Tositarkoituksella, mitä tarkoittaa

Kyselisin muilta kokemuksia niistä nettideiteistä kenellä on tositarkoituksella ilmoitus, siis maininta että etsitte tosimielellä kumppania. Itse olen tositarkoituksella liikkeellä oleva alta kolmekymppinen mies ja se käy ilmi heti ilmoituksestanikin. Itse olen nyt kaksi kertaa jo kokenut naisen puolelta, siis nainen jolla on myöskin tositarkoitus ilmoitus, sen että nainen ei sittenkään ole valmis seurusteluun. Näin on käynyt nyt reilun puolen vuoden sisällä itselleni pari kertaa ja etenkin toinen nainen oli sellainen että itselleni syntyi jo kunnon tunteita naista kohtaan ja teki todella pahaa kun nainen ilmoitti parin viikon tapailun jälkeen ettei hän ole sittenkään valmis seurusteluun vaan haluaa jatkaa sinkkuna oloa.
Onko siis kuinka tyypillistä/harvinaista että nuori nainen jolla on ilmoituksessaan selkeästi tosimielellä liikkeellä maininta, ei kuitenkaan ole todellisuudessa valmis enempään?
Itse olen pyrkinyt tutustumaan lähinnä vain sellaisiin naisiin ketkä ovat ilmoittaneet olevansa liikkeellä tosimielellä ja ovat omaa tyyliäni muutoinkin eli en todellakaan takerru naiseen kuin naiseen vaan haluan juuri sitä oikeanlaista tunnetta ja kun siitä seuraa pettymys on se todella ikävää vaikka alkuun kaikki vaikuttaisi että tässähän se toinen vihdoinkin on.
53146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sitä voi odottaa mitä hyvänsä tai ehkä ei kannata odottaa mitään, mutta jos jotain syntyy niin siitä kannattaa pitää kiinni. Ei sekään mahdottomuus ole, että jalkoja alkaa kylmäämään, sen verran paljon vastaeronneita nettitreffeissä liikkuu ja tämä on helppo tapa luoda ensikontakti, kun sen voi tehdä oman kodin turvassa. Yhtä todennäköisesti nainen on saattanut ajatella, että säästää sinun tunteitasi ja huomenna onkin valmis jonkun toisen kanssa seurustelemaan.

Äänestä

Nämä ihmiset saattavat hyvinkin olla tositarkoituksessa liikkeellä, ja sanovat, että eivät ole valmiita suhteeseen SINUN kanssasi. Jos he etsivät kumppania tostarkoituksella pidemmäksi aikaa, jopa loppuelämäkseen, täytyy tuon henkilön olla sellainen, joka varmasti on sopiva. Kun se ns "oikea" osuu kohdalle, he ovat valmiimpia vakiintumaan.
Mutta kyllä omalla kohdallanikin haluan todella olla varma että toinen on juurikin sopiva, jotta tositarkoituksella voisin seurustella hänen kanssaan, ja välttyisin myöhemmin ongelmilta.
Jos itse tiedän, ettei toinen ihminen vaikuta sopivalta, on turha seurustella sen enempiä vaan jatkaa sinkkuna, kunnes kohdalle osuu sopivampi.
Siis näin minä itse naisena koen tuon "tositarkoituksella" ilmoituksen.

Äänestä

Kulta pieni, Tositarkoituksella -paketti on pelkkää urkkimista ja itsensä laajempaa esittelyä varten. Kun sen hankkii, nousee hakutuloksissa kärkeen, pääsee katsomaan toisten profiileista tietoja, joita muut eivät näe. Voi lisäillä omaan profiiliinsa kuvia melkoisen määrän, voi lähettää virtuaalilahjoja, kutsua chattiin jne. jne. Ja sokerina pohjalla: näkee omassa profiileissa vierailleita enemmän kuin sen säälittävät kolme, jotka näkyvät ilman maksullista pakettia.

Noin minä näen "tositarkoituksella" -paketin merkityksen enkä arvosta sellaisen haltijoita yhtään sen enempää kuin muitakaan.

Äänestä

Kuten yllä kirjoitettiin, he ovat ehkä tosimielellä kunhan sopiva löytyy. Sinä et ollut näiden naisten makuun, muttei sitä pidä hätkähtää.

Parinmuodostus on vaikeaa vaikka olisivat molemmat tositarkoituksella liikkeellä. Kemioiden pitäisi kohdata myös. Jos jompikumpi treffailijoista on liian tosissaan jo alussa, voi hän silloin tuntua toisesta liian helpolta saaliilta. Alun tapailun pitäisi olla rentoa ja hauskaa, mutta samaan aikaan jännittävää ja siinä pitäisi olla seksuaalinenkin vire.

Äänestä

Toki homma pitää pistää poikki, jos se ei tunnu oikealta. Etenkin jos tositarkoituksella ollaan, niin silloin lienee selvääkin, että kuka tahansa ei kelpaa. En nyt kuitenkaan ihan täysin saanut käsitystä mitä aloittaja lopulta mahtoi tarkoittaa. Itse olen jonkin kerran törmännyt hieman kummalliseen tyyliin ilmoittaa tällaisesta asiasta ja samaa kuullut myös joiltain muiltakin. Eli, että nainen toteaa yleisemmin, ettei hän haluakaan seurustella tai se ei sovi hänen elämäänsä juuri nyt. Tai joku on todennut, että nettideittailu ei olekaan häntä varten. Eräs nainen totesi minulle kerran, että hän ei haluakaan nyt tutustua yhtään kehenkään. Olkoot oikea syy sitten vain siinä perinteissä kiinnostuksen puutteessa tai missä hyvänsä, niin mielestäni tällä tavalla ei ole hyvä kommentoida asiaa toiselle. Kyllähän siinä hieman outo fiilis itselle tulee, jos toisen puheista pitäisi saada se käsitys, että toinen ei ole ollut lainkaan tietoinen siitä mitä haluaa noin yleiselläkään tasolla. Tällöin se tutustumiseen käytetty aika tuntuu jotenkin täysin hukkaan heitetyltä kuin jos vain olisi todettu, että ei nyt natsaa. Toki joku varmasti sanoo näin myös silloin kun ei vaan kiinnosta ja jostain syystä lulee, että kun sanoo sen noin yleisemmin niin se jotenkin keventäisi asiaa. Noh, ihmisiä on moneen junaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt mies -82 kirjoitti:

Kyselisin muilta kokemuksia niistä nettideiteistä kenellä on tositarkoituksella ilmoitus, siis maininta että etsitte tosimielellä kumppania. Itse olen tositarkoituksella liikkeellä oleva alta kolmekymppinen mies ja se käy ilmi heti ilmoituksestanikin. Itse olen nyt kaksi kertaa jo kokenut naisen puolelta, siis nainen jolla on myöskin tositarkoitus ilmoitus, sen että nainen ei sittenkään ole valmis seurusteluun. Näin on käynyt nyt reilun puolen vuoden sisällä itselleni pari kertaa ja etenkin toinen nainen oli sellainen että itselleni syntyi jo kunnon tunteita naista kohtaan ja teki todella pahaa kun nainen ilmoitti parin viikon tapailun jälkeen ettei hän ole sittenkään valmis seurusteluun vaan haluaa jatkaa sinkkuna oloa.
Onko siis kuinka tyypillistä/harvinaista että nuori nainen jolla on ilmoituksessaan selkeästi tosimielellä liikkeellä maininta, ei kuitenkaan ole todellisuudessa valmis enempään?
Itse olen pyrkinyt tutustumaan lähinnä vain sellaisiin naisiin ketkä ovat ilmoittaneet olevansa liikkeellä tosimielellä ja ovat omaa tyyliäni muutoinkin eli en todellakaan takerru naiseen kuin naiseen vaan haluan juuri sitä oikeanlaista tunnetta ja kun siitä seuraa pettymys on se todella ikävää vaikka alkuun kaikki vaikuttaisi että tässähän se toinen vihdoinkin on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu