Miksi mennä naimisiin keski-iässä?

Rakastumisella ja iällä ei ole mitään tekemistä keskenään. Ei rakastuminen ole sidoksissa ikään, toki rakastuminen on tavallaan erilaista eri ikäisenä, mutta jos ajatellaan ihan perus rakastumista. Mitkä syyt avioitua? No hyvänen aika, senhän päättää ja tietää jokainen ihminen sisimmässään mitkä syyt ovat tärkeitä että avioidutaan. Naimisiin yleensä mennään rakkaudesta, siitä että sillä osoitetaan halu olla loppuelämä yhdessä, mitä hiton väliä ootko 20 v vai 45 v ??

Me, kaksi "varakasta" lapsetonta, lähinnä juridisista syistä mennään naimisiin (perintöveron suuruus). Kummallakaan ei avioliittoja takana, ei tule nytkään mitään "häitä" vaan ihan maistraatissa vaan ja joskus jälkeenpäin bileet ystäville. Eihän se paperin allekirjoitus rakkauden määrää lisää tai vähennä, mutta taloudellisista syistä tosiaan.

Miksi ei keski-iässä, kun vielä vanhempanakin? Äitini jäi leskeksi kolme vuotta sitten. Vuoden kuluttua tapasi samanikäisen miehen, jonka vaimo oli kuollut samoihin aikoihin isäni kanssa. Nämä kaksi vähän yli 70-vuotiasta leskeä alkoivat tapailla; oli paljon yhteistä juteltavaa ja samat kokemukset yhdistivät. Tulivat sitten niin hyvin juttuun että vuoden kuluttua menivät kihloihin. Ja tänä kesänä oli häät. :-) Molemmat halusivat naimisiin, kun kerran toisiaan rakastavat. Mitään taloudellista syytä asiaan ei ollut, eikä mitään taloudellisia seurauksia, koska tekivät molempien tahdosta avioehdon.

Rakkaudesta. Ja keski-iässä on jo lapsetkin useimmiten tehty ja myös maailmallekin muuttaneet. Itsellä nuorena yksi syy avioitua oli sopivan ja rakastettavankin miehen löytyminen lasten isäksi. Erohan siitä tuli ajan myötä. Jos vielä menen naimisiin, niin puhtaasti rakkaudesta. Siksi, että vain tämä mies on minulle niin rakas, että haluan sitoutua häneen myös laillisesti - avioehto tietenkin tehtäisiin kummankin omaisuutta suojaamaan lasten tulevan perinnön vuoksi.

Kannattamisesta ei siis kyse ainakaan minun kohdalla, "vain" rakkaudesta :)

Joidenkin lähteiden mukaan mies oli keski-iässä mennessämme vuosi sitten naimisiin ja minä olen sitten ensi vuonna. Kun siitä lupauksestakin tuli kuluneeksi jo kymmenen vuotta niin harkinta-aika tuntui jo riittävältä ja alttarille astelu sujui varsin varmoin askelin.

Avioliitohan on taloudellinen sopimus. Tämänhän jokainen keski-ikäinen tietää, samoin kuin avioliitolain sisällön. Nuorena mennään naimisiin suuresta tunteesta, mutta kyllä ne taloudelliset vaikuttimet ovat vanhemalla iällä ne syyt. Ja toisinpäin kääntäen - jos vanhemmalla iällä menee naimisiin, kannattaa miettiä millaista taloudellista sopimusta on sitomassa ja tehdä siitä sopimuksesta itselleen mieluinen.

Keski-iässä vasta uskaltaa rakastua ja vielä merkittävämpää on se että uskaltaa myös olla rakastettu! Jos minä kelaan taaksepäin niin voisin väittää että nuoruudessa solmitut liitot perustuvat aivan vääriin syihin. En sano etteikö perheen perustaminen olisi hyvä syy mutta kumppanin valinta onkin haastellisempaa. Nuoruudessa kun eletään niissä vaaleanpunaisissa unelmissa ja mies jopa saattaa mennä naimisiin vain vetävän ulkomuodon takia sen naisen kanssa. Myöhemmin mies sitten tuntee tulleensa petetyksi niinkuin se nainenkin joka lasten saannin myötä kokee niin paljon uusia tunteita että ei tiedä mitä miehelle tekisi. Lapset tulevatkin ykköseksi eikä tähän olla osattu varautua. Minä uskon että toimivinta olisi kun ne lapset todellakin tehtäisiin tietoisesti toisen hyvän tyypin kanssa ja loppuelämässä sitten eletään toisen kanssa rakkausliitossa. Ei nuori rakkaus kestä arkista yhteiseloa sillä se on niin tylsää ja vaativa projekti. Aikuisessa iässä uskallat oma itsesi eikä tarvwetta toisen miellyttämiseen ole. Silloin kumppani myös rakastuu siihen omaan itseen eikä harhaan. Jälkikäteen ei pettymyksiä tule kun tiesi jo alussa mitä sai. Nuorena esittää niin paljon muuta ja se on inhimillistä koska itseään ei edes tunne eikä tiedä mitä oikeasti edes parisuhteelta haluaa. Minä voisin nyt mennä naimisiin ja ainoa syy olisi se rakkaus. Elin avoliitossa 18 vuotta exän ja lasteni isän kanssa (se kesti kuitenkin keskivertoavioliittoja pidempään mitä nykyään aviot kestää). Nyt olen elänyt 7 vuotta avoliitossa myös mutta voisin jopa mennä naimisiin. Voisin rehellisesti sanoa että se ei perustu asuntovelkaan eikä lasrentekoon vaan vapaaseen tahtoon olla yhdessä. Me kaksi. Mieheni on ollut avioliitossa aikaisemmin ja kertoi että menivät aikoinaan naimisiin kun vaimo halusi lapsia ja järjestää kunnon bileet kavereille. Ei siinä enempiä tarvittu. No vaimo sitten läksi jossain kohtaa toisen miehen matkaan. Minä voin toki elää näinkin avoliitossa sillä eihän se avioiliitto mitään muuta paitsi saan leskeneläkkeen jos tarvis tai toisinpäin. Pieni sekin. Enempää vaimoa tuskin voisin olla kuin nyt olen. Minun ei ollut ollenkaan vaikeata rakastua keski-iässä =). Nuorena sen sijaan luulin vain rakastuneeni.

SE ON HÄNEN ASIANSA

Olen menossa avioon tulevana kesänä. 40v ja sulhanen 50v. Mennään rakkauden lisäksi myös siksi, että meidän lainsäätäjän on helpompi meitä vanhuksina hoitaa. Esim. lähiomaisena asioiden hoito on helpompaa, kun ollaan naimisissa. Halutaan myös joskus samaan hautaankin. Yms. asioiden hoito helpottuu ainakin niiltä osin jotka kuuluvat vanhuuteen ja vanhenemiseen Suomessa.

No ei rakastuminen katso ikää. Minun ei ole yhtään sen vaikeampi ihastua, rakastua tai rakastaa tässä iässä kuin nuorempana. Avioliitto merkitsee minulle sitoutumista ja vakaata parisuhdetta sekä puhdasta omaatuntoa hengellisessä mielessä. Hyvä lähtökohta myös, jos vielä haluan lapsen.