lutka!

Mieheni pitää minua pikkumaisena ja olettaa, että nielen hänen sanat loukkaantumatta.
Eilen keskustelimme autossa siitä, miten tanssin. Mieheni totesi nauraen, että tanssin kuin lutka. Ja painotti, että kaikki jotka tanssivat niin ovat lutkia. Ja, koska pelkää nykyään sanoa miehelleni mitään hänen raivokohtauksista johtuen, olin hiljaa ja toivoin, että hän pyytäisi anteeksi.
No, kotona hän näytti näpyttelevän tekstiviestiä, jolloin kysyin lähettikö hän viestin. Hän sai ilkeä kiukkukohtauksen ja rupesi murjottamaan. Kysyin sitten suoraan laittoiko hän naiselle viestiä. Hän suuttui silmittömästi asiasta. Riita yltyi niinkin pahaksi, että hän heitti kihlasormuksemme pois, haukkui ja halusi lähteä pois. Tähän totesin sen, että hän itse haukkui minua lutkaksi "aika onnettomasta suutuit". Silloin mieheni raivostui vielä enemmän. Hänen mielestä hänellä ei olle mitään syytä pyytää anteeksi haukkumistani... Eikä ymmärtänyt lainkaan mitä yritin sanoa hänelle, vaan murjotti sitä, että kysyin häneltä viestistä.

Miehelläni on tapana leikkiä uhria. Hän kääntää useat jutut minua vastaan. Jos pyydän häntä olemaan huutamatta: "Totta kai. Hypitään vaan sen mukaan mitä sinä haluat" ja kaivaa tutun lauseen "Niinhän me aina tehdään. Tehdään vaan niin, miten SINÄ HALUAT." Jokainen keskustelu päätyy siihen, että puhutaan miehestäni. Miten kaikki todellisuudessa menee? Olemme olleet kaksi vuotta yhdessä. Hän käyttäytymisellään näytti, ettei halua minun näkevän miespuolisia ystäviäni, joten lopetin sen. Hän on kiukustunut leikkimieliseen vittuiluun (mitä itse harrastaa) ja kielsi minua vittuilemasta hänelle, koska on kyllästynyt siihen, eikä se tunnu kivalta. Hän jopa sanoi, että seuraavan kerran kun lähden juomaan (viime kerrasta vuosi), eroamme. Hän ei todellakaan osaa pyytää anteeksi, vaan joudun pyytämään sitä (esim. lutka keskustelussa sanoin, että kaikki on paremmin, jos tajuat tehdä nyt jotain oikein). Rakastan häntä (ja joskus mietin itsekin miksi), mutta olen täysin eksynyt. Mitä minun pitää tehdä?

Mieheni ei tiedä miten tuetaan toista ihmistä. Tein abortin (älkääkä miettikö enää miksi!) ja mieheni oli kuin ei olisikaan. Operaatio päivänä mieheni soitti minulle ja kertoi, että veljensä nainen on raskaana. Rupesin itkemään eikä mieheni ymmärtänyt taaskaan miksi. Ja olimme sopineet, että hän tulee luokseni suoraan töistä (en saanut olla yksin yötä), mutta päätyi kaverilleen. Ja hän sanoi, ettei tullut "koska en jaksa sitä että olet vihainen". Tuolloin tajusin kuinka itsekäs ihminen hän on. Ja huomasi piirteen kaikkialla: kaikku on hyvin niin kauan, kun miehelläni on hyvä olla - vitut minusta!

Muutuin, koska mieheni pyysi: en huuda, en riehu, yritän olla jankkaamatta ja painostamatta, puhua nätisti, istun kotona, en näe miesystäviäni. Mikään kuitenkaan ei riitä; hän on sanonut, että minun pitäisi olla hiljaa. Pyysin häntä muuttumaan: älä hauku aina (ja sanoo, että se on minun oma vikani, että hän haukkuu) ja, että hän lopettaisi jättämisen ja pois lähtemisen.
Hän ei kanna vastuuta mistään. Hän asuu luonani eikä siivoa jälkiään, lähtee kun siltä tuntuu ja tulee takaisin sitten, kun arki painaa taas päälle, haukkuu ja loukkaa eikä pyydä anteeksi, ei hoida lemmikkieläimiä, makaa vaan sohvalla ja kiukuttelee. Olen vakavasti myös harkinnu voisiko hänellä olla jokin mielenterveysongelma? Sillä ne raivarit mitä mieheni saa ei todellakaan ole normaaleja. lutka keskustelussa hän hakkasi itseään, puristi kädet pyrkkiin ja karjui, puristi kellon tuhansiksi palasiksi...

Olen yrittänyt piristää miestäni katselemalla hänen lempi elokuvia, syömällä hänen ruokaa, jättämällä rakkauskirjeitä, lähettämällä sähköpostia, olemallarauhallisempi ja painostamatta... Silti hän vaatii koko ajan lisää. Vaatii ja vaatii ja vaatii.
Ennen olin itsevarma ja iloinen touhusin kaikkea, mutta nyt olen vain kyllästynyt, täynnä vihaa ja raivoa. En syytä miestäni kaikesta (en todellakaan: kaikkeen tarvitaan aina kaksi ja tiedän olevani vaikea tapaus), mutta onko teillä ehdotuksia mitä minun pitäisi tehdä tai mitä meidän pitäisi tehdä? Tuntuu, että olen yrittänyt kaikkeni. Olen todellakin. Olen puristanut kaiken itsestäni, mutta mieheni silti paskoo päälleni. Ja nyt huomaan, että olen todellakin naurettavan alistunut, tossun alla...

Ehdotuksia?
21515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Mitähän nyt jos vaikka ihan aluksi hyväksyisit sen että olet suhteessa täysin kehittyneen kusipään kanssa? kusipää on kusipää aina, eikä tule muuttumaan. Ja jos mies muuttuu,se tekee sen yleensä vasta seuraavassa suhteessa. Sinä olet jo osoittanut olevasi hyvää kynnysmattoainesta.

Minä näen tässä vain yhden ongelman: sen, että sinä et näe ja hyväksy miestä sellaisena kuin se on. Jos näkisit ja hyväksyisit, tekisit mitä vaan että pääsisit moisesta kusipäästä eroon. Ei kukaan itseään kunnioittava ihminen anna kohdella itseään tuolla lailla. Mies nauraa partaansa, hyppyyttää sinua miten mielii ja sinä parut ja huudat ja syyttelet itseäsi. Kynnysmatto.

Kun ette vielä yhdessä asu, pura heti kihlaus, ota mieheltä avain pois ja kieltäydy kaikesta yhteydenpidosta. Ei se kuule se mies elämässä VOI olla niin tärkeä asia että sen takia pitäisi kestää hulluja.

Äänestä

Ei parisuhteen kuulu tuollaista olla. Oon itse oppinut parisuhteissani sen ettei toisen luonnetta pysty muuttamaan. Sun miehes käyttäytyy sua kohtaan huonosti ja tulee aina käyttäytymään.

Etsi uus mies itsellesi, kyllä niitä kunnollisiakin on.

Olisi hienoa jos pystyisi antamaan sulle jonkin rakentavan suunnitelman jolla saisit parisuhteesi kuntoon, mutta en kertakaikkiaan keksi mitä tuossa voi tehdä jos tilanne on noin paha. Mun mielestä jos ihminen on luonnehäiriöinen niin ei sille mitään voi. Jos hän suostuisi käymään vuosia terapiassa niin ehkä tilanne muuttuisi siedettäväksi, mutta riittääkö se että parisuhde on pelkästään siedettävä...

Äänestä

Juokaa vähemmän viinaa.

Äänestä

Hmmm.... kirjoituksesi muistuttaa minua exästäni. Pelottavia raivareita, hakkasi nyrkkejä seinään.. Huh, oma mielenterveys oli vaarassa...

Mieti asiaasi tältä kantilta:

Millaisen suhteen tahtoisit? Millainen suhde olisi ihanteellinen? Mitä saat nykyisestä suhteestasi? Täyttääkö se vaatimukset?

Äänestä

Lähde vielä kun voit!
Itsetuntosi on jo lytätty pahemman kerran, toivon todella , että jätät tuollaisen miehen.

