MB lopetetaan kemistä 5 vuodessa

Metsäbotnian kompleksi eli entinen Kemi Oy on tällä hetkellä alasajo-portaiden yläpäässä. Miksi Bio-diesel-tehdasta ei sijoitettu Pajusaareen? Siksi että se olisi ollut huonompi paikka kuin Äänekosken tehtaan ympäristössä.

Mutta Kemin etuna on meri. Tällä hetkellä tehtailta tavaraa menee kaupaksi niin paljon kuin ehditään tehdä, mutta 3 vuoden päästä tulee uusi aallonpohja, silloin soivat Kemin Oy:lle kuolinkellot. Laitteet ja vehkeet ovat niin vanhoja ja kalliita uusia, että uusintaan/korjaukseen sidottu pääoma ei tuota itseään halutussa ajassa takaisin. Nythän kaikkia laitoksia ajetaan täysillä niin paljon kuin vehkeet kestävät, jokainen laiterikko on kallis ajan menetys, kun tiettyjen tuotteiden varastointia ei enää harrasteta.

Vielä eläkeputken ulkopuolelle jäävät prosessimiehet siirtyvät bio-dieselin valmistus-prosessin käyttäjiksi Kemi Oy:n alasajon yhteydessä. Siistiä, ketään ei tarvitse irtisanoa, yhtiö säästää miljoonia alasajon yhteydessä ja korvaava työpaikka on, Valtio-omisteisen Vapon suojeluksessa.

Ajokseen joudutaan tekemään aikamoiset investoinnit, eniten mietityttää mihin hukka-energia laitetaan. Ostaako kemin kaupunki sen ja laskee satama-altaaseen, näin ei tarvita enää satamajäänmurtajaakaan, Kemissäkin on sitten ympäri vuoden sulana oleva satama?

Ajatuksia tämä herättää paljon, eivätkä ne kaikki ole hurraa-iloisia ajatuksia kuten kaupunginjohtajallamme, enemmänkin tämä minusta nostaa uhkakuvia 5 vuoden aikajänteellä. Mutta hyvä kun saatiin edes tämä, parempi kuin ne keksityt pakkotyöllistävät koirankakka-partiot.

36

1218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MB muka alas

      Voi juma mikä provo..

      Ottasit asioista selvää ennen kuin avaat sanaisen arkkusi. Meinaa tälläkin hetkellä Botnialle rakennetaan uutta kaustistamoa ja KemiArtin puolelle on tulossa uusi päällystys yksikkö. Eli kyllä investoidaan ja hyvin menee..

    • Kemin tehdas..

      taitaa olla yksi nykyaikaisemmista sellutehtaista Suomessa, joten höpinät laitteiden vanhuudesta ovat turhia. Lähes koko tehdas on uusittu pääosiltaan 90 ja 2000 luvulla. Tällä hetkella rakennetaan uutta kaustisointilaitosta ja vesilaitosta, sekä tehdään kartonkikoneelle uudistuksia.

      Mutta se mitä tapahtuu 5-vuoden aikana on eriasia. Jos sellulle ja kartongille ei enään löydy ostajia, niin sillon tehdas varmasti loppuu, mutta niin loppuu moni muukin tehdas.

    • PikkuPorvariPerkele
      • totta...

        tuo olisi kyllä kuolin-isku Suomen teollisuudelle, jolla on paljon muitakin kilpailukykyä heikentäviä tekijöitä ja yksi suurin niistä on pitkät kuljetusmatkat.

        Toivoa sopii, että meidän "viisaat" poliitikot ottavat tämän asian vakavasti. Suomi on jakanat rahaa ja taannut Euroopan tuhlarivaltioiden lainoja miljardi tolkulla, mutta mitä tekee EU? Ajaa kiitokseksi teollisuuden pois Suomesta järjettömillä direktiiveillä.


      • Maakemin

        Vain kuolin-isku kemiläisille ja hyvä niin sulkea kaikki sieltä ja ottaa lisää narkkeja ja pakolaisia nii hyvin menee


    • kemiläine

      Sinä se et kyllä asioista kovin paljon tiedä. Mutta älä anna sen häiritä "ajattelua".

    • ajattelua

      Annettaisko toiset 5 vuotta armonaikaa?

    • KartonkiElsa

      "tavaraa menee kaupaksi niin paljon kuin ehditään tehdä, mutta 3 vuoden päästä tulee uusi aallonpohja, silloin soivat Kemin Oy:lle kuolinkellot. "

      Vai ihanko noin olet suunnitellut. Tarkoituksena on kuitenkin pikkuhiljaa uusia laitteistoa tarpeen mukaan. Ei koko tehdasta tarvitse kerralla uusia. Tuotteiden kysyntä seuraa nousu- ja laskusuhdanteita. Silloin, kun on hiljaisempaa, on aikaa uusia koneita. Taitaapi sinulle itselle soida kuolinkellot ennen kuin Metsä-Board Kemille. Mutta elä sinä vaan Kemi Oy:n aikaa.

    • Metsäökynen

      Entäs toraenso,sitäkin on lopetettu n 20 vuotta palstoilla mutta vielä sieltä savut nousee24/7.

      • kemisuomenafrikka

        Tehtaat on "kivasti keskellä kaupunkia" Kemissä.


      • toranmies

        No ei tämä tehtaiden "lopettaminen" aivan hatusta vedettyä ole. Eihän tästä ole kauan kun Veitsiluodosta suljettiin paperikone ja Karihaarasta saha. Muutenkin työntekijämäärä on vähentynyt noilla tehtailla kovaa vauhtia. Työpaikka näissä yhtiöissä on enään harvojen herkkua.

        Enkä usko, että tulevaisuudessa tilanne yhtään paranee. Tehtaat tekevät hidasta kuolemaa ja investoinnit ovat vain korjaavia / korvaavia. Mitään uusia tuotantolaitoksia tuskin investoidaan vaan vanhat ajetaan loppuun.

        No Ajoksen biotehdas on sitten sellaien kaivattu bonus. Toivotaan, että se sentään tulee.


      • turhaa_valittavat

        Kemin asiat on harv hyvin moneen muuhun paikkaan verrattuna.


    • apin

      Ei maalata vielä piruja seinille . Annetaan Kemiläisille ja Lappilaisille myös elinmahdollisuudet kotiseudullaan . Kun ollaan realistisia , kyseisen MB:n sulkeminen jo viittä vuotta aiemmin on pelottavan mahdollista . Äänekoskelle valmistuu saman yhtiön massiivinen tuotantolaitos . Mikäli samoja tuotteita aletaan valmistaa Äänekoskella kuin Kemissä on selvää monestakin syystä , että kuolinkelloja soitetaan Kemin tehtaalla . Asiakkaat , tuotteitten ostajat ovat satoja kilometrejä lähempänä nykyistä toimintaympäristöä , samoin raakaainekuljetukset , kemikaalit ym . Suuryritykset eivät ole sosiaalitoimia , ne haluavat aina maksimoida voittonsa .

      • haisutehtaat

        Joutais loppua jo aikasemmin. Tänäänkin oli muuten kaunis päivä, mutta ulkona haisi järkyttävä tehdaspaska. Miten nuo tehtaat saavat vapaasti saastuttaa vuodesta toiseen ilman että kukaan viranomainen asiaan puuttuu?

        Mukava turisteillakin pidellä nenästä ja nauttia Suomen "puhtaasta" luonnosta.


    • Kartonkia

      Miksihän Metsä lopettaisi Kemistä kartonkikoneen, joka tuottaa melkein 1/3 osan tuotosta. Varmaankin näiden netin ikuisten pessimistien mieliksi... Olisikohan kannattanut aikoinaan valita koulutus erilailla ja yrittää työllistyä?

      • haisutehtaat

        Rakentaisivat sinne kartonkikoneeseen kunnolliset saastesuodattimet, että Kemiläisten ei tarvitse asua ikuisessa paskanhajusaasteessa.

        Tuollainen tehdas laitettaisiin Helsingissä kiinni välittömästi, mutta Kemissä näitä vanhoja saasterouskuja pidetään ilmeisesti jumalina.

        Eipä ihme, että Kemiläiset ovat Suomen sairainta väkeä, kun kaupunki on piiritetty näillä saastuttajilla ja lahjotut viranomaiset eivät tee mitään. Talvivaarakin on pientä Kemiin verrattuna.


      • Kartonkia

        Tässä taas otetaan tämä Helsinki kortti käyttöön...

        Käyppäs vilkaseen vaikka www.ilmanlaatu.fi sivustoa, että miltä näyttää.

        En sitä sano, että täällä Kemissä ei välillä tuoksahtaisi, mutta sama asia se on jokaisessa teollisuus kaupungissa. Mitenkäs sitten suut pantaisiin, kun tehtaat ajettaisiin alas, että "kermaperseille" ei tuu epämiellyttäviä hajuja?

        Taitaisi loppua Helsingin päässäkin valitus. Paitsi, että täällä Kemissä on vielä ilmanlaatu hyvää (ei tyydyttävää, niin kuin Helsingissä), vaikka pari tehdasta tuokin maahamme tuloja.


