Etäsuhde ja taloudellinen tilanne

Ei kai siinä muutakaan voi, jos rahaa ei ole. Etäsuhde vaatii paljon luottamusta. Minulla kävi niin, ettei ollut rahaa. Kumppanilla oli sitäkin enemmän, mutta hänellä ei ollut aikaa, tai siis halua enää ajella luokseni. Siispä suhde kuoli siihen kyllästymiseen. Liian erilaisia ihmisiä oltiin. Harmi, sillä oli joskus alussa paljon hyviäkin hetkiä.

Ei toisen luona tarvitse aina olla. Mutta yritä kuitenkin useammin kuin kerran tai 2 kk:ssa tavata kumppaniasi. Toinen voisi tulla välillä sinun luoksesi.

Rahaa on muuten aika hyvin siihen mihin sitä haluaa laittaa. Sitten kun on lakkauttanut lehdet ja laittanut tv:n varastoon, leiponut pakastimen täyteen, jättänyt pintaliirtovaatteet ostamatta yms.. voi jäädä "ylimääräistä" rahaa, jonka voi sijoittaa kumppaniin.

Sama on ajan kanssa - aikaa on siihen mihin sitä haluaa laittaa... Mikä sitten kenellekin on tärkeää!

Jos ei oikeasti ole rahaa, niin tietty sen voi sanoa. Oma miesystävä asuu n. 200 km päässä, mutta onneksi bussilla pääsee melko edullisesti kulkemaan opiskelija-alennuksella ja toinenkin on valmis autolla kulkemaan tuon matkan vaikka hakemaan tai itse kyläilemään minun luo jos en pääse itse... tosin bensan hinnat hirvittää nyt. Ei se matka meillä ainakaan ole mikään este, kun toista niin paljon rakastaa ja järjetön ikävä toisen luo kokoajan vielä kolmen vuoden jälkeenkin... vaikka ei ihan joka viikko näkisikään, niin ei se este ole suhteelle. Kuitenkin vielä joskus koittaa aika kun pääsee lopullisesti muuttamaan toisen luo yhteen :)

Kaukosuhde ei kaikille ihmisille sovi, mutta joillekin sopii hyvin ja se voi jopa tuoda suhteeseen oman syvemmän ulottuvuutensa, arvostaa yhteistä aikaa entisestään ja kipinä saattaa säilyä kauemmin.

On kohtuullista sanoa, älä vaan sano mitään muuta syytä ..ole rehellien, vaikka hävettäisi.

Ite olen ollut kaukosuhteessa nyt n. 3,5 vuotta. Ekat pari vuotta välimatkaa oli n. 500km ja tähän mennessä välimatkaa on n. 800km. Tää yhteinen aika on ollut suht rankkaa juuri sen vuoksi kun molemmilla tulot ja vapaa-aika on ollu tiukassa. Keskimäärin ollaan nähty n. kerran kuukaudessa, joskus vähemmän joskus enemmän. Vaatii paljon uhrauksia, jotta tällainen suhde toimisi. Niin rahallisesti kuin arjessa yleensä. Mikäli molemmat ovat valmiita tekemään uhrauksia yhteisen ajan eteen, niin silloin suhde myös toimii. Uhraukset eivät kuitenkaan tietysti saa haitata omaa henkilökohtaista elämää niin että rahaa ei riittäisi omaan elämiseen.

Keskustelussa tulikin eräs hyvä pointti, että "Uhraukset eivät kuitenkaan tietysti saa haitata omaa henkilökohtaista elämää niin että rahaa ei riittäisi omaan elämiseen". Myös toisen osapuolen kuuluisi ymmärtää tämä seikka. Jos nyt puhutaan naisista, niin vieläköhän naispuolisot olettavat, että mies maksaa? Meinaan vaan, että joskus on varmaan kohteliasta maksaa rakkaansa matkakulut, mutta vain joskus :)

Avainkysymys: Määräaikainen ratkaisu vai toistaiseksi tilanne?

Em. ei luulisi olevan ongelma.
Toinen vaihtoehto vaatisi harkintaa, toinen muuttaa vai lopetetaanko touhu?

On runsaasti pariskuntia joissa toinen, useimmiten mies, on pois kotoaan puoli vuotta tai lyhyemmän aikaa.
Kotimaan komennusmiesten viikko muualla on hyvin tavallinen tilanne.

Puolen vuoden veropakolaisuudet ovat määräaikaisia.
Sitä lyhyemmät, varsinkin työviikot muualla, ovat toistaiseksi tilanteita.

Kyllähän nekin aiheuttavat epävakaissa suhteissa häiriöitä mutta syynä ei ole käytännön järjestely vaan yhdessä olon muut perusteet.

Jos raha on avainasia niin muutto on ratkaisu.