En kehoita etsimään heti uutta suhdetta,elä yksin ja mieti mitä elämältäsi tahdot.Siipesi kantavat ilman tuota hirviötäkin.

Voimia!!

Äänestä
  • Kauheita neuvoja ihmisiltä - siis siltä kantilta, että en ole voinut kysyä kenenkään mielipidettä suhteestamme, koska sellaista ihmistä ei enää ole. Olen todellakin yksin tässä tilanteessa, eikä henkistä tukijaa ole...

    Rakastan todellakin miestäni. Hän on upea JOS vain haluaa olla. Mutta se on ongelma: hän on ihana niin kauan kun haluaa olla. Sitten iskee totuus silmille.

    Olen kestänyt rakkauden takia kaikkea paskaa: sietänyt hänen eksää, joka on täysin kahjo (uhannut hakata minut kavereineen, rikkonut älyttömästi kotirauhaa, saanut meidät jo melkein erottua, levittää naurettavia juoruja...). Ja heillä on lapsi. Säälittävintä on se, että mieheni ei ole koskaan puolustanut minua, jos kyseessä on hänen eksä. Sillon, kun se nainen riivasi minua (soitellen väh. 10 kertaa päivässä) mieheni ei koskaan sanonut hänelle, että jäittäisi minut rauhaan. Ei koskaan.
    Itse asiassa he pitivät meidän suhteen alussa yhteyttä ja mieheni kävi hänen luonaan tapaamassa lastaan (vaikka mieheni äiti asuu aivan naapurissa...).

    Hän ei tue minua missään. En olis kuvitellut, että olen näin eksynyt.

    Tässä tarvitaan todellisia supervoimia

    Äänestä

Tunnistan tuosta hieman samoja piirteitä kuin meillä on. Jos pieni viaton kiukunpuuska (johtuen minusta yleensä) yltyy riidaksi, puolisoni paiskoo tavaroita, huutaa, syyttelee itseään eikä kuuntele enää vaan lähtee luotani, sitten sitä tulee seilattua ympäri huushollia selittelemässä hänelle ja pyytämällä anteeksi... Riitelemme nykyään vähintään sen kerran kuukaudessa kunnolla, ja aina nämä samat asiat nousevat pintaan. Ei hän koskaan suutu, ilmaise ärtyneisyyttään mistään. Se olen minä joka näyttää tunteet, siis todellakin näytän jos olen v*ttuuntunut johonkin (olipa asia mikä hyvänsä). Eikä hän auta minua. Olen kokeillut hillitä ja tyynnyttää oman mieleni, mutta aina jokin vaan ruokkii ärtyneisyyttäni lisää, ja siitäkös puolisoni innostuukin.

Tätä en vaan jaksais enään, mutta haluan työskennellä asian parantamiseksi, en vain tiedä teenkö tarpeeksi. Joskus vaan tuntuu, että koitan parantaa ja hoitaa suhdettamme yksin. Joskus vaan tuntuu, että puolisoni ei tajua naisista mitään.

Niin, itsekin tunnen että olen muuttunut (en ehkä paljoa mutta olen kuitenkin) suhteen ongelman myötä. Koitan hillitä itseni tajutessani riidan lähestyvän, en raivostu yhtä herkästi kuin aiemmin ja koitan olla nalkuttamatta puolisolleni. Rehellisesti voin kyllä sanoa, että en näe vielä oikein mitään muutoksia puolisossani, vaikka olemme riidan päätteeksi puhuneetkin ongelmakohdista riidan sopimisessa jne.

-

Tosiaankin kannattaisi kokeilla sitä, että et vain pidä häneen yhteyttä. Jos hän välittää vähäänkään, hän kyllä alkaa kyselemään perääsi, koittaa päästä juttusille. Ehkäpä pienimuotoinen "katoaminen" avaisi hänen silmänsä. Mutta jos ei, niin päätös jää Sinun käsiisi, haluatko jatkaa suhteessa vai et.
Jos tosissaan rakastaa jotakuta, haluaa hänet, ei kannata heittää kaikkea hukkaan, mutta tuntuu, että olet tehnyt kaikkesi. Jaksatko jatkaa?

Voimia! Kyllä asiat jotenkin järjestyy!

Äänestä

Suomalainen nainen tekee mitä vaan huonosti kohtelevan miehen eteen.

Kiltit miehet ja kunnolliset saavat jäädä yksin, koska eivät vaan sillä tavalla kostuta.

Äänestä
  • Kilteiksi ja kunnollisiksi ilmoittautuvat ovat turhan usein omaan napaan tuijottajia, jotka tulevat tällaiseenkin ketjuun puhumaan omasta asiastaan.

    Äänestä

kyllä minä ainakin kiltin miehen itselleni haluan!

Äänestä

Mistä te näitä miehiä aina löydättekin?

Äänestä

"Rakastan häntä (ja joskus mietin itsekin miksi), mutta olen täysin eksynyt. Mitä minun pitää tehdä? "

Sinun rakkautesi on todella kieroutunutta. Se kohdistuu väkivaltaiseen ja riehuvaan käytokseen. Sinun "rakkautesi" toistaa jo väärentyneille aivoillesi että "Joo se mies on iiiiiiiiiiiiihana silloin kun ei hakkaa!!!!!!" Tarkoittaen henkistä pieksämistä.
Tuo on niin väärä kuvio kuin olla voi. Se on tekstikirjan esimerkki kieroutuneisuudesta.

Tietenkin sinulla on oikeus olla kohdeltavana noin. Onhan Suomi vapaa maa jossa jokaisella on täysi oikeus tuhota elämänsä niin perustteellisesti kuin voi.

Mutta sinulla on myoskin oikeus arvostaa itseäsi ihmisenä, tiedostaa mitä siihen kuuluu ja tajuta että tuollainen elämä jonka sinä itse olet nyt huolellisesti harkiten järjestänyt itsellesi on täysin mätää ja väärää.

Tiedosta itsellesi kristallin kirkkaasti että on toisenlainenkin tapa elää. Tapa jossa yksilot kunnioittavat ja arvostavat toisiaan sanoin, teoin ja ajatuksin.

Valitessasi tuon toisenlaisen elämän, saat huomata että elämä on elämisen arvoista.

Elämä on annettu lahja ja sinun valitessasi heittää sioilee tuo kallisarvoinen lahja on rikollista.
Sinua itseäsi kohtaan.

Äänestä

narsisti

googleta lisää niin, ymmärrät

Äänestä

Ehdotan: Eroa. Juokse!

Terve ihminen ja täysin kehittymätön ihminen (= täysin kehittynyt kusipää) eivät voi elää onnellisina yhdessä. Hän ei muutu. Sinun ei kannata muuttua hänen suuntaansa - sairastutat itsesi ellei niin ole jo alkanutkin tapahtua.

Äänestä

Jos et pidä jalanjäljistä kasvoillasi, älä asetu kynnysmatoksi.

Kylmä totuus: vaikka ihmiset tänne kirjoittaisivat mitä tahansa, niin heidän kommenttinsa ei tule muuttamaan miestä suuntaan eikä toiseen.

Kirjoittajien myötätunto sinua kohtaan lämmittää yhtä kauan kuin housuun pissaaminen pakkasella.

Jos tuon on sitä perhe-elämää, mitä haluat, niin jatka kaikin mokomin. Lasta älä hanki, lapsella on oikeus turvalliseen ja tasapainoiseen kotiin. Jos et halua elää noin, niin tee tilanteelle jotain. Googlettaminen ei siinä paljon auta.

Äänestä

Hyvä että olet huomannut että olet tossun alla ja alistettu. Ja miehesikin on huomanut sen. Hän osaa käyttää tilannetta hyväkseen ja tekee mitä huvittaa. Eli hän haluaa alistaa sinua ja pitää orjanaan mutta aina kun kyllästyy niin häipyy. Mieti oletko oikeasti ansainnut tuollaista kohtelua. Jos vastaus on kyllä, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Jos vastaus on ei, lähde kun vielä voit. Henkinen väkivalta vaihtuu aina jossain vaiheessa myös fyysiseksi väkivallaksi.

Äänestä
  • Olin rakentanut elämän, missä minun oli hyvä olla - kunnes annoin tuolle hirviölle vapaat kädet tuhota se, katsoin itse vierestä ja mietin miten rakastunut olen!

    Vaikka kaikki oli minun päätöstä, päätin antaa miehelle tilaa ja valtuudet elämääni, yksin jääminen on kiduttavaa. En halua sääliä, haluan kertoa miten asiat ovat (vaikka ne ovat vain seuraus minun valinnoistani). Olen niin yksin kun yksin voi olla. On vain minä ja koira. Erosta tulisi helpompi, jos minulla olisi joku, jolle kertoa ahdistuksesta, itkeä rauhassa tai saada kannustusta, muuta ajateltavaa.

    Nyt taistelen minä vastaan omat valinnat.

    Äänestä

Oletko miettinyt tilannetta ja elämääsi siltä kantilta, että miehesi lisäksi myös sinä olet "sairas". Siis sairas siinä mielessä, että et pysty jäämään yksin, vaikka selvästi olet tosi huonossa suhteessa. Jos päädyit vahingossa raskaaksi, teit abortin ja tämä kaikki tapahtui parisuhteessa ollessa, niin TODELLAKIN pitää voida odottaa tukea kumppanilta. Ei se raskaaksi hankkiutuminen yksin onnistu, joten asia on yhteinen, nainen vain saa sen raskaamman osan asiasta, kun hänelle se toimenpide käytännössä tehdään.

Etsi käsiisi Kimmo Takalan kirjoittama "Tunne lukkosi" kirja, niin saatat saada valoa ja ymmärrystä elämääsi. Siis jos vain olet valmis vastaanottamaan kirjan sanoman. Kyseessä ei siis ole mikään uskonnollinen kirja, vaan kirja pohjaa skeematerapiaan ja tunnelukko käsitteeseen. Uskoisin, että se voisi tuoda sulle melkomoisen ahaa-elämyksen siitä, miksi olet tuossa tilanteessa ja miksi koet niin vaikeaksi heittää tuota perkelettä (=miestäsi) mäkelään.

Mainitset tuossa viimeiseksi, ettei ole ketään muuta kuin koira ja sinä. Siitä sinun täytyy ottaa vastuu ihan itse - valitettavasti. Miksi olet rakentanut elämäsi niin, ettei sinulla ole ketään ystävää tai jopa useampaa, jolta voisit saada tukea elämäsi muuttamisessa? Jos mies on karkoittanut kaverisi, niin miksi olet antanut sen tapahtua? Ei ketään voi kontrolloida niin kattavasti, ellei itse anna sen tapahtua. Miehesi on täysin kehittymätön tunnepuolen hallinnassa, mutta niin olet sinäkin - ihan eri tavalla vain (hän alistaa, sinä olet alistettu). Tuo tunnelukko-juttu on siitä hyvä, että siinä annettaan ihan konkreettinen ratkaisu ongelmiin. Sinussa on olemassa se yksin jäämistä pelkäävä "lapsi", mutta myös "vastuullinen aikuinen" (jos ei olisi, et osaisi hahmottaa, että miehesi toimii väärin). Tuon vastuullisen aikuisen avulla selviät tilapäisestä yksinäisyydestä ja pidät itsesi avoimena siten, että voit ainakin sen yhden ystävän jostain löytää! Ihania, ymmärtäväisiä ihmisiä ON, varsinkin meissä naisissa, joilla yleensä on kykyä ja halua hiukan myöntäelääkin toistemme vaikeuksia.

Paljon lämpöä ja tsemppiä! Et ole olosuhteiden uhri, jos et sellaiseksi suostu, mutta sitten sinun pitää ymmärtää, että hetkellisesti saatat tuntea yksinäisyyttä ja ikävää. Olet valintasi tehnyt, mutta niitä voi kyllä muuttaa. Uskaltaisitko sinä siis valita toisin? :)

Äänestä
  • Ymmärrän kaiken mitä tarkoitat. En voi syyttää mistään miestäni tai ketään: olen itse tehnyt päätökset elämästäni ja on minun aika kantaa vastuu.

    Tänään kiiruhdan kirjastoon ja etsin tuon kirjan. Kiitos sinulle valtavasti :)

    Äänestä

Miksi olet tuollaisen miehen kanssa? Hänellä ei ole käytöstapoja, haluaa alistaa sinua ja kohtelee sinua kuin p*skaa. Sekö on käsityksesi unelmamiehestä? Vai etkö osaa olla yksin ja on pakko olla ihan kuka tahansa mies? Mitäs jos ihan ekaksi alkaisit rakastaa ja kunnioittaa itseäsi. Sen jälkeen kun arvostat itseäsi niin paljon, ettet alennu matelemaan miehen edessä, niin saat voimia lähteä huonosta suhteesta pois.

Huomaa, että miehesi ei itse arvosta ja kunnioita sinua pätkääkään. Hän on oppinut, että hän saa käyttäytyä ihan miten haluaa ja silti sinä pysyt siinä etkä lähde minnekään. Todennäköisesti miehellä on sutinaa jo muualla, mutta hän huomaa, että et silti lähde minnekään, vaan pysyt sitkeästi. Mies ehkä haluaisi, että lähtisit, jotta hän voi syytellä sinua, miten oli pakko etsiä uus akka, kun sinä olit niin kauhea.

Älä vaan tee lasta tuollaisen hirviön kanssa! Silloin joutuisit olemaan ikuisesti miehessä kiinni ja lapsiraukka joutuisi koko ikänsä tappelemaan isänsä kanssa siitä, että isän tahtoa pitää totella, vaikka isä on suoraan helve*istä.

Äänestä

Pöpö: kiva, jos mun kirja ideasta oli apua! Se vaan on niin uusi kirja, että en tiedä onko kirjasto ehtinyt sitä hankkimaan. Riippuu varmaan paikkakunnasta. Julkaisija on WSOY, joten kirjakaupastakin voi kysäistä. HUOM: en ole mikään myyntimies tälle kirjalle, vaan sain siitä ihan oikeasti apua itsekin. Siinä on suht selkeästi selitetty, mistä näissä tunnelukkojutuissa on kysymys - helppo ymmärtää. Ja ylipäätään tämmöisen vastaavan terapiakirjallisuuden lukeminen on auttanut ainakin mua, kun alkaa hiukan paremmin käsittämään, että mistä asiat johtuvat, eikä se paha olo ole vain sellainen isö möhkö, josta ei eroonkaan pääse.

Ja jos ei sitä keskusteluseuraa ihan tähän hätään ole, niin kyllähän se tämä tänne kirjoittelukin on tavallaan keskustelua :) saa ainakin enimmät höyryt purettua...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pöpöpöpöpöpöpöpöpö kirjoitti:

Mieheni pitää minua pikkumaisena ja olettaa, että nielen hänen sanat loukkaantumatta.
Eilen keskustelimme autossa siitä, miten tanssin. Mieheni totesi nauraen, että tanssin kuin lutka. Ja painotti, että kaikki jotka tanssivat niin ovat lutkia. Ja, koska pelkää nykyään sanoa miehelleni mitään hänen raivokohtauksista johtuen, olin hiljaa ja toivoin, että hän pyytäisi anteeksi.
No, kotona hän näytti näpyttelevän tekstiviestiä, jolloin kysyin lähettikö hän viestin. Hän sai ilkeä kiukkukohtauksen ja rupesi murjottamaan. Kysyin sitten suoraan laittoiko hän naiselle viestiä. Hän suuttui silmittömästi asiasta. Riita yltyi niinkin pahaksi, että hän heitti kihlasormuksemme pois, haukkui ja halusi lähteä pois. Tähän totesin sen, että hän itse haukkui minua lutkaksi "aika onnettomasta suutuit". Silloin mieheni raivostui vielä enemmän. Hänen mielestä hänellä ei olle mitään syytä pyytää anteeksi haukkumistani... Eikä ymmärtänyt lainkaan mitä yritin sanoa hänelle, vaan murjotti sitä, että kysyin häneltä viestistä.

