Mieheni jätti minut 13v jälkeen, tunteet vain kuulemma loppuivat ??? Tänään juteltiin ja hän sanoi että ei enään rakasta minua. Nyt mietin mitä tein väärin ja koska ??? Onneksi ei ole yhteistä lasta vaikka toisaalta mietin ehkäpä se olisi pelastanut tästä, mene ja tiedä. Nyt en pysty nukkumaan, en syömään ja itken vain. Tästä kaikesta aikaa 3päivää...olen aivan lohduton!! Jos teillä jollakin on samoja kokemuksia auttakaa!! Kiitos jo etukäteen..
ainako vain
suru
61136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tuota,tuota,olen juuri ja juuri kypsynyt ihminen ja elän seurutelu suhteessa:luin sinun viestisi ja tiedän että olen varmasti vääränlainen ihminen vastaamaan ,mutta tiedän mitä syväahdistus on !!!!kokemusta löytyy jonkin verran...jos vain mitenkään mun sanat auttaaa niin hyvä.minulla omasta takaa on muutama hyvä ohje:älä jää paikoillesi,vaan lähde liikkeelle ja etsi uusia tuttavuuksia.vietä laatu aikaa itsesikanssa,kiellä itseltäsi surulliset tunteet vaikka se onkin vaikeata!!ei muuta kuin toivon että jaksat ja löydät uudet sävelet elämääsi!!!!T:ihankunnon mies
ps.kaikki miehet ei ole tunteettomia!!!!!
ainiin et varmaankaan tehnyt mitään väärää,life takes and gives !koita pärjätä!!!!!!!!jooko????
Moi,
Ite olen kanssa samassa tilanteessa, vaimo ja sieluntoveri teki saman tempun lauantaina. 11 vuotta takana.
Sitä kaikki ystävät jaksavat vakuuttaa, että aika se on joka parantaa. Tiedän kyllä sen, mutta aika on myös se joka kiduttaa...
Sen kyllä huomasin, että ystäviltä saa niitä voimia, edes hetkeksi jaksaa taas ne pari tuntia, ettei satu niin kovaa. Itse tein sen typerimmän tempun, eli vedin pään täyteen, mutta sinä päivänä olin tiedoton, enkä myöskään tuntenut kipua. Edes hetki tässä julmassa maailmassa... Jos et jaksa, hae sairaslomaa. Jos ei pää kestä kotonoa, mene töihin jos sellainen on. Itse menin töihin koska sillä pakotin itseni ajattelemaan edes hetken jotain muuta. Vaikka vaikeaa se oli, ehkä tänään on parempi.
On se kumma juttu edelleen kuinka aika parantaa mutta myös satuttaa...
Kokemuksesta tiedän, että mikään ei tuohon suruun oikein auta, mutta sairaan paljon tsemppiä sulle ja ei sitä auta kuin yrittää...
olin samassa jamassa. Mieheltäni oli tunteet kuolleet, tosin jo uusi rakas katsottuna. Meillä 2 yhteistä lasta. Suru iskeytyi taakakaksi kuin salama kirkkaalta taivaalta. En syönyt, en nukkunut; aivan kuten sinä nyt. Riuduin ja laihduin, en jaksanut kiinnostua mistään. Vuosi siinä hurahti.
Nyt voin taas hyvin,erosimme ja minä asun lasten kanssa kolmestaan ja nautin taas elämästä erilaisena ihmisenä, luulenpa melkein että parempana.
Aikaa se vie, tässä sinulle muutamia neuvoja, mitkä auttoivat minua alkuun :
- Nuku. Liian vähällä unella ongelmat tuntuvat vieläkin ylitsepääsemättömämmiltä . Hae lääkäriltä nukahtamislääkkeitä,koska et saa nukutuksi, tai heräät keskellä yötä miettimään raskas paino sydämelläsi (vai mitä ?).Saat reseptin heti kun kerrot tilanteesi lääkärille.
Itse kävin koko ajan töissä (sumussa...), mutta sairaslomaakin olisin saanut, jos olisin halunnut
- Nauti raittiista ilmasta. Jos et jaksa urheilla, istu vaikka puistossa. Liikunnasta saat voimaa, ja se on hyvä ajanviete.
-Älä jää kotiin murehtimaan YKSIN. Puistossakin edes näkee muita ihmisiä.
- Älä tartu pulloon !
- Juttele tunteistasi. Jos sinulla ei ole ystävää, kenelle puhua, pyydä lääkäriltä lähete mielenterveyspolille. Tai kirjoita tunteistasi, vaikka tänne. Ole tosiaan tietoinen siitä, että sinussa ei ole mitään vikaa.
- Muista itkeä. Surut on surtava ja itkut on itkettävä, se parantaa ja murhe pienenee.
Sinä olet nyt shokissa , pian tilanteesi muuttuu erokriisiksi. Se on kurjakurja vaihe, mutta kokemuksesta lupaan, että se menee ohi. Sen jälkeen Sinä olet paljon vahvempi ihminen. Oikeasti, aika tekee tehtävänsä. Voimia sinulle.
Paljon kiitoksia tuosta viestistäsi, oikeassa olet herään yölläkin jatkuvasti miettimään asiaa. Tänään laitoin pitäisikö nyt sitten sanoa ex-miehelleni mailia missä kerroin omista tuntemuksistani mutta myöskin korostin sitä että en halua häntä takaisin ellei hän itse sitä halua. Ja tämänviikon olen sairaslomalla en pysty menemään töihin, siellä kuitenkin pitäisi jaksaa olla iloinen jne. Kaikki vaan tuntuu niin pahalta. Yritän kuitenkin jaksaa päivänkerrallaan.
Koin saman asian viime vuoden loppusyksystä, tuntui että maailma loppuu. Pystyn tällähetkellä juttelemaan tulevan ex:ni kanssa kaikista asioista sekä lasten tulevaisuudesta, on myös suostunut olemaan kaatopaikkani kun puran tunteitani. Ihana henkireikä on luonto ja lenkkeily. Mutta tiedätkö , nyt odotan uutta tulevaa elämääni levollisena, ei sitä koskaan tiedä mitä ihanaa se tuo tullessaa.... Tsemppiä ja jaksamista. Anna sen itkun tulla jos itkettää koska huomasin itse sillä on parantava vaikutus..
Kiitos teille kaikille jotka jaksoitte tukea...nyt vain yritän mennä yhdenpäivän kerrallaan. Jos teistä joku haluaa vaihtaa mielipiteitä niin voi laittaa mailia [email protected]