Lapset ja vanhemmat

Ajattelen että lapsi joka ei kunnioita vanhempiaan, pitäisi tappaa?

Tulkintavirhe.

Tuon mukaan esim. Älymies kuuluisi varmasti narsistiseen ja pilalle hemmoteltuun ryhmään, mutta hän ei vain halua tehdä paskaduunia ilman asianmukaista korvausta (kaunis nainen ja kunnolla rahaa) ja ylläpitää YTM/N:n elämää veroillaan.

Tyhjän saa pyytämättäkin.

Lapsi tulee nimenomaan kasvattaa kuninkaaksi joka osaa tehdä aloitteita naisia kohtaan ja kun nainen on, työmoraalikin kasvaa kuten Matti&Teppo jo lauloi.

Kyllä tuo on ihan todellinen ongelma ja noi asiat olen käynyt jo läpi silloin kun lapseni oli pieni. Piti päättää silloin millaista kasvatusta alkaa antamaan ja tulin siihen tulokseen, että on tärkeää että lapsella on selkeät säännöt joista pidetään kiinni. Säännöistä lipsumista rangaistaan. Onneksi nykyään on tietokoneet ja teeveet joita takavarikoimalla määräajaksi voi rangaista ;-D Valtaa lapselle annetaan sopivasti, muuten lapsi ei opi ikinä kantamaan sitä. Hyvien asioiden ja positiivisen palautteen antamista en lapseni kohdalla säästele kun on aihetta.

Mun yksi sukulainen jäi pari vuotta sitten eläkkeelle peruskoulun opettajan virasta ja se sanoi, että lähes 40 vuoden uran kokemuksella hän voi todeta, että joka vuosikymmenellä penskat muuttuivat koko ajan lyhytjännitteisemmiksi ja levottomimmiksi ja niiden vanhemmat samoin. Sanoi, että eläkkeelle pääsy oli kuin taivaan lahja. Semmoinen hullunmylly nykyinen koulumaailma on.

Onko tää nyt jokin uutinen enää?

Tuossa viime viikolla sain mielessäni hirveät raivarit kun kuuntelin sivusta kaksi lapsisen perheen "demokraattista" kesäloman viettoa. Vanhemmat antoivat lapsille vaihtoehtoja, siitä mitä perhe seuraavaksi tekee. Suoni ohimolla alkoi tykyttää välittömästi. Se ei todellakaan ole herra 8-vuotiaan ja neiti 6-vuotiaan tehtävä päättää koko kesäpäivän ohjelmaa. Toiveiden esittäminen ja päiväohjelman päättäminen on kaksi eri asiaa.

Kyllä vanhempien pitää olla selvät pomot perheessä. Lapsille pitää asettaa selkeät rajat, ja rangaista niiden rikkomisesta. Vaikka poistamalla huveja ja etuja, niin kuin ylempänä sanottiin.

Toisaalta ei pidä vetää överiksi, tavoitteena on kuitenkin että lapsesta kasvaisi pikkuhiljaa aloitteellinen ja itsenäinen yksikkö.

Pitäähän tuo varmasti osittain paikkansa.

"Kaverivanhemmat" eivät uskalla tai osaa olla vanhempia, olla johdonmukaisia ja asettaa rajoja. Lapsetkin ovat erilaisia, hiljainen ja rauhallinen lapsi voidaan varmaan kasvattaa pehmeämmin, kuin joku levoton rasavilli, joka kokeilee koko ajan rajojaan. Pelkät rajat eivät kuitenkaan riitä, kyllähän lapsia pitää kasvattaa myös vastuuseen ja omatoimisuuteen.

"Curlingvanhemmuus" ei ole hyvästä, lapsen pitää kohdata vastoinkäymisiä ja ongelmia pienestä pitäen ja oppia suhtautumaan niihin.

Vanhempien oma esimerkki on myös tärkeää, mitä väliä sillä on mitä vanhempi sanoo, jos hänen omat tekonsa sotivat sanoja vastaan?

Tottakai lapsienkin mielipidettä on hyvä kysyä välillä ainakin joissain asioissa. Lapset on ihan hyvä opettaa neuvottelemaan asioista. Ja tuo mitä Miessssssss sanoi, positiivinen palaute ja kiitos on myös minun mielestäni todella tärkeää.

"...vanhemmat käyttävät lapsiaan emotionaalisesti hyväkseen: he kerjäävät lapsiltaan rakkautta, kohtelevat heitä tasa-arvoisina kumppaneina tai samastuvat lapseensa niin, etteivät voi uskoa tämän tekevän mitään väärin."

Mä olen kyllä sitä mieltä, että eivätkös pienet lapset nimenomaan rakasta vanhempiaan juuri sellaisena kuin he ovat? Eikö pieni lapsi kuvittele yleensä, että vanhemmat ovat aina oikeassa, kaikkivoipaisia, eivätkä ikinä tee mitään väärin. Mutta varmaan tuo rakkauden kerjääminen alkaa päteä, jos puhutaan jostain yli 10 vuotiaista?

No nää oli vaan mun ajatuksia. Ei mulla todellisuudessa ole juurikaan käytännön kokemusta lapsista!! :D

Hyviä pointtejahan tuolla on jo tullukin, ja oon samaa mieltä, lapset tarvii rajoja jo senkin takia, että tuntee olonsa turvallisiksi, saatikka että oppii käyttäytymään yhteiskunnassa, oppii kohtaamaan pettymyksiä oikein, oppii kunnioittamaan muita ihmisiä. Toki myös lapset saa osallistua siihen arkeen ja sen suunnitteluun, pitäähän se oppia vuorovaikutusta ja kompromissien tekoakin, toisten huomioon ottamista. Rakkautta ja rajoja, niinhän se menee :) Lytätäkään ei saa, vaan kannustaa positiivisesti, antaa lasten tehä ittekin, näyttää että rakastaa siitä huolimatta vaikka välillä lapsella oiskin känkkäränkkäpäivä.

Oon kanssa kuullu, että kouluissa on ihan erilaista meni ku mitä se oli sillon ku itte siellä kävi. Ja huomaahan sen tuolla kulkiessakin, että perheitten valtasuhteet hieman enemmän nurinkurisia ku joskus. Ei onneks aina.