Puoliso kiintyy liikaa ihmisiin ja asioihin

rakkaus sitä että päästää toisen vapaaksi jos ei jostain syystä asiat luista. Mutta jos myöhemmin molemmille tulee haiku päälle niin aina voi palata yhteen tai ainakin pysyä kavereina.

Itse vaikutat tunneköyhältä Mieheltä, jolla on laskukone sydämen sijalla. Jos sinulla miehenä ei ole tunteita, ei ollenkaan kiinnostusta oppia myötäelämisen kykyä puolisoosi nähden, ei kunnioitusta naisen ja miehen pienille mutta oleellisille eroille juuri tunne-elämän saralla, niin valitan. Sääliksi käy vaimoa, joka on omasta mielestään saanut elämän valmiiksi mallilleen, viihtyy kodissaan jne. ja sinä olisit pakottamassa häntä taas sinkuksi "mierontielle".
Miten itse olet tullut vastaan, yrittänyt tunnetasolla kehittää itseäsi ja suhdettasi? Pakeneminen vaikuttaa houkuttelevalta vaihtoehdolta monen miehen mielestä. Ne samat (itsestäsi johtuvat) möröt kyllä seuraavat perässä seuraavaankin liittoon, jos et itse älyä muuttua.
Menette avoimin mielin pariterapiaan ja lopetat sen väheksyvän, halveksuvan suhtautumisen vaimoosi nähden. Voisi jotakin tulostakin alkaa syntyä?

Niin, mitä pahaa on kiintymisessä? Sehän osoittaa sitoutumista, halua pitää se hyvä minkä on saanut. Nykyajan tuuliviirielämä ei sovi sellaiselle ihmiselle, eikä aloittajan kaltaiset 'muutoshalukkaat' aina heitä ymmärrä. - Tai ehkä aloittaja ei kertonut kaikkea?

Tuo on puolison katalaa sitomista. Onko puolisosi kotona, koska työelämässä esimerkiksi työyhteisössä joutuu kokemaan melkoisia mullistuksia, joista ei ole voinut itse päättää.

Niin. Meillä tässä on kyse äärimmäisyyksiin menevästä kiintymisestä asioihin.
Siis tervettähän normaalisti on kiintyä, mutta pitää osata myöskin luopua jostakin saadakseen jotakin parempaa.

Minun puolisoni on työelämässä ja erittäin hyvä työntekijä käsittääkseni.

En nää mitään pahaa kiintymisessä ihmisiin, sukulaisiin, ystäviin, omaan taloon
jopa autoon ja mihin sitten pitäisi kehittyä?
Jonkin verran lukenut aiheesta ja itse tukisin rakkaintani ja olisin rinnalla, ymmärtäisin, me ollaan kaikki ainakin jonkin verran erilaisia.

Hmm... Oletko kuullut sanontaa, ettei ole yhden syy, jos kaksi "risaa"..?
Vaikuttaa siltä, että mielestäsi kaiken pahan alkuja ja juuri suhteessanne on tuo, mitä nimität vaimosi "yli-kiintyvyydeksi" - oletko tullut ajatelleeksi, että saatat itse sitten taas edustaa ääripäätä eli koet ihmiset ja asiat vähän niin kuin kertakäyttöjutuiksi..? Sinä haluat muutosta, hän pysyvyyttä - kumpi on "oikein"..? Kumpikin tai ei kumpikaan...

Sen sijaan, että pohtisit vaimosi "sairautta", kannattaisi miettiä, onko kyse yksinkertaisesti siitä, että olette ajatusmaailmoiltanne liian erilaisia? Eihän se vaimosi syy ole, jos hänellä on sinua korkeampi kynnys muutoksiin - se on osa hänen luonnettaan. Aivan yhtä hyvin hän voisi kirjoittaa tänne ja kertoa, että miehelleen ei ole millään mitään merkitystä, hän ei osaa kiintyä "oikein" ja on muutoksenhaluinen. Ja siltikin tuo olisi taas vain toinen puoli asiassa...

Pitihän se arvata, että täällä alate pitämään minua asiasta kysyvää niin kuin jonakin ääritapauksena.

Kutsen sanoin, niin tämä on mnnyt ihan yli tämä homma.

Menee niin kuin tunteet realiteettien edelle hänellä.

Olen itsekin varmaan suhteellisen kiintyvää sorttia ja herkkä mieheksi, mutta en minä nyt ihan joka asiaan ja ihmiseen kiinny niin paljoa, että ihan mitä satttuu kohtelua ja käytöstä siedän ja olen suorastaan hyväksikäytettävänä.

Olen miettinyt omaakin elämääni ja osaan katsoa piliin. Emäntä sensijaan ei ole aina osannut. Mutta olemmehan me taustoiltammekin erilaiset: minulla on elämässä ollut muutoksia, muuttoja, uusia ystävyysuhteita on pitänyt luoda jne. ja se mielestäni hyvä rikkaus.
Emännälklä samat naamat pyörinet koko elämän ja pikkuhiljaa väki ympäriltä karisee. Osaa hän uusiakin ihmissuhteita solmia, mutta joihinkin asioihin on heidän suvulla taipumus kiintyä liikaa ja se haittaa kehitystä.

Turhaan kai tätä selittää täällä, kun ett te asiaa tunne, kun ei sitä tunne nekään jotka ovat kanssamme fyysisesti tekemisissä.