ylipainoinen

olen ylipainoinen. tj. huimauttaa aina silloin tällöin painostana, joka ei mitenkään vaikuta minun työntekoon. ja koko työympäristö.. kaikki illan vietot tiedän jäljestäpäin.. onko kellään samanlaisia kokomuksia...
2679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mutta tj:n huomautukset ylipainosta ei ole asiallisia. Mikäli työkykysi olisi heikentynyt ylipainosi johdosta, niin hän voisi ohjata sinut lääkärille, koska terveytesi olisi vaarassa töitä tehdessä.

Työnantajalla on mahdollisuus järjestää työpaikkaliikuntaa tai taloudellisesti avustaa työntekijöidensä kuntoilua ja näin tukea työntekijöiden fyysisen terveyden hoitamista. Nämä ovat tietenkin työntekijälle vapaaehtoisia.

Työpaikan ilmapiirissä on vikaa, jos joku työntekijä suljetaan työyhteisön ulkopuolelle ja tällöin tarvitaan ulkopuolista henkilöä asian korjaamiseen. Työnjohto on epäonnistunut omassa tehtävässään, jos tilanne on päässyt kuvaamasi kaltaiseksi.

Varmasti samanlaisia kokemuksia on muillakin, vaikka yhtään kirjoitusintoista ei ole sattunut tälle palstalle.

Äänestä

"itseppähän läskini kannan" on vastaukseni vastaaviin huomautuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siisa kirjoitti:

olen ylipainoinen. tj. huimauttaa aina silloin tällöin painostana, joka ei mitenkään vaikuta minun työntekoon. ja koko työympäristö.. kaikki illan vietot tiedän jäljestäpäin.. onko kellään samanlaisia kokomuksia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu