Rintaa painaa.

Viidakkovekara Juuso

Olen 15 vuotias poika. Syksyllä 2009 muistin erään hyvin suloisen ja liikuttavan lastenohjelman alitajunnastani. Ohjelman nimi on Viidakkovekara Juuso, josta on tehty kolme elokuvaa ja 13 osainen TV-sarja ja se muodostaa yhden pitkän tarinan. Tarina kertoo kahden eläimen rakkaudesta. Viidakkoeläin Juusosta ja city kettu Riitasta, jotka tapaavat, kun juuso joutuu pyydystyksen yhteydessä kaupunkiin. Heistä tulee ystäviä ja lopulta rakastajia elokuvan jatko-osassa.
Ohjelma on ehtymätön ja ihana, mutta olen havainnut kamalia sydäntä painavia tunteita aina kun olen ohjelman parissa. En tiedä mistä ne tulevat ja joskus tunteet ovat ajaneet minut despressioon, joka on kamalinta tuskaa mitä olen elämässäni kokenut. Kyseinen rinnan puristus on tunneperäistä, enkä saa hävitettyä sitä itestäni. Kyllähän minulla kausia joina olen iloinen ja aurinkoinen itseni. Kyseisten kausien kestot ovat vaihtelevia. Voin olla onnellinen minuutin tai jopa kolme kuukautta tuntematta masennusta, mutta masennus palaa aina ja syy on aina sama. Viidakkovekara Juuso.
Mutta miksi minä tunnen tällaista ja mitä särkynyt sydämmeni pitää sisällään. Minulla ei ole todettu psyykkisiä saati sitten fyysisiä sairauksia. En poe ylipainoisuutta, vaan olen liikunnalinen ja komea ja samalla hyvin luova. Soitan pianoa, laulan, piirrän ja näyttelen. Perheeni kanssa menee täydellisesti eikä kotona ole onglemia. Minulla on ystäviä ja tunnen muutamia tyttöjä jotka pitävät minusta.
Tunne on kamala ja se ajaa minut ahtaalle. Minulle tulee huoli Juuson ja Riitan rakkaudesta, vaikka jatkettavissa oleva tarina on tähän asti päättynyt aina onnellisesti. Mutta rintaani alkaa painaa aina kun ajattelen ensimmäisen elokuvan loppua, jossa Juuso palaa viidakkoon entisten ystäviensä luokse ja Riitta jää kotiinsä Kööppenhaminaan. Tämä kuitenkin korjaantuu Viidakkovekara Juuso kakkosessa, kun ystävykset ovat kasvaneet nuoruus ikään ja tapaavat jälleen, kun sama sieppaaja sieppaa Juuson uudestaan. Riitta auttaa Juusoa pakenemaan ja tälläkertaa Juuso jää Riitan luokse ja pian molemmat tajuavat rakastavansa toisiaan. Myöhemmät jatko-osat kertovat Riitan ja Juuson seikkailuista kun he etsivät rauhaisaa kotia ihmiset kintereillä, ketkä haluavat siepata Juuson.
Loppujen lopuksi olen tullut siihen pisteeseen että usein kysyn Jumalalta, "Miksi synnyin ihmiseksi miksi en voi olla Juuso". Näin lapsellinen ajatus on sekopäinen, mutta totta ja kärsin sen tähden psyykkisesti. Jos joku voisi kertoa loogisen selityksen kyseisille oireille, niin se helpottaisi oloani niin paljon. Edes jos joku voisi sanoa, että on tuntenut joskus, tai tuntee samantyyppisiä oireita ja miten on selvinnyt siitä.
Pyydän että auttaisitte minua, koska en tiedä mitä tämä on!

4

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutsi-75

      Onkohan sinulla lapsena tapahtunut jotain ahdistavaa... mitä et joko muista tai se tuntuu nyt merkityksettömältä ja silloin olet myös katsellut kyseistä ohjelmaa ja nyt ne tunteet vaan tuli esiin kun näit ohjelman. Itse juuri löysin vuosia vanhoja päiväkirjoja ja niitä luin ensin naureskellen mutta kun tuli luettua lisää niin tuli tosi ahdistava olo ... siis se sama tunne kun olin kirjoittanut niitä syvän masennuksen vallassa. Samoin tuoksut ja musiikki voi laukaista saman jutun, taidan olla liian tunteellinen ihminen ja pidän ne tosi synkät jutut sisälläni ja sitten ne vaan voi varoittamatta tulla esiin. Mene ihmeessä juttelemaan asiasta , varmasti olo helpottuu, turha niitä on yksin murehtia, kärpäsestä kasvaa vaan härkänen. Itse selvisin kun kirjoitin päiväkirjaa. Toivon kaikkea hyvää sulle ja itse murrosikäisen pojan äitinä, haluaisin lapseni kertovan murheeni minulle jotta voisin auttaa, voisiko olla mahdollista että saisit kuuntelijan omasta äidistäsi.

      • Viidakkovekara Juuso

        Kiitos tuesta todella paljon. Kyllä minä kuuntelijan kai jostain löydän.


    • voiiiiiiiiiiii

      joo varmaan, mutta et tod. täältä. hanki itsellesi apua ennen kuin olet liian syvällä, pikku Juuso!

    • Anonyymi

      minullekkin tulee samanlainen tunne kun katsoin tämän elokuvan toisen kerran pitkän tauon jälkeen tuli vain muistoja mieleen enkä pääse niistä eroon vain koska aloin muistamaan asioita tämän elokuvan takia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe