vain on se, että toiset ihmiset vain ovat epärehellisiä ja epäluotettavia (valitettavan monet). Epärehellisyys/rehellisyys on sen verran perustavaa laatua oleva ominaisuus ihmisen luonteessa, ettei se koskaan mihinkään muutu. Eikä tämä ole mitenkään sukupuolisidonnainen asia, vaikka joku niin tuossa edellä väittikin.

Teillä kaikilla on siis todellisuudessa kaksi vaihtoehtoa. Joko erota, tai sitten hyväksyä se, että äijänne tulevat aina silloin tällöin käymään kuksimassa muita naisia, ja tietenkin valehtelevat teille suut ja silmät täyteen.

Minä olen elänyt mieheni kanssa 20 vuotta eikä hän tietääkseni ole koskaan käynyt vieraissa ja jos nyt paljastuisi, että niin onkin tapahtunut ei se merkitsisi minulle maailmanloppua.

Sen sijaan pohdin ja pelkäsin yhdessäolomme alkuaikoina todella pitkään uskottomuutta, vaikkei siitä ollut edes mitään merkkejä! Kun mieheni myöhästyi vaikkapa kymmenenminuuttia tullessaan esim. pikkujouluista kotia niin olin hermoromahduksen partaalla. Jos hän soitteli töistä, että tulee vasta parin tunnin päästä niin loihdin mieleeni "kauhukuvia" hänestä jonkun toisen naisen kanssa... En ikinä olisi tahtonut päästää häntä kavereiden kanssa edes kerran vuodessa viikonloppuna mihinkään. Olin siis tulla hulluksi minäkin ja ihan suotta.

Viimein keksin, että mieheni on uskoton jos on ollakseen ja vaikka voisin itse kuinka pahoin tahansa en sillä mitään voittaisi vaan aivan päinvastoin. Mitä enemmän kieltää, tarkkailee, epäilee ja kyttää sitä varmemmin mies katoaa muihin maisemiin. Joten mielenrauhan saat vain lopettamalla epäilyn. Parisuhteessa on pääasia suhde kumppaniin eikä se onko hän hairahtunut kerran tai kaksi (jopa useammin) vieraisiin.