Joo elikkäs tilanne on tämmöinen:
Olin 16 kun alotimme seurustelun ja muutin saman ikäisenä hänen luokseen. Mies on siis 8 vuotta minua vanhempi. No rapea vuosi sitten erottiin. Nyt mies sitten ihan ymmärrettävästikin muuttaa pois,tai siis on alkanut etsiä asuntoa. Käytännön syistä ollaan asuttu yhdessä, arki sillee sujuu ihan ok kämppiksenä. Minulla on vakava masennus ja siksi pelkäänkin tulevaa yksin asumista. Olen eläkkeellä ja kavereita minulla on huimat 2. Autoa en viitsi ostaa kun en lääkkeiden takia viitsi ajaa kun en luota itseeni. Joten jäisin aika yksin.
Välillä kaduttaa koko ero, en haluaisi asua yksin, en pääse ulkomaanmatkoille koska en halua mennä yksin, eikä kyllä eläke ole niin iso että matkoille voisin lähteä. Olen vähän urpo ja syyllistän itseäni kun halusin erota. Siis jopa kissan kohtalo harmittaa, se on kiintynyt meihin molempiin, mutta minun matkaani se tulee. Inhottaa jos se kaipaa miestä ihan tosissaan. Kuitenkin kaikki nämä huolenaiheet tästä asiasta on sellaisia, että ne on toisarvoisia asioita. Mies varmaan jäisi mun kanssa, jos ottaisin sen takaisin, mutta en halua. Ei ole minkäänlaisia tunteita toista kohtaan. En koe vihaa, surua, katkeruutta, rakkautta, ystävyyttä tai sellaista. Joten se olisi kaikkia kohtaan väärin jos itsekkäästi jatkaisin tätä kuviota.
Minä en osaa maksaa laskuja. En tiedä mitä kaikkea pitää ottaa huomioon muuton yhteydessä. En tiedä miten rahallista menoa pyöritetään niin ettei rahat lopu kesken. Olen täydellisen amatööri itseni huoltamisessa. Mies on aina hoitanut kaikki käytännön asiat, minä olen hoitanut vain ne joissa minun on pakko olla läsnä. Syyttäähän voin vain itseäni mutta se ei auta pahemmin. Joten; miten pärjään yksin?
Mitään me ei kotona miehen kanssa jutella, itse olen koneella ja kuuntelen musiikkia kaiket päivät. Silti minua huolettaa se, että joku päivä kadun sitä että jäin yksin omasta syystäni, jos kaipaan juttuseuraa ja tukea, vaikken kumpaakaan saa exältäni. Sekin huolettaa, että jos vaikka vuoden päästä kadun eroa täysillä, tajuan että se oli maailman parhain mies mulle, ja sitten se ei ota minua takasin. Tyhmä tämäkin pelko koska hän ei ole hyväksi minulle ja on aika iso syy masennukseeni.
Miten ihmeessä saan kasvatettua selkärankaa? En haluaisi joutua oppimaan kaikkea kantapään kautta, vaan olisi kiva jos joitain asioita ja pelkoja voisi rauhoitella järjen äänellä.
Olin 16 kun alotimme seurustelun ja muutin saman ikäisenä hänen luokseen. Mies on siis 8 vuotta minua vanhempi. No rapea vuosi sitten erottiin. Nyt mies sitten ihan ymmärrettävästikin muuttaa pois,tai siis on alkanut etsiä asuntoa. Käytännön syistä ollaan asuttu yhdessä, arki sillee sujuu ihan ok kämppiksenä. Minulla on vakava masennus ja siksi pelkäänkin tulevaa yksin asumista. Olen eläkkeellä ja kavereita minulla on huimat 2. Autoa en viitsi ostaa kun en lääkkeiden takia viitsi ajaa kun en luota itseeni. Joten jäisin aika yksin.
Välillä kaduttaa koko ero, en haluaisi asua yksin, en pääse ulkomaanmatkoille koska en halua mennä yksin, eikä kyllä eläke ole niin iso että matkoille voisin lähteä. Olen vähän urpo ja syyllistän itseäni kun halusin erota. Siis jopa kissan kohtalo harmittaa, se on kiintynyt meihin molempiin, mutta minun matkaani se tulee. Inhottaa jos se kaipaa miestä ihan tosissaan. Kuitenkin kaikki nämä huolenaiheet tästä asiasta on sellaisia, että ne on toisarvoisia asioita. Mies varmaan jäisi mun kanssa, jos ottaisin sen takaisin, mutta en halua. Ei ole minkäänlaisia tunteita toista kohtaan. En koe vihaa, surua, katkeruutta, rakkautta, ystävyyttä tai sellaista. Joten se olisi kaikkia kohtaan väärin jos itsekkäästi jatkaisin tätä kuviota.
Minä en osaa maksaa laskuja. En tiedä mitä kaikkea pitää ottaa huomioon muuton yhteydessä. En tiedä miten rahallista menoa pyöritetään niin ettei rahat lopu kesken. Olen täydellisen amatööri itseni huoltamisessa. Mies on aina hoitanut kaikki käytännön asiat, minä olen hoitanut vain ne joissa minun on pakko olla läsnä. Syyttäähän voin vain itseäni mutta se ei auta pahemmin. Joten; miten pärjään yksin?
Mitään me ei kotona miehen kanssa jutella, itse olen koneella ja kuuntelen musiikkia kaiket päivät. Silti minua huolettaa se, että joku päivä kadun sitä että jäin yksin omasta syystäni, jos kaