Minulla on pieni ongelma. Tapasin miehen(henkilö B) parisen vuotta sitten, jolloin olin parisuhteessa toisen miehen(henkilö A) kanssa. Tapailimme salaa (henkilöä B, joka tiesi, että seurustelen) silloin tällöin pari vuotta, seksin merkeissä. Ihastuin mieheen todella tänä keväänä. Parisuhdestatukseni muuttui kesän alussa seurustelevasta sinkuksi, kun henkilö A sai selville petturuuteni. Henkilön B kanssa meillä oli jotain ainutlaatuista kemiaa, jota en ole muiden miesten kanssa kokenut. Olin kesäkuun ottamatta yhteyttä henkilöön B, ja ajateltuani asiaa, ymmärsin, että rakastan häntä. Yhden yön jutusta muotoutui sellaista, mitä en olisi halunnut. Olin jo ottamasta yhteyttä henkilöön B tunnustaakseni tunteeni, mutta sainkin selville, että hän oli aloittanut uuden parisuhteen nyt heinäkuun alussa. Mitä teen?!?!?
Lisäinfona henkilö B oli monta kertaa salatapailumme aikana ehdottanut vakavampaa suhdetta, mutta otin kyseisen asian vielä tuolloin leikilläni.
Pelkään menettäneeni elämäni miehen. En uskalla ottaa yhteyttä, en halua rikkoa hänen mahdollisesti onnellista suhdettaan.. Minulla on ikävä häntä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
"En uskalla ottaa yhteyttä, en halua rikkoa hänen mahdollisesti onnellista suhdettaan."
Uskomattoman korni lause sellaisen suusta, joka nussi koko edellisen suhteensa ajan toista miesä, eli petti minkä ehti. Pettäjä mikä pettäjä.
yhdyn yllä olevaan kommenttiin
Jaksamista sinulle. Odota, mieskin tietää, jos olette luodut toisillenne, hän on hetken toisen naisen kanssa ärsyttääkseen sinua ja palaa sitten luoksesi.