Miehelläni on tapana leikkiä uhria. Hän kääntää useat jutut minua vastaan. Jos pyydän häntä olemaan huutamatta: "Totta kai. Hypitään vaan sen mukaan mitä sinä haluat" ja kaivaa tutun lauseen "Niinhän me aina tehdään. Tehdään vaan niin, miten SINÄ HALUAT." Jokainen keskustelu päätyy siihen, että puhutaan miehestäni. Miten kaikki todellisuudessa menee? Olemme olleet kaksi vuotta yhdessä. Hän käyttäytymisellään näytti, ettei halua minun näkevän miespuolisia ystäviäni, joten lopetin sen. Hän on kiukustunut leikkimieliseen vittuiluun (mitä itse harrastaa) ja kielsi minua vittuilemasta hänelle, koska on kyllästynyt siihen, eikä se tunnu kivalta. Hän jopa sanoi, että seuraavan kerran kun lähden juomaan (viime kerrasta vuosi), eroamme. Hän ei todellakaan osaa pyytää anteeksi, vaan joudun pyytämään sitä (esim. lutka keskustelussa sanoin, että kaikki on paremmin, jos tajuat tehdä nyt jotain oikein). Rakastan häntä (ja joskus mietin itsekin miksi), mutta olen täysin eksynyt. Mitä minun pitää tehdä?

Mieheni ei tiedä miten tuetaan toista ihmistä. Tein abortin (älkääkä miettikö enää miksi!) ja mieheni oli kuin ei olisikaan. Operaatio päivänä mieheni soitti minulle ja kertoi, että veljensä nainen on raskaana. Rupesin itkemään eikä mieheni ymmärtänyt taaskaan miksi. Ja olimme sopineet, että hän tulee luokseni suoraan töistä (en saanut olla yksin yötä), mutta päätyi kaverilleen. Ja hän sanoi, ettei tullut "koska en jaksa sitä että olet vihainen". Tuolloin tajusin kuinka itsekäs ihminen hän on. Ja huomasi piirteen kaikkialla: kaikku on hyvin niin kauan, kun miehelläni on hyvä olla - vitut minusta!

Muutuin, koska mieheni pyysi: en huuda, en riehu, yritän olla jankkaamatta ja painostamatta, puhua nätisti, istun kotona, en näe miesystäviäni. Mikään kuitenkaan ei riitä; hän on sanonut, että minun pitäisi olla hiljaa. Pyysin häntä muuttumaan: älä hauku aina (ja sanoo, että se on minun oma vikani, että hän haukkuu) ja, että hän lopettaisi jättämisen ja pois lähtemisen.
Hän ei kanna vastuuta mistään. Hän asuu luonani eikä siivoa jälkiään, lähtee kun siltä tuntuu ja tulee takaisin sitten, kun arki painaa taas päälle, haukkuu ja loukkaa eikä pyydä anteeksi, ei hoida lemmikkieläimiä, makaa vaan sohvalla ja kiukuttelee. Olen vakavasti myös harkinnu voisiko hänellä olla jokin mielenterveysongelma? Sillä ne raivarit mitä mieheni saa ei todellakaan ole normaaleja. lutka keskustelussa hän hakkasi itseään, puristi kädet pyrkkiin ja karjui, puristi kellon tuhansiksi palasiksi...

Olen yrittänyt piristää miestäni katselemalla hänen lempi elokuvia, syömällä hänen ruokaa, jättämällä rakkauskirjeitä, lähettämällä sähköpostia, olemallarauhallisempi ja painostamatta... Silti hän vaatii koko ajan lisää. Vaatii ja vaatii ja vaatii.
Ennen olin itsevarma ja iloinen touhusin kaikkea, mutta nyt olen vain kyllästynyt, täynnä vihaa ja raivoa. En syytä miestäni kaikesta (en todellakaan: kaikkeen tarvitaan aina kaksi ja tiedän olevani vaikea tapaus), mutta onko teillä ehdotuksia mitä minun pitäisi tehdä tai mitä meidän pitäisi tehdä? Tuntuu, että olen yrittänyt kaikkeni. Olen todellakin. Olen puristanut kaiken itsestäni, mutta mieheni silti paskoo päälleni. Ja nyt huomaan, että olen todellakin naurettavan alistunut, tossun alla...

Ehdotuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu