!APUA :´(

tänään painoni näytti 112kg pituuteni 160 ja ikää lähes 30.
vielä viime viikolla taistelin siinä 90 tienoilla.
asia mikä vituttaa, että kaikki puhuu vaan elämäntapamuutoksista, aivan kuin läski olisi ainoastaan sen takia että vetää rasvaa ja sokeria koko ajan.
MINÄ en käytä alkoholia, tupakoin kyllä, en syö eines tai roskaruokaa, en pidä leivoksista, makeisista tai edes suolaisista herkuista, eikä ravintoterapeutin mielestä edes annoskoossani ollut vikaa. pyöräilin ja lenkkeilin ja sain siitä tulehduksen jalkapohjaan ja kivuliaan rasitevamman polveen.uinut olen sen sijaan.noh, sitten mut laitettiin dietille jota olen noudattanut hyvin tarkasti, ja kappas miten paino nousikaan. olen kokoajan pelänny milloin 100kg menisi rikki kunnes sitten tänään.voi helvetti oikeesti näitten ammattilaisten kanssa.
pahinta on että olen sairastanut masennuksen, ja tuntuu että tämä oli vain viimeinen pisara masennuksen uudelleen laukaisemiseksi.
verikokeissa huomattiin kolesterooli arvojen nousseen sekä veren rasvahappojen määrä 4, 90 vaikka kuuluisi olla alle kahden. great.
KYSYMYS KUULUU: kuulostaako yhtään tutulta?mikä auttoi?
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Käsitin nyt tekstisi varmaan jotenkin väärin--eihän ole mitenkään mahdollista, että viime viikolla painoit 90 ja tänään 112 kiloa?

Lukemat kyllä ovat itselleni tuttuja reilun vuoden takaa, mutta minulla oli sydämen vajaatoiminta, jonka takia elimistöön kertyi nestettä. Nesteenpoistolääkkeillä lähti lähes 20 kg ja sen jälkeen kalorilaskurin avulla laihduttamalla painoni on ollut hitaassa mutta tasaisessa laskussa, tämän aamun lukema oli 77,4.

Olet ravitsemusterapeutin ja ilmeisesti lääkärienkin hoidossa, joten vaikea täältä on parempia neuvoja löytää. Yksi asia mikä tuli mieleeni: onko kilpirauhasesi toiminta tutkittu? Olen tälläkin palstalla lukenut kertomuksia, miten kilpirauhasen vajaatoiminta on aiheuttanut selittämätöntä painonnousua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


michelin kirjoitti:

tänään painoni näytti 112kg pituuteni 160 ja ikää lähes 30.
vielä viime viikolla taistelin siinä 90 tienoilla.
asia mikä vituttaa, että kaikki puhuu vaan elämäntapamuutoksista, aivan kuin läski olisi ainoastaan sen takia että vetää rasvaa ja sokeria koko ajan.
MINÄ en käytä alkoholia, tupakoin kyllä, en syö eines tai roskaruokaa, en pidä leivoksista, makeisista tai edes suolaisista herkuista, eikä ravintoterapeutin mielestä edes annoskoossani ollut vikaa. pyöräilin ja lenkkeilin ja sain siitä tulehduksen jalkapohjaan ja kivuliaan rasitevamman polveen.uinut olen sen sijaan.noh, sitten mut laitettiin dietille jota olen noudattanut hyvin tarkasti, ja kappas miten paino nousikaan. olen kokoajan pelänny milloin 100kg menisi rikki kunnes sitten tänään.voi helvetti oikeesti näitten ammattilaisten kanssa.
pahinta on että olen sairastanut masennuksen, ja tuntuu että tämä oli vain viimeinen pisara masennuksen uudelleen laukaisemiseksi.
verikokeissa huomattiin kolesterooli arvojen nousseen sekä veren rasvahappojen määrä 4, 90 vaikka kuuluisi olla alle kahden. great.
KYSYMYS KUULUU: kuulostaako yhtään tutulta?mikä auttoi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu