lopetin psykoosilääkkeiden ottamisen itse, saattaa olla ongelmia

ongelmissa?

Tämmöinen kysymys. n.20 päivää sitten aloitin itse vähentämään zyprexa(olanzapin) lääkitystä 5:teen milligrammaan 10:nestä ja jatkoin sitä 5 päivää, tuli muutaman päivän päästä paljon parempi olo joten sitten lopetin kokonaan. Alkoi jaksaa esim. lukemaan asioita eikä ollut sellainen olo jatkuvasti ettei jaksa mitään, sekä muutenkin jotenkin paljon parempi olo sekä välillä ilonpurkauksia. Minulle määrättiin lääkitys 20mg vuonna 2008 lopulla ja olen käyttänyt lääkkeitä siitä asti. Mutta nyt katsoin tuota wikipedian sivua http://fi.wikipedia.org/wiki/Antipsykoottinen_lääke#cite_note-29

"Noin joka viidellekymmenennelle potilaalle kehittyy maligni eli pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä[29]. Malignissa neuroleptioireyhtymässä kuolleisuus on varsin suuri huolimatta aktiivisista hoitotoimenpiteistä[1], minkä vuoksi noin 10 prosenttia potilaista menehtyy[29]. Neuroleptioireyhtymä kehittyy yleensä lääkityksen muutoksen jälkeen nopeasti vuorokauden tai muutaman viikon kuluttua. Yleisimpiä oireita ovat vaikea lihasjäykkyys, vapina, kuume, vireyden heikkeneminen ja autonomisen hermoston toiminnan häiriöt.[30] Neuroleptioireyhtymä vaatii neuroleptilääkityksen lopettamista ja kiireellistä sairaalahoitoa."

"Lääkityksen lopettamiseen voi myös menehtyä mikäli aivojen välittäjäaineiden määrät (dopamiini, serotoniini, adrenaliini, asetyylikoliini) laskevat liian mataliksi ja/tai vieroitusoireet muuttuvat liian vakaviksi."

sekä muita erittäin vakavia sivuvaikutuksia siellä lukee esim." Neuroleptien pitkäaikaiskäyttö voi johtaa kyvyttömyyteen kokea nautintoa."

minulla on ollut univaikeuksia, mutta en ole ollut päivisin väsynyt. nyt pystyn nukkumaan normaalisti. Aloitin lääkkeen vähentämisen aikoihin raskaan fyysisen harjoittelun(paini)1/2 kertaa viikossa ja sitä on nyt kestänyt 2-3 viikkoa. joka harjoituksissa olen oksentanut, mutta nyt maanantaisen harjoituksen jälkeen tuli paha olo joka on kestänyt tähän päivään asti, heikko olo ja ei tee mieli syödä ja jos syö jotain niin pitää syödä hitaasti ja vähän, muuten tuntuu siltä että tulee ulos oksennuksena. eilen tuli myös ripulin näköistä ulostetta Olenkohan hengenvaarassa?

Olen tosi vihainen lääkäreille ja sairaanhoitajille siitä, että minulle ei kerrottu yhtään mitään noista sivuvaikutuksista eikä lopettamisen vaaroista, sanottiin vain että ei saa itse lopettaa enkä minä tiennyt että minkä takia. En todellakaan olisi lopettanut jos olisi kerrottu että saattaisin kuolla. Vähän pelottaa lääkärille soittaminen koska pelkään että minut laitetaan takaisin lääkitykselle joka ei todellakaan olisi mukavaa.

kiitoksia.

6

769

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ongelmissa324342
    • aloittaja324234

      "että minulle ei kerrottu yhtään mitään noista sivuvaikutuksista"

      lisään vielä, että ainakin sanottiin että paino nousee, en ole varma puhuttiinko väsymyksestä, mutta mitään muuta ei sanottu.

    • Lopetit aika

      nopeasti. Jos lääkettä on käyttänyt pitkään, niin se kannattaa lopettaa hitaasti. Lääke on todella vaarallinen, voi tulla esimerkiksi pysväksi jäävä liikehäiriö:

      http://www.antipsychiatry.org/jenelle.htm

      Psyykelääkkeiden käyttö kannattaa aina lopettaa jos haluaa pysyä terveenä.

      Ei kannata olla missään tekemisissä psykiatrien kanssa. Heidän ammattinsa perustuu suurelta osin psyykelääkkeille joten he vähättelevät haittavaikutuksia.

    • aloittaja34243

      kiitos vastauksesta. Joo tuli tosiaan lopetettua nopeasti kun en tiennyt että lääke on oikeasti vaarallinen kun kukaan ei kertonut ja tyhmä kun olin, niin luotin lääkäreihin enkä ottanut itse asioista selvää.

      Nyt aamulla oli aika huono olo eikä olo tuntunut levänneeltä, nytkin on vireystila vähän alhaalla, mutta ei ole kuumetta. päätä jomottaa tosin.

    • elämätuhottu

      Pitäisi kysyä lääkäriltä voiko psyykenlääkkeet pysyvästi lakkauttaa välittäjäaineidentoiminnankun olo on kuin koomapotilaalla

    • Apuakooma

      Itselläkin olo on kuin kooma potilaalla ja syön kahta eri psykoosilääkettä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe