saanut pillua niin vitusti, mutta tyhjö olo on edelleen. Seksin saaminen ei auttanut yhtään. Kuvittelin, että paha olo johtuu siitä, että ei ole seksiä. Ei johtunut.
Keväällä elin ilman naista ja oli tyhjä olo
Nyt kesällä olen
10205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tarpeeksi kaunista naista /teininaista. Ei mitäänsanomattoman näköisen tavisnaisen nussiminen oloa mitenkään paranna. Siihen tarvitaan kaunis nainen.
Olet ymmärtänyt väärin, young padawan. Kauniin naisen paneminen helpottaa vain hetkeksi, ellei teillä synkkaa muutenkin. Yhteyden löytäminen toisiin on elämässä tärkeämpää kuin les...lastin heittäminen.
Tärkeintä on lastin heittäminen tiukkaan teinipilluun
Lastit on tärkeintä niin kauan kuin tavoitteen tavoittaa, ja sitten tulee tyhjyys kun huomaa, että elämä on edelleen samaa shittiä. Mikään ei muuttunut.
Oma unelma toteutui vihdoin ja viimein ja sain kaunista 17 vuotiasta. Olo on tosiaan yhtä tyhjä kuin aina ennenkin, okei yhden illan oli mukavaa, mutta ei meillä oikein muuten synkkaa eikä homma toimi. Ikäeroakin 10v. Olen vain entistä enemmän pettynyt itteeni, luulin että kun löydän kauniin ja kivan tytön, että tulisin helposti tämän kanssa toimeen.. mutta ei se niin menekään. Sama yksinäinen epäsosiaalinen paska olen senkin kanssa :( Alkaa tuntua etten sovi parisuhteeseen, ei kukaan viihdy tälläisen hiljaisen urpon kanssa. Olo on entistä toivottomampi ja itsemurha tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta, en vain pysty enää elämään yksin. Hajoan..
Seksi yms. ei auta kuin vähän aikaa.
Sama koskee suhteita epäsopivan kumppanin kanssa.
Vaikka sellaisessakin seksi sujuisi niin sitä kaipaa jotain tärkeämpää, merkityksellisempää ja syvempää.
Sen olen tajunnut ettei kaikki tarvitse tai halua tai osaa haluta mitään syvempää vaan heille ihan mukava päivittäinen olemassaolo toisen kanssa sekä kiva seksi riittää.
Itselle tulee moisista suhteista tyhjä olo. Väiän että nin tulee monelle muullekin ja sen vuoksi suhteet loppuu. Aluksi ihastumisen/rakastumisen heille aiheuttaa yleensä vain seksuaalinen himo sekä tarve olla parisuhteessa kunnes huomataan ettei kumppanin kanssa ole muuta yhteistä kuin kondomin liukuva pinta.
Siinä vaiheessa sekin lentää roskikseen käytettynä.
Toki seksin puute voi aiheuttaa omanlaista painetta kuten tämän palstan monista tyypeistä pystyy päättelemään .He ehkä ajattelevat että seksi auttaa ja että sitä kautta saa jotain lopullista tyydytystä sekä hyväksyntää.
Sei ei vain pidä paikkaansa jos toisen kanssa ei synkkaa ja suhde tuntuu täysin turhalta.
Palasin takaisin juomiseen, näin on taas hyvä fiilis ilman naista. 16. bisse menossa ja itsemurha ajatukset tipotiessään, hyvä musa soi täysillä ja juotavaa riittää. Voin taas lihottaa itteni, kun ei näköjään -20kg laihempanakaan saa kuin pelkkää pillua. Duunissa 12h päivässä ja vapaa-ajat kännissä, niin on hyvä olla ilman naista :)
Onpa sinulla surullista...Voin lohduttaa sillä, että kaikki naiset ei edes halua miestä. Minä esimerkiksi olen nainen, josta ei kukaan usko ja kaikki ihmettelee, miksei minulla ole miestä. Tausta on se, että mulla on ollut pari aika rikkonaista suhdetta narsististen miesten kanssa ja haluan lopuksi ikääni välttää sellaiset möllit riesastani, eli mieluummin olen tapailematta ketään, kuin mitään puoliksi kiinnostavia. Lisäksi mua ällöttää narsismi ja lihatiskimeininki, mikä vallitsee ravintoloissa.... Kaiken maailman sääliöt esiintyy " toimitusjohtajina" ja jos minä lie ja mistään ihmisten asioista ei sellaisten kanssa voi puhua, vaan ainoa mitä ne kyylää, on sosiaalistatus ja tausta ja pälä pälä. Osasta miehiä on tullut neitejä, enkä nyt viittaa sinuun tietenkään, kun en tunne.
Kuule, tsemppiä mutta älä nyt vaivu synkkyyteen. Ei se ole niin vakavaa.
ole saanut pillua kauniilta teininaiselta.
saanut kaunista teininaista ei ole saanut ollenkaan.