Olen 19v tyttö ja jo muutamia vuosia kärsinyt masennuksesta. Välillä sen kanssa helpottaa, ja pystyn jopa hetken aikaa iloitsemaan pienistä asiosita elämässäni, mutta useimmiten elämä tuntuu turhalta ja sama olisi vaikka lappu roikkuisi jo varpaassa.
Reilun vuoden olen käynyt asioistani juttelemassa psykologilla, ja lääkkeet lopetin omasta päätöksestäni muutaman kuukauden käytön jälkeen, koska koin että lääkkeet eivät asioihin auta vaan teot. Vaadin muutoksen lähtevän mieluummin itsestäni kuin lääkkeistä. Psykologilla nykyään tulee vedettyä tietynlaista "kaikki ihan ok" roolia, koska yhdessä vaiheessa asiat oikeasti alkoivat näyttää valoisemmilta. Tyhmä kun olen, en enää kehtaa myöntää että eivät ne asiat olekaan enää niin hyvällä mallilla, teeskentelen että menee hyvin koulussa, kotona jne..
Asun siis edelleen kotona vanhempien luona, ja välit sen kun viilenevät. Vaikka masentunut olenkin, olen kuitenkin myös sen verran tempperamenttinen että osaan piikitellä takaisin jos minulle raivotaan tai ollaan selvästi epäoikeudenmukaisia. Äiti jopa hiljattain sanoi, että olisi parempi jos alkaisin etsiä omaa kämppää ja häipyisin äkkiä heidän nurkistansa. Opintoja on jäljellä vielä 1 vuosi, työpaikkaa ei ole... vanhemmilla peliongelma, tappelevat koko ajan.. rahaa tuntuu olevan koko ajan liian vähän, mutta heidän tulojensa takia en kuitenkaan saa lainkaan opintolainaa. Eli kyllä sitä rahaa olisi jos sitä käytettäisiin viisaammin, eikä laskettaisi jokaista ostosta sen mukaan että jää pelaamiseenkin tarpeeksi rahaa. Itse saan heiltä rahaa vain muutaman hassun kympin kuukaudessa, eikä sillä tietenkään tämän ikäinen tule ollenkaan toimeen jos ystävien mukana haluaa mennä.
Viime aikoina olen yhä enemmän alkanut syyttää vanhempiani masennuksestani. En tietenkään heile sitä ääneen kerro, mutta mielestäni he eivät koskaan ole osanneet olla kunnollisia rakastavia vanhempia. Ongelmista ei ole voinut puhua, korkeintaan on sanottu "koita vaan jaksaa". Vaa nyt, minäpä en jaksa enää jaksaa.
Olen vakaasti sitä mieltä että jos kotoa pääsisin pois, olisi elämäni huomattavasti mukavampaa. Saisin aloittaa vihdoinkin "oman elämän" puhtaalta pöydältä, omassa asunnossa. Haluaisin muuttaa hetimmiten myös sen takia, ettei välit vanhempiin katkeaisi lopullisesti, sillä vaikka he tahattomasti tai tahallansa minua satuttavat teoillansa ja puheillansa, en kuitenkaan haluaisi pistää kokonaan poikki välejä. Katuisin varmasti sitä myöhemin ja alkaisi tuntua yksinäiseltä ilman vanhempia.
Olen kuitenkin tällaisissa asioissa täysin uusavuton, joten mihin pitäisi ottaa yhteyttä, kun ei ole rahaa edes takuuvuokraa varten ja pitäisi kotoa päästä mahdollisimman pian pois? Mitään vinkkejä, mitä kannattaisi tehdä? Mitä muuttaessa on otettava huomioon, kuinka muut opiskelijat tulette omilanne toimeen ilman työpaikkaa jne.
Reilun vuoden olen käynyt asioistani juttelemassa psykologilla, ja lääkkeet lopetin omasta päätöksestäni muutaman kuukauden käytön jälkeen, koska koin että lääkkeet eivät asioihin auta vaan teot. Vaadin muutoksen lähtevän mieluummin itsestäni kuin lääkkeistä. Psykologilla nykyään tulee vedettyä tietynlaista "kaikki ihan ok" roolia, koska yhdessä vaiheessa asiat oikeasti alkoivat näyttää valoisemmilta. Tyhmä kun olen, en enää kehtaa myöntää että eivät ne asiat olekaan enää niin hyvällä mallilla, teeskentelen että menee hyvin koulussa, kotona jne..
Asun siis edelleen kotona vanhempien luona, ja välit sen kun viilenevät. Vaikka masentunut olenkin, olen kuitenkin myös sen verran tempperamenttinen että osaan piikitellä takaisin jos minulle raivotaan tai ollaan selvästi epäoikeudenmukaisia. Äiti jopa hiljattain sanoi, että olisi parempi jos alkaisin etsiä omaa kämppää ja häipyisin äkkiä heidän nurkistansa. Opintoja on jäljellä vielä 1 vuosi, työpaikkaa ei ole... vanhemmilla peliongelma, tappelevat koko ajan.. rahaa tuntuu olevan koko ajan liian vähän, mutta heidän tulojensa takia en kuitenkaan saa lainkaan opintolainaa. Eli kyllä sitä rahaa olisi jos sitä käytettäisiin viisaammin, eikä laskettaisi jokaista ostosta sen mukaan että jää pelaamiseenkin tarpeeksi rahaa. Itse saan heiltä rahaa vain muutaman hassun kympin kuukaudessa, eikä sillä tietenkään tämän ikäinen tule ollenkaan toimeen jos ystävien mukana haluaa mennä.
Viime aikoina olen yhä enemmän alkanut syyttää vanhempiani masennuksestani. En tietenkään heile sitä ääneen kerro, mutta mielestäni he eivät koskaan ole osanneet olla kunnollisia rakastavia vanhempia. Ongelmista ei ole voinut puhua, korkeintaan on sanottu "koita vaan jaksaa". Vaa nyt, minäpä en jaksa enää jaksaa.
Olen vakaasti sitä mieltä että jos kotoa pääsisin pois, olisi elämäni huomattavasti mukavampaa. Saisin aloittaa vihdoinkin "oman elämän" puhtaalta pöydältä, omassa asunnossa. Haluaisin muuttaa hetimmiten myös sen takia, ettei välit vanhempiin katkeaisi lopullisesti, sillä vaikka he tahattomasti tai tahallansa minua satuttavat teoillansa ja puheillansa, en kuitenkaan haluaisi pistää kokonaan poikki välejä. Katuisin varmasti sitä myöhemin ja alkaisi tuntua yksinäiseltä ilman vanhempia.
Olen kuitenkin tällaisissa asioissa täysin uusavuton, joten mihin pitäisi ottaa yhteyttä, kun ei ole rahaa edes takuuvuokraa varten ja pitäisi kotoa päästä mahdollisimman pian pois? Mitään vinkkejä, mitä kannattaisi tehdä? Mitä muuttaessa on otettava huomioon, kuinka muut opiskelijat tulette omilanne toimeen ilman työpaikkaa jne.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko oppilaitoksellasi opiskelija-asuntolaa? Niihin ei yleensä tartte takuuvuokria ja vuokra muutenkin ihan kohtuullinen. Kelalta sitten saa asumistukea ja opintotukea. Toki jos tiukalta näyttää, niin sossuun tai seurakuntien diakonia-toimistoon voi ottaa yhteyttä.
Edellisen lisäksi vielä:
Olet täysi-ikäinen. Ikäisesi yleensä muuttavat pois kotoa ja antavat vanhempiensa elää omaa elämäänsä. Viisas nuori ei lähde kotoa ovet paukkuen. Tarvitset koko turvaverkostosi (sukulaiset, tuttavat), että pärjäät yksiksesi. Monet nuoret masentuvat, kun lähtevät kotoa. Silloin tulee sellaisia velvollisuuksia, joita ei tule ajatelleeksi: huonekalut, elämiseen liittyvät kilut ja kalut, puhtaus maksaa, syödä pitää. Joten moni nuori on joka tapauksissa tiukoilla, mutta niin on aina ollut.
Tärkeintä on, että et huijaa psykologiasi etkä lopeta lääkitystä. Olet etuoikeutettu nuori, kun yleensä olet saanut oman psykologin.
Mutta muista, että kukaan meistä ei koskaan voi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Aina meillä on menneisyys takanamme. Kaikilla..