Mitä tehdä?

Jonna1988

Olin uskoton miehelleni ja en kertonut asiasta hänelle. Täysin turha yksittäinen kerta, tilanne vaan vei mennessään työmatkalla ollessani.

Nyt olen raskaana ja en tiedä mitä oikein pitäisi tehdä. Mielestäni rakastan miestäni, mutta jossain luin, että on todennäköisempää tulla toisen miehen siemennesteestä raskaaksi kuin oman miehen, koska vakituisessa suhteessa olevalla miehellä on vähemmän siittiöitä. Emme ole lasta yrittäneet ja periaatteessa onkin outoa, että tulin raskaaksi. Mitenkään en kuitenkaan voi tietää kumpi on isä.

Asiaa pyörii päässä jatkuvasti. Kai sellaista on tapahtunut kautta aikojen, että lapsi on ollut jonkun muun kuin aviomiehen, mutta en tiedä haluanko elää valheessa. Toisaalta en tiedä haluanko edes tietää onko lapsi mieheni, haluaisin vaan jatkaa hänen kanssaan ja unohtaa tuon hairahdukseni kokonaan.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että jos pettämisellä ei ollut merkitystä, en halua toisen tuskaa lisätä kertomalla. En haluaisi itsekään tietää tuollaisesta (ehkä) vaikka haluankin puolisoni olevan uskollinen.

En voi ketään muuta syyttää tilanteestani, mutta kauhea ahdistus vaivaa. Voinko vain yrittää unohtaa, että mitään luvatonta edes tapahtui. Onko tämä kohtuutonta miehelleni? Periaatteessa jos aion joskus kertoa, se pitäisi tehdä nyt eikä sitten kun lapsi on jo syntynyt ja mieheni uskoo olevansa isä.

En vaan kestä ajatusta, että kertoisin virheestäni ja sitten mieheni olisikin lapsen isä. Pilaanko silloin kertomalla kaiken? Älkää pettäkö hyvät ihmiset, näinkin voi käydä ja nyt tuntuu, että olen pilannut koko loppuelämäni. Siksi en uskallakaan kertoa miehelleni.

Voisiko joku sanoa mitä oikein pitäisi tehdä. Toivon, etten saa turhia haukkuja, tarpeeksi paha olo on jo muutenkin.

13

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies-21-

      Itse peteyksi joutuneena voin kertoa että tieto lisää tuskaa mutta miehelläsi on oikeus saada tietää tapahtuneesta.. Itse olet ottanut tietoisen riskin ja nyt on kestettävä seuraukset.. Kerro miehellesi ja ole rehellinen, hänellä on oikeus saada tietää.. Anna miehellesi aikaa miettiä asioita rauhassa Kun/jos kerrot hän tarvitsee tukeasi ja aikaa.. sitä ei voi tietää antaako anteeksi ja uuden mahdollisuuden vai ei mutta rehellinen pitää olla.. Valheessa ei voi elää..

    • Olet itsekäs hirviö

      "Pilaanko silloin kertomalla kaiken?"

      Et. Pilasit jo silloin, kun petit. Ei kertomatta jättäminen tekoasi mitätöi. Kyllä miehelläsi olisi oikeus tietää, ettei mahdollisesti ole isä. Kyse on enää vain siitä, onko sinulla kanttia kertoa, vai ajatteletko pelkästään itseäsi.

      Petetyn tulisi päättää suhteen jatkosta, ei pettäjän.

    • Reality beat fiction

      "Tilanne vaan vei mennessään" On maailman paskin selitys heti humalan piikkiin.

      No mietippä tilanne 10 vuoden päähän jos olette edes silloin yhdessä ja menet lipsauttaa miehelle että tämä lapsi ei ole sinun.
      Miehen maailma varmasti romahtaa totaalisesti kun tajuaa että ei ole kasvattanut omaa lastaan vaikka niin luulee.

      Taikka mies huomaa että lapsessa ei ole yhtään samoja piirteitä ja tekee testin salassa sinulta.... Saa testituloksen kouraan niin luulen että et halua olla ensinmäisen nurkan takana piilossa.....

      Kerro heti jos yhtään miestäsi edes kunnioitat....

      Mutta eihän se lapsen vika ole jos vanhemmat on alalauteilla kylvetetty.....

    • ....................

      Aika lailla pallo on sun käsissä nyt minkälainen lapsuus lapsellasi tulee olemaan. Ei näytä hyvältä.

    • Lada 1200

      Tapahtui tosielämässän n. 40 vuotta sitten. Nuori aviopari oli onnensa kukkuloilla vihkimisen jälkeen. Arki tuli ja mies lähti töihin ja joutui heti työmatkalle toiselle paikkakunnalle. Oli syömässä illalla motellin paikallisessa ravintolassa ja pöytään istuutui nainen jolla oli ongelmana, että kotiavaimet olivat hukassa. Mies päätti auttaa tarjoamalla yösijaa. Tilanne johti siihen, että vaikka alkuillasta mies nukkui sohvalla ja nainen vuoteessa, että saman peittojen alle päädyttiin, miehen kertoman mukaan naisen aloitteesta. Tuli aamua ja tiet erosivat eikä pari enään tavannut. Kunnes sitten reilu vuosi sitten ovikello soi ja mies meni avaamaan. Ovella seisoi nainen kahden pienen lapsen kanssa ja sanoi, että tulimme ukkia tapaamaan. Tämä yhden illan suhde oli kuollut aiemmin ja maininnut tyttärelleen kuolivuoteellaan kuka hänen isänsä oli. Lopputuloksena tästä oli, avioero, mies on tällä hetkellä hermoparantolassa ja nainen kiertää alkoholisoituneena kapakoita. Tarina opetus, pettäminen satuttaa aina molempia, ennemmin tai myöhemmin, joten kunnoita puolisoasi!

      • Mie mietin

        Ja höpö höpö.

        Tietysti noinkin voi käydä. Kyllähän tavallisempaa on suhtautua neljä vuosikymmentä sitten tapahtuneeseen hairahdukseen olan kohautuksella ja ottaa asiallinen asenne tulokseen. Jos tuo kerrottu tapaus olisi yleistä, eivät avioliitot yleensä kestäisi neljääkään kymmentä vuotta.

        Minäkin tunnen pari samaan kategoriaan kuuluvaa tapausta eikä niissä päädytty minkäänlaisiin ongelmiin.


    • !!!!

      Näitä on n varmasti paljon suomessa ja maailmalla. Lapsia joita kasvatetaan omina tietämättä totuutta ja kaikki on onnellisia.

      Yleensä suurinosa pettäjistä on ottaneet opikseen ja jättäneet toistamatta tyhmää tekoa.

      Koko asiahan on nyt siitä kiinni pystytkö olemaan kertomatta, lapsi on varmasti yhtä onnellinen elää hän kumman isän kanssa hyvänsä.

      Jos isä muuten on isäksi kykenevä.
      Ja ota sinä opiksesi muista tämä ahdistus ja ole onnellinen siitä mitä sinulla jo on.

      • Nönnönnöööö77

        Ei ihan näinkään.. Osa periytyvistä taudeista tulee isän mukana ja jos esimerkiksi tässä tapauksessa oikean isän suvussa ei ole jotain harvinaista tautia niin johan siitä tollokin osaa laskea 1 1. Sitten testeihin ja jäät yksin lapsen kanssa, joka pahimmassa tapauksessa tulee viemään koko elämäsi kuntouttaa.

        Lapsi etusijalle ja kerrot miten on käynyt. Miehellä on oikeus tietää onko hän oman lapsensä isä -> Isyystestit pakollisiksi kaikille.


    • Olen samaa mieltä kun useimmat, rehellinen pitää olla, eli kerrot.
      Voit katsoa vaikka iso-arskasta mallia, mitä tapahtuu kun omatunto rupeaa myöhemmin kolkuttelemaan liikaa, ei kaunis päätös tarinalle.
      Ja pettämiseen on turha etsiä selityksiä, se on aina väärin, ei mitään ajautumista pettämiseen olekkaan, on vain tilanteita tilanteiden jälkeen jolloin voi sanoa ei ja lähteä pois, eli pettäminen on aina tietoinen valinta.
      Pois siis turhat selitykset.

      • Jonna1988

        Kerroin miehelleni, että petin häntä. En oikein voinut tehdä muutakaan, koska minusta tuntui etten voi olla niin epärehellinen. Osa syy ehkä oli sekin, että mies, jonka kanssa miestäni petin on paljon tummempi kuin oma mieheni ja jos lapsi olisi ollut hänen sen olisi varmastikin nähnyt. Jokatapauksessa minusta asiasta oli pakko kertoa nyt, myöhemmin ei enää olisi voinut.

        Mieheni kiroili, kysyi miksi ja en osannut vastata, hänkin oli kovasti hiljaa sen jälkeen. Hän lähti alkuillasta ulos sanomatta yhtään minne. En vaan saanut sanottua vielä, että olen raskaana kun näin hänen ilmeensä. Kauhea tilanne.

        Tuntuu siltä, että minun on pakko saada sanottua, että olen raskaana heti ennenkuin mieheni sanoo minulle seuraavaksi mitään. Kyllähän se muuttaa asioita. En usko, että hän haluaa jatkaa kanssani.


    • Käyttäjätunnus

      Ja tiedätkö mitä: vaikka nyt kuulostat miten säälittävältä tahansa ni en vaan voi tuntea minkäännäköistä sympatiaa sua kohtaan! Sä oot ite ties valinnut, ite petit ja ite kärsit myös seuraukset! Ja ihan suoraan sanoen kukaan mies ei ole ansainnu tuommoista naista joka heti ekan tialsuuden tullen pettää ja pamahtaa siitä vielä paksukski!! Ei sitte käyny edes mielessä et tommosissa jutuissa on KORTSUT keksitty?!? IDIOOTTI!!! ja olethan nyt edes käyny sukupuolitauti testeissä??? Siis lapses turvallisuuden takia mee niihin, kaikki taudit on pois suljettava sillä se mies on voinu ennenki panna ties ketä äläkä vaan luule et olis sillonkaan käyttäny kortsua jos ei kerran käyttäny nytkään..oikein oksettaa kaltaisesi ääliöt!!

      Mut niin makaa ku petaa..kärsi seuraamukset, todellakin olet joka ikisen kärsimyksen rippeen ansainnut!

      Ja se mies tekee kyl viisaasti jos (ja toivottavasti kun) sut jättää, eihän tommoseen ihmiseen voi luottaa joka ei voi hetkeekään pitää housujaan jalassa vaan ensimmäisen tilaisuuden koittaessa housut pois ja hommiin! :/

      Kaikki sympatia ja myötätunto on kyl miehes puolella. et varmaan voi edes kuvitella sitä tuskan määrää mitä hänelle olet juurikin teoillasi aiheuttanut?? :/ toivottavasti hän vielä joku päivä pystyy pääsemään tästä kaikesta yli..

    • ........

      ymmärän, että varmasti oot ahdistunut ja on hirveän paha olla, mutta nyt oot tehny sen mikä piti, eli keroit pettämisestä. vaikka ero tulis tai vaikka lapsi olis tän syjähypyn, niin pahemman kuopan olisit itsellesi kaivanut jos et olis ollut rehellinen. eli voit olla kuitenkin tyytyväinen että pelastit sen, mitä pelastettavissa oli! kato viimeisten menkkojen mukaan netistä laskettu aika sellasella laskurilla joka näyttää hedelmöityspäivän, saat vähä vihiä siitä. paitsi hankala jos kovin lähekkäin on ollu miehes ja tää syrjähyppy... aikanaan se selviää ja lapsi on kuitenkin syytön tilanteeseen ja häntä voit rakastaa ja antaa hyvän lapsuuden. yksikin vanhempi riittää, jos vaan rakkautta lapsi saa.

    • *WWW*

      Niin selittelyä -en pysty olemaan epärehellinen- hah hah !

      Olit jo siis mitä seliseli pelleilyä tää nyt on?

      Että ihminen voi olla kaksnaamanen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      49
      2938
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2711
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      37
      2420
    4. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      33
      2159
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      50
      1918
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1539
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1473
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      105
      1225
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1203
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      73
      1050
    Aihe