      • Tiiä-mitä
        Kartonkia kirjoitti:

        Tässä taas otetaan tämä Helsinki kortti käyttöön...

        Käyppäs vilkaseen vaikka www.ilmanlaatu.fi sivustoa, että miltä näyttää.

        En sitä sano, että täällä Kemissä ei välillä tuoksahtaisi, mutta sama asia se on jokaisessa teollisuus kaupungissa. Mitenkäs sitten suut pantaisiin, kun tehtaat ajettaisiin alas, että "kermaperseille" ei tuu epämiellyttäviä hajuja?

        Taitaisi loppua Helsingin päässäkin valitus. Paitsi, että täällä Kemissä on vielä ilmanlaatu hyvää (ei tyydyttävää, niin kuin Helsingissä), vaikka pari tehdasta tuokin maahamme tuloja.

        sanois tuo sivun tiedoista (http://www.ilmanlaatu.fi/ilmanyt/nyt/ilmanyt.php)? Kemi tai Tornio alueen ilmanlaadusta ei kerrota mitään, eikä löydy edes mittauspistettäkään. Oulu ja Rovaniemi löytyy, mutta niiden kaupunkien lähellä ei olekkaan Outukummun kaltaista saastuttajaa. Joten eletään pimennossa vaan ja odotetaan Kaidia, niin eiköhän lähialueen valkoiset hanget ala mustua?


      • Kartonkia

        Nyt siirrytään sitten jo Tornioon (Outokumpu), vaikka tässä ketjussa on ollut puhetta Metsä Boardista Kemissä (tai aloitus aikaan MetsäBotniasta).

        Mutta samapa tuo.. Tehdas pyörii ja kartonkia tulee.


      • Eikös-se
        Kartonkia kirjoitti:

        Nyt siirrytään sitten jo Tornioon (Outokumpu), vaikka tässä ketjussa on ollut puhetta Metsä Boardista Kemissä (tai aloitus aikaan MetsäBotniasta).

        Mutta samapa tuo.. Tehdas pyörii ja kartonkia tulee.

        ollu kyse ilmanlaadusta ja tuolta sivuilta löytyny mitään tän alueen laadusta?


      • Kartonkia

        Ei kait sieltä löydy ilmanlaadusta mittauksia, koska tällä alueella ei ilmanlaadussa ole vikaa. Nuo mittauspisteethän perustetaankin juuri sellaisille alueille, jossa on ongelmia.

        Tietty täällä tulee välillä hajuja (kartongiltahan niitä vähemmän tulee, mutta sellu onkin sitten eri asia), kun koneita ajetaan alas huoltojen takia, mutta ne ei ole sellaisia haittoja, että täälläkin tarvitsisi alkaa mittaamaan. Yleisesti ottaen täällä on hyvä ilmanlaatu.


      • Tässä.varmaan
        Kartonkia kirjoitti:

        Ei kait sieltä löydy ilmanlaadusta mittauksia, koska tällä alueella ei ilmanlaadussa ole vikaa. Nuo mittauspisteethän perustetaankin juuri sellaisille alueille, jossa on ongelmia.

        Tietty täällä tulee välillä hajuja (kartongiltahan niitä vähemmän tulee, mutta sellu onkin sitten eri asia), kun koneita ajetaan alas huoltojen takia, mutta ne ei ole sellaisia haittoja, että täälläkin tarvitsisi alkaa mittaamaan. Yleisesti ottaen täällä on hyvä ilmanlaatu.

        yksi syy miksi lähialueella ei mittauspisteitä. http://yle.fi/uutiset/3-5422818


      • robottitulevaisuus

        Hyvin täällä menee!

        Kemi on piiritetty hajutehtailla, Keminmaan puolella pölisee asbesti-kromikaivos, ja Torniossa päästelee terästehdas raskasmetalleja ilmaan.

        No onhan noissa sentään vielä muutama työpaikka, mutta tuskin kauan. Paperitehtaat lopetetaan ja automaatio / robotit korvaa loput työpaikat.


      • Ldkdksksks
        robottitulevaisuus kirjoitti:

        Hyvin täällä menee!

        Kemi on piiritetty hajutehtailla, Keminmaan puolella pölisee asbesti-kromikaivos, ja Torniossa päästelee terästehdas raskasmetalleja ilmaan.

        No onhan noissa sentään vielä muutama työpaikka, mutta tuskin kauan. Paperitehtaat lopetetaan ja automaatio / robotit korvaa loput työpaikat.

        Älä pelkää. Ei sinua kukaan kelpuuta mihinkään töihin jatkossakaan, saat jatkaa sossutuella elämistä ja kiljun juomista.


      • Lxlfkakakdkd
        Tässä.varmaan kirjoitti:

        yksi syy miksi lähialueella ei mittauspisteitä. http://yle.fi/uutiset/3-5422818

        Ruotsin ja Suomen sosialistit on kaikki yhtä luotettavia. Tuokin osoittautui punikkien keksimäksi valeuutiseksi.


      • robotittulee
        Ldkdksksks kirjoitti:

        Älä pelkää. Ei sinua kukaan kelpuuta mihinkään töihin jatkossakaan, saat jatkaa sossutuella elämistä ja kiljun juomista.

        Niin,miksi minun täysin syyttömänä täytyy kärsiä näistä teollisuuden saasteista, kun minulla ei ole osaa eikä arpaa niihin?

        Nykyisin noissa tehtaissa on enään muutamia töissä ja voitot menevät veroparatiiseihin. Paikalliset ihmiset joutuvat hengittämään saasteita.

        Kemissä asuu Suomen eniten sairastavaa väkeä ja ympärillä oleva saasteteollisuus on tähän suurin syy!


    • Metsäökynen

      Joops.onneks näiden nettitietäjien pulinat ei ole tietopohjasia koskaan.onhan näitä laitoksia lopeteltu jo 20v.hyvä näin.vieläkö kaidi toteutus alettas povaamaan lopetuspäivää.

      • Tarkkailija_

        Kaidi olisi pahinta, mitä Kemille ja pohjois-Suomelle voisi tapahtua. Siinä tuhottaisiin muutamassa vuodessa kaikki Lapin metsät ja saastutettaisiin luonto. Mitään ei jäisi Suomeen, kaikki tuotanto kuljetettaisiin laivoilla kauas. Se olisi kuolinisku myös metsäteollisuudelle, koska raaka-ainetta ei olisi enää saatavissa kohtuullisin kustannuksin.


    • Metsäökynen

      Kaikille tulijoille matskua kyllä riittää jos hankkeet lapissa toteutuu,huoli pois.

    • vitonenseiskö

      MB nyt tuskin ihan heti loppuu, mutta uskaltaisin lyödä vetoa, että pk5 ei veiskassa enää viittä vuotta pyöri. Näyttää papereiden hinnat muutenkin laskevat, kuin lehmän häntä.

    • Juhani.Kankimies

      On se vaan outoa, että kemiläiset keksivät kaikkea kielteistä ja paikkaansapitämätöntä omasta kaunpungistaan ja tehtaistaan. Sekä kartonkitehdas että sellutehdas tuottavat hyvin ja tuotanto käy maailmalle hyvin kaupaksi. Sen alan tehtaita ei ole Suomesta lopetettu. Muutostakaan ei ole näkyvissä siinä mielessä, että kauppa tyrehtyisi. Päin vastoin. Maailmanlaajuinen kysyntä on niin hyvä, että Suomeen on rakennettu viime aikoina yksi sellutehdas lisää. Lopetut ja supistetut tehtaat ovat olleet paperitehtaita, eikä niitä tule sotkea tähän asiaan.
      Yksi huoli on biotehdas, jota suunnitellaan Ajokseen. Toivotaan, että kiinalaisia ei päästetä tuhoamaan pohjois-Suomen luontoa. Jos biotehdas tulee, sen pitää ehdottomasti olla kotimaisessa omistuksessa ja toimijoiden kotimaisia. Hallituksesta pitäisi saada ulkomaalaistaustainen ministeri pois ja tilalle ministeri, joka ajaa Suomen etuja.

      • Sekäkartonkitehdas

        ettäsellutehdas. Yksi ja sama. Mihin unohdit paperitehtaan?


      • räjähtääjavuotaa

    • Ameriikantrump

      Mites sitten käy boardin kun Trumppi päättää että jenkit alkaa ostamaan omilta tehtailta kartonkia.

      • kortonki

        Miksi ei voi ostaa jo nyt?

        Ai niin, kun siellä Trumppilassa ei ole korkealuokkaisia kartonkeja valmistavia tehtaita. Niitä pitäisi ensin rakentaa, joten olkaamme rauhassa.


    • Myönnän, olin väärässä, Tehdas on edelleen pystyssä. Hyvä näin. Käykää äänestämässä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      92
      6260
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      310
      5593
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      55
      3429
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      12
      3255
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      106
      2749
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      10
      1730
    7. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1700
    8. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      18
      1614
    9. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      186
      1175
    10. Toksinen ja negatiivinen kansa

      Samaan muottiin valetut
      Suomussalmi
      88
      985
    Aihe