tv-kanavien näyttämä väkivaltaviihde

Kuinkahan paljon eri tv-kanavat- varsinkin mtv3, tv4 ja sub ovat näyttäneet viime vuosikymmeninä väkivaltaa ohjelmissaan. Montakohan murhaa ja tappoa on näytetty, montakohan pahoinpitelyä, paljonkohan väkivaltaista vihapuhetta. Ei voi olla vaikuttamatta yhteiskuntaan. Ovat melkein yllyttämistä ko asiaan koska sitähän pidetään viihteenä. Missä on tv-kanavien vastuu tästä aivopesusta?

Mitä näytetään, se koituu ko asian mainostamiseksi. Esim eri yritykset maksavat huomattavia summia muutaman sekunnin tv-mainoksesta, koska tietävät sen vaikutuksen. Tv-kanavat näyttävät ohjelmiaan tuntikaupalla vuorokaudessa.

Onko se rahan himo niin suuri, että pitää tuhota kansan hyvinvointia sen kustannuksella???

Onkohan breivikin toimintaan vaikuttanut osaltaan lapsuudesta asti tapahtunut väkivaltaviihteen aiheuttaama aivopesu?

No jokainen vastaa teoistaan joskus tavalla tai toisella, myös ohjelmien valitsijat, miten ovat valtaansa käyttäneet.
20345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Enpä ole katsonut aikoihin typeriä väkivaltaviihteitä, minua se ei viihdytä yhtään. Sillä oikeassa elämässä väkivalta myös tuntuu aivan kamalalta ja se on faktaa että jossain soditaan. Ei ole yhtään naurettavaa. Kuin ei myöskään henkinen satuttaminen. No ehkä se ansaitsee oikeasti nuijan päähänsä joka repii ilon irti muiden satuttamisesta. Saattaapa ääni kellossa muuttua.
Toinen asia on vittumaiset mainokset jotka pilaa hyvienkien ohjelmien katsomisen. Roskiin koko telkkari!

Äänestä
  • Niin paljon että kun nuoret alkavat tapella kaduilla, tuntuu se heistä "Normaalilta"!

    Väkivaltainen ja raaka kulutusrobottiyhteiskunta on mitä päättäjät haluavat, koska silloin on niin helppoa harjoittaa hajoita, hallitse- ja ryöstä -politiikkaa.

    http://www.youtube.com/watch?v=Cm6RCIOMMkU&feature=related

    Äänestä

Jos ajatellaan vaikka näitä Suomessa tapahtuneita ampumistapauksia Jokelassa, Kauhajoella ja Espoon Prismassa tai Norjan tapahtumia, niin uskaltaisin väittää, että kaksikymmentä vuotta sitten nämä kauheat tapaukset olisivat järkyttäneet ihmisiä vielä enemmän. Syynä on se, että Ihmiset alkavat olla pikkuhiljaa turtuneita väkivaltaan. Televisio, radio, netti, lehdet ovat tulvillaan pahoinpitelyitä, raiskauksia, tappoja ja murhia. Ei tule uutislähetystä ilman sotaa ja terrorismia. Media on kyynistynyt valtavasti 2000-luvulla. Tuntuu siltä että 11.9. 2001 tapahtumien jälkeen maailma on muuttunut ahdistavammaksi ja epämiellyttävämmäksi. Ihmiset saavat kuitenkin sitä mitä haluavat. Tai siis enemmistö ihmisistä. Ei Subilla, JIM.illä tai "äijäkanava" MTV3 Maxilla näytettäisi ohjelmia jossa keittiömestari karjuu henkilökunnalle naama punaisena törkeysiä, ohjelmia jossa asehullu toimittaja esittelee innoissaan tuhovoimaisia sotakoneita joilla saadaan kylvettyä valtavaa kauhua ja tuhoa tai ohjelmia joissa väkivaltaiset poliisit kurmottavat pidättämiään ihmisiä ellei moisella roskalla olisi menekkiä. Samaan kategoriaan kuuluvat dokumentit sadistisista sarjamurhaajista. Ihmiset nauttivat niistä. Kukaan ei enää halua katsella pientä taloa preerialla, Lemmenlaivaa tai Ihmemies MacGyveria. koska niissä piili aina opetus oikeudenmukaisuudesta ja hyvyyden tärkeydestä. Väkivalta, aggressiivisuus, tyly käytös ja mieletön sekoilu ovat nykyihmisen mieleen. Se on pelottavaa ja vastenmielistä.

