vanha suola janottaa

Olin 10v., kun oppikoulun ensimmäisellä luokalla rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni. 8v meni, ennenkuin tämä unelmieni prinssi saattoi minut kotiin ja suuteli. Sen jälkeen ei olla tavattu, mutta kaikki nämä 38v olen häntä ajatellut, vaikka olen naimisissa jo toista kertaa ja tiedän, että hän on eronnut. Hän täyttää ensi vuonna 60 ja minä 58. Emme ole koskaan pitäneet yhteyttä ja on epätodennäköistä, että tiemme enää kohtaisivat, kun välimatkaakin on yli 500 km. En tiedä hänen elämästään mitään, mutta sydämessäni hän on. 2 avioliittoa lapsineen eivät ole häivyttäneet häntä kohtaan tuntemiani tunteita. Kunpa saisin vielä tavata hänet, vaikka olemme jo vanhoja. Edes hetken verran.
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olin 14 vee kun ihastuin ja kuljimme samaa polkua vajaa 3 vuotta. Erosimme ja olimme näkemättä toisia liki 20 vuoteen. Mietin tätä poikaa usein, mutta elämä vei sinne ja tänne. Nyt uudelleen näkeminen tapahtui vahingossa yli vuosi sitten. Rakastuimme kiihkeästi uudelleen ja näemme toisissamme edelleen sen nuoren tytön ja pojan. Kummallakin on aikaisempi elämä, mutta nämä ovat tuoneet vain varmuutta, että mitä toiselta haluaa. Olemme onnellisia ja yhteinen matkamme on vasta alussa. Suosittelen ottamaan yhteyttä, koska yleensä itsellä oleva tunne ei ole ilmasta temmattu...kyllä siihen joku totuus sisältyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pääsykokeiden 17. kirjoitti:

Olin 10v., kun oppikoulun ensimmäisellä luokalla rakastuin ensimmäistä kertaa elämässäni. 8v meni, ennenkuin tämä unelmieni prinssi saattoi minut kotiin ja suuteli. Sen jälkeen ei olla tavattu, mutta kaikki nämä 38v olen häntä ajatellut, vaikka olen naimisissa jo toista kertaa ja tiedän, että hän on eronnut. Hän täyttää ensi vuonna 60 ja minä 58. Emme ole koskaan pitäneet yhteyttä ja on epätodennäköistä, että tiemme enää kohtaisivat, kun välimatkaakin on yli 500 km. En tiedä hänen elämästään mitään, mutta sydämessäni hän on. 2 avioliittoa lapsineen eivät ole häivyttäneet häntä kohtaan tuntemiani tunteita. Kunpa saisin vielä tavata hänet, vaikka olemme jo vanhoja. Edes hetken verran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu