Olen nyt ollut seksisuhteessa pian 2 vuotta saman ihmisen kanssa. Alussa näimme 1-2 kertaa viikossa, sitten väli vähän harveni ja nykyisin näemme 1 x 2-3 viikossa.
Pystymme keskustelemaan kaikesta, jos minulla on elämässä kriisi meneillään, voin purkaa sen puhumalla tälle tyypille. Mies on minua 4 vuotta vanhempi.
Minulla on ollut yksi poikaystävä ja sitten tämä vakipano. Poikaystävän jätin koska hänen rankka työaikataulunsa myöhään yöhön yhden vapaapäivän per viikko kera (jolloin ei kuitenkaan koskaan jostain syystä nähty) kävi liian rankaksi minulle näkemisten kannalta, ja muutenkin mm. seksi aina sattui koska hän ei hoitanut edes esileikkiä yms. Lisäksi hän oli fanaattisen uskonnollinen ja uskoi jopa typeriin taikauskoisiin asioihin (vampyyrit yms), pelkasi maailmanlopun tuloa jne.
Vaikka vakipanon kanssa suhteemme on tavallaan paljon läheisempi ja seksuaalisesti antoisampi ja täynnä intohimoa, tiedän ettei mies koskaan pystyisi olemaan uskollinen. Mitä mieltä, kannattaako ehdottaa avointa suhdetta?
Mahdollisuuksia avoimeksi suhteeksi?
6
100
Vastaukset
- rengastaja
no mä olen pohdiskellut näitä asioita omalla kohdallani myös ja jonkun jutun heittäny myös toiseen ketjuun aiheesta. kysyn sulta: miten tilanne muuttuis jos vakipano muuttuis avoimeksi suhteeksi? onko ero enemmän henkinen kuin käytännöllinen? nimittäin mulla ainakin asia tuntuu erilaiselta ja mä suhtaudunkin siihen eri tavalla sen jos mä ajattelen eri "otsikon" alla. ikäänkuin asian nimittäminen joksikin toisi siihen jonkun uuden näkökulman.
jos tiedät ettei vakipanosi pysty olemaan uskollinen tosiasian tiedostaminen on lähtökohta. jos hyväksyt tämän pelkässä seksisuhteessa hyväksytkö sen myös silloin jos alat nimittää suhdetta avoimeksi? mitkä ovat pelisäännöt? ja ennen kaikkea: mitä kaipaat ja mitä tulet saamaan?- ....................
Tilanne muuttuisi siten, että tilalle voisi tulla rakkautta ja kiintymystä, vähän suurempaa sitoumusta suhteeseen. En tarkoita sitoumuksella avioliittoa tai lapsia, koska niitä en halua. Mahdollista yhdessä asumista sen sijaan kyllä.
Toisin sanoen ero olisi ennen kaikkea henkinen, mutta myös käytännöllinen (esittäytyminen molempien ystäville parina, yhdessä ulkona ja syömässä käynti aina silloin tällöin yms.).
Itsekin ajattelen avoimen suhteen ja vakipanon ihan eri asioiksi, ja tietysti sekin asettaa asian hankalaksi. Ensin kun on saatava selville voiko se toinen osapuoli edes harkita siirtymistä avoimeen suhteeseen vai ei.
Juuri siksi olen avointa suhdetta miettinyt, koska avoimen suhteen pääidea (jos oikein käsitin) on, että muitakin ihmisiä voi olla kuvioissa seksin suhteen, mutta halutaan kuitenkin vakiintua pariksi sen yhden ja tietyn kanssa.
Itselleni uskollisena olo ei olisi vaikeaa (olin sitä sen ainoan poikaystävänikin kanssa, vaikka hänen kanssaan yhtä tuskaa ja kärsimystä olikin), mutta jos avoin suhde tulisi kyseeseen ja kuitenkin tiedän että tuo tuskin voisi täysin ilman satunnaisia syrjähyppyjä elää...
Niin varmasti sallisin niillä lähtökohdilla itsellenikin muutaman syrjähypyn silloin jos joku todella niin paljon kiinnostaisi että ajatus kokeilemisesta alkaisi mieltä kiusata.
Mielestäni nimittäin avoimessa suhteessa ei silloin ole järkeä jos vain toinen harrastaa sivusuhteita vaan vaatii tavallaan molemmilta osapuolilta ajatukselle avautumista.
Parisuhde ilman avointa suhdetta olisi ko. miehen kanssa lähinnä vitsi, kun tietää että uskollisuuden päälle ei voisi laskea.
Kaipaan periaatteessa myös rakkautta (sitä en ex-poikaystäväni kanssa koskaan tuntenut, liekö syynä ollut sitten esim. niiden työaikojen suhteelle tuoma rasitus, liian erilaiset maailmankuvat ja uskomukset tai seksin ikuinen sattuminen) ja enemmän yhteistä aikaa, mikä siis erottaisi suhteen pelkästä seksisuhteesta.
Kaipaan kuitenkin edelleen myös tässä suhteessa ensikertaa saavuttamaani intohimoa ja sitä että toinen on vaikeina aikoina tukena ja antamassa voimaa jaksaa eteenpäin. Molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus olisivat myös tärkeitä (juuri siksi mietinnässä juuri avoin suhde eikä perinteinen parisuhde, jotta voitaisi lähteä rehelliseltä pohjalta hyväksyen asioiden laidat).
- No jos,.
ei halua avioliittoa eikä lapsia niin silloin ei tarvitse koko miestä.
- ....................
Suurin osa ihmisistä silti haluaa rakkautta tai vähintään seksiä. Mikä suhteen aloittamisessa on väärin vaikkei haluakaan perhettä perustaa, jos vain rehellisesti tämän seikan melko alussa kumppanilleen kertoo jotta tämä välttyisi turhilta odotuksilta? Toisaalta olen huomannut että harvassa ovat miehet jotka eivät itse haaveilisi jälkikasvusta... Harmi, sillä heille olisi kysyntää.
- HaluaaKaNssa 46v.
Juuri tuollaisen vakipanon tahtoisin itselleni, mutta mistä ihmeestä sellaisen luotettavan ja kivan miehen löytäisi? Nää nettikuviot on ihan toivottomia.
- ....................
Itse löysin baarista. Netistä en ole kokeillut, mutta uskoakseni netissä ihmiset valehtelevat herkemmin ikänsä ja ulkonäkönsä (laittavat kymmeniä vuosia vanhan kuvan, josta voisi luulla paljon nuoremmaksi). Ja miehillä tietysti vielä pelättävänäan ettei se kiva tyttö jonka kanssa he kirjoittelevat olekin todellisuudessa mies valepuvussa.
Itse uskoisin siis baarin olevan paljon parempi paikka vakipanon etsiskelylle. Tärkeintä vain ettei varsinaisesti lähde sinne hakupäällä, silloin aikanaan kun tuohon törmäsin en olisi koskaan uskonut mitään vakipanoa edes hommaavani vaan vannoin aika 100-prosenttisesti pelkän seurustelun nimeen.
Mutta niin sitä sitten vaan tanssittiin, numerot vaihdettiin ja parin viikon päästä mentiin puistoon viettämään aikaa ja siitä se lähti. Seksiä ei heti ihan ekoilla tapaamiskerroilla baarikohtaamisen jälkeen ollut, mutta kolmannella kyllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948