Äänestä
  • Siksi tuodaan väkivaltaisia raiskaajia, koska turtunut kansa ei enää protestoi jos poliisit alkavat murhata omia kansalaisiaan ryöstääkseen heidän perinnöt eliitille?

    Äänestä

Väkivalta pois ja pornoa tilalle!

Äänestä

hänen siivittämää 24 sarjaahan "maikkari" näytti koko perheen parhaaseen katsojaikaan muutama vuosi sitten. "Tenavatkin" näkivät, kuinka tuo ihmemies sai vapatettua itsensä ja purtua vastustajan kaulavaltimon poikki.
Tämäkö on hyvää viihdetä ja tarkoitettu ihan koko perheelle, maikkarilta ;)

Äänestä

Nuorempana minua ei henk koht väkivalta telkkarissa säväyttänyt ollenkaan, nyt taasen en oikein jaksa sitä katsella ollenkaan. Tappamiset sun muut ohitetaan aika kevyesti telkkariviihteessä :D

Pelejäkään en enää jaksa pelailla, nuorempana GTA:t sun muut oli kyllä käytössä. En silti mikään massamurhaaja kyllä ole, eikä väkivaltakaan kiinnosta yhtään.

Kai se aika pitkälti luonteen ja kasvatuksen mukaan menee. Jos televisio tai pelit suurimmilta osin kasvattaa lapsen niin voi olla että sillä on vaikutuksia.

On ihan hyvä puhua asiat lasten kanssa läpi, kertoa kuinka julma paikka maailma voi oikeasti olla jos hyvät ihmiset ei pidä huolta toisistaan. Sen jälkeen voi pelailla ja katsoa elokuvia tietäen, että ne on vain elokuvaa. Ei lapset kuitenkaan mitä idiootteja ole, kyllä suurin osa ymmärtää mikä ero on elokuvaväkivallalla ja taas mikä ero on oikealla kivulla ja kärsimyksellä, kunhan joku sen heille vain kertoo, ettei tv ole ainut lähde väkivallan oppimiseen.

Äänestä

Ei niitä ole pakko katsoa !!!

Äänestä

Itse olen huolestuneempi lapsille suunnatun ohjelmiston väkivaltaisuudesta. Jo pelkästään hassut piirretyt sisältävät väkivaltaa, jolla ei edes ole seuraamuksia (kuolema, vakava loukkaantuminen). Piirretyissä hakataan ja ammutaan ties millä aseistuksella, mutta mitään ei tapahdu. Sitten on lapsille suunnattuja sota- yms piirrettyjä... Myös lapsille suunnatuissa elokuvissa ja muissa ohjelmissa saattaa esiintyä väkivaltaa, mutta enemmän vaarallisena pidän piirrettyjä.

Äänestä

Kyllä sitä ihmiset osasi tappaa tosiaan hienosti ennen televisio aikaakin!

Äänestä

Tappaminenko ei ole ollut olemassa ennen tätä televisio aikakautta? Ei tarvitse kovin kauaksi mennä, kun se oli koko kaupungin tapahtuma, kun joku laitetaan roikkumaan.

Jokainen lapsikin tietää, että fiktio ei ole todellisuutta. Jos ihminen on niin sairas, että rakentaa siitä jotenkin todellisuutta niin olet oikeassa. Ihminen ei olisi saanut katsoa televisiota.

Olen kattonut toiminta elokuvia ja silti ei ole väkivaltaisia ajatuksia. :o

Äänestä

taas joku kukkahattutäti valittamassa... huh huh tää on salee trolli

Äänestä

ne,jotka valitsee kuvat tv:n,ei paljon päässä palele. muhat päässä likomärät ja -mädät.
mikä kiehtoo tappamisessa,ampumisessa,puukotuksissa,veren virrassa,väkivallassa jne. ? valitsijat,oletteko em. vallassa?
mikä,mitä hyvää niissä on?

näyttäis vaikka mitä muuta ennemmin,mutta näköjään ei passaa.
näyttäkää todellista elämää ja dokuja joka maasta maailmassa. se luo asennemuutoksia ja ymmärrystä,ei väkivalta.

Äänestä

Luoja armias auta.

Joopa joo ja maailma on niin kamala paikka. Ei väkivaltaviihde tee normaalista ihmisestä tappajaa/raiskaajaa, kyllä ihmisellä on oltava päässä vikaa että käyttäytyy mainitulla tavalla.

Äänestä

"Tuntuu siltä että 11.9. 2001 tapahtumien jälkeen maailma on muuttunut ahdistavammaksi ja epämiellyttävämmäksi."

Itse huomasin saman. Väkivaltaiset koulukiusaajat voittivat naiset. Kunnon herrasmiehet jäivät yksin koneen kanssa. Naisista tuli juoppoja ja nykyisin naiset inhoavat kunnon miehiä.

Mutta itseäni ei kiinnosta uskon vain jumalaan ja se on kaikki mitä tarvitsen. En tarvitse ystäviä enkä ketään kertomaan minulle että olen oikeassa. Itse asiassa kaikki vihaavat minua.

Kyllä tämä maailma muuttuu vielä takaisin hyväksi.

Äänestä

VOI OLLA

Äänestä

Seura tekee kaltaisekseen. Jos siis vietät aikaa väkivaltaviihteen, yms parissa, se väistämättä vaikuttaa sinun mieleesi. Halusit tai et.

Äänestä
  • "Seura tekee kaltaisekseen. Jos siis vietät aikaa väkivaltaviihteen, yms parissa, se väistämättä vaikuttaa sinun mieleesi. Halusit tai et."

    Millähän tavalla?

    Aiheesta tehdyissä tutkimuksissa ei ole havaittu yhteyttä väkivaltaisten elokuvien tai pelien kuluttamisen ja väkivaltaisen käytöksen välillä.

    Valitse vankilasta sattumanvarainen väkivaltarikolinen niin todennäköisyydet ovat sen puolella ettei väkivalta viihde ole vaikuttanut hänen tekoihinsa mitenkään.

    Äänestä

Mitä kauemmas ihmiskunta luopuu Jumalasta ja hänen ihmisten parhaaksi luomistaan säädöksistään, sitä väkivaltaisemmaksi ja pahemmaksi muuttuu ihminen toista ihmistä kohtaan maan päällä, sillä synti erottaa ihmiset Jumalasta. Kaikelle on Jumala antanut rajansa, myös synnin määrällekin, jolloin hänen on puututtava ja rankaistava ihmiskuntaa, jotta ihmiset erottaisivat hyvän ja pahan, kuullessaan sanan, jota hänen palvelijansa ihmisille puhuvat välittäessään, jotta ne jotka Jumalan Sanan kuullessaan, katuisivat ja pyytäisivät syntejään anteeksi ja tekisivät parannuksen. Sillä jokainen on Jumalan kirkkautta ja armoa vailla. Sanan voimalla kaikki on luotu, kuten Raamatusta ilmenee.

Yksi pelastunut sielu on Jumalalle kaikilla maailman rikkauksilla mitattuna, mittaamattoman arvokas. Miljardit enkelit taivaassa iloitsevat aina, kun joku ihminen kääntyy pois pahoilta teiltään ja tekee parannuksen.

Tuleva ajanjakso tulee olemaan erittäin merkityksellinen aikakausi ihmiskunnan historiassa, Jumala tulee vuodattamaan Henkensä kaiken lihan päälle, Herra Jeesus Kristus tulee kutsumaan monia parannukseen, monia ihmeitä tapahtuu, niin että, jotka niistä kuulevat, heidän korvansa soi!

Äänestä

Pahempaa viihdettä on eduskunnan kyselytunti. Aiheuttaa verenpaineen nousua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakkautta!!!! kirjoitti:

Kuinkahan paljon eri tv-kanavat- varsinkin mtv3, tv4 ja sub ovat näyttäneet viime vuosikymmeninä väkivaltaa ohjelmissaan. Montakohan murhaa ja tappoa on näytetty, montakohan pahoinpitelyä, paljonkohan väkivaltaista vihapuhetta. Ei voi olla vaikuttamatta yhteiskuntaan. Ovat melkein yllyttämistä ko asiaan koska sitähän pidetään viihteenä. Missä on tv-kanavien vastuu tästä aivopesusta?

Mitä näytetään, se koituu ko asian mainostamiseksi. Esim eri yritykset maksavat huomattavia summia muutaman sekunnin tv-mainoksesta, koska tietävät sen vaikutuksen. Tv-kanavat näyttävät ohjelmiaan tuntikaupalla vuorokaudessa.

Onko se rahan himo niin suuri, että pitää tuhota kansan hyvinvointia sen kustannuksella???

Onkohan breivikin toimintaan vaikuttanut osaltaan lapsuudesta asti tapahtunut väkivaltaviihteen aiheuttaama aivopesu?

No jokainen vastaa teoistaan joskus tavalla tai toisella, myös ohjelmien valitsijat, miten ovat valtaansa käyttäneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu