Hei! Koska kumppaninhaku tositarkoituksella on todella vaikeaa ja monet miehet tuntuvat turvautuvan venäläisiin naismarkkinoihin, miten nainen voi helpoiten tavata toisesta Pohjoismaasta olevan miehen? Onko kokemuksia jostain sivustoista. Itse tunnen erään tuttavanaisen, joka tapasi norjalaisen miehen etelänmatkallaan ja asunut nyt jo 7 vuotta Norjassa. Suomalaisesta naisesta tuntuu olevan kovempi kiinnostus etenkin Norjassa, näin olen käsittänyt muutamien norjalaisten kommenteista. Meidän muista pohjoismaista täysin poikkeava kieli on kuulemma niin eksoottinen.
Olen kokeillut muutamia suomalaisia sivustoja, myös maksullista ja todennut että meilläpäin netissä liikkuu ihan liikaa pelkkää seksisuhdetta etsiviä. Toki hyvällä tuurilla varmasti löytyisi sieltäkin, mutta omassa tapauksessani tuuria ei vain ole ollut. Siksi ajattelin kokeilla onko rajan takana ruoho vihreämpää.
Olen kokeillut muutamia suomalaisia sivustoja, myös maksullista ja todennut että meilläpäin netissä liikkuu ihan liikaa pelkkää seksisuhdetta etsiviä. Toki hyvällä tuurilla varmasti löytyisi sieltäkin, mutta omassa tapauksessani tuuria ei vain ole ollut. Siksi ajattelin kokeilla onko rajan takana ruoho vihreämpää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oletko tällaista paikkaa testannut http://bit.ly/elamankumppani
Näyttäisi siellä olevan pohjoismaalaisia miehiä hyvinkin paljon ainakin profiilien perusteella.
Miksi et laita suoraa linkkiä http://sinkkutreffit.blogspot.com/ ? On about yhtä lyhyt kuin tuo "lyhennetty". Noh, jonkun kerranhan tuossa linkissäsi on käyty kun sen tilastoja kattelee. Paljonko saat kävijöistä hyötyä? Kyseessähän on siis BE2:n mainos.
Tämä ei ole mainos, mutta match.comissa on mukavasti naisia pohjoismaista, joten uskoisin olevan miehiäkin. Viitsin vaivautua mainostamaan sitä, kun se tuntuu ihan toimivalta ja suositulta paikalta eikä ole törkykalliskaan.
Jos vielä kysyn, onko tuo Be2 siis kansainvälinen sivusto? Tarkoitus on todellakin tutustua rajan takana oleviin,eli en halua pelkälle suomisivustolle. Tuntuuko se palvelulta josta kannattaa maksaa eli onko joku ollut maksavana jäsenenä? Match voisi olla myös kokeilunarvoinen ja ilmeisesti sen parempi osio Affinity.
Työstä käy kyllä tämä elämänkumppanin etsintä. Jotkut vain törmäävät tulevaan puolisoonsa lennossa ja joiltakin vie vuosikausia etsiä ja toivoa. On se niin väärin
Be2 toimii käsittääkseni todella monessa maassa, sen takia jäsenmääräkin on valtava.
Itse parhaillaan mietiskelen maksetun palvelun testaamista, sen verran kiinnostavia profiileja siellä tuntuu olevan, ja tuo treffi-takuu kuulostaa hyvältä.
Tuosta matcista ei ole vielä kokemuksia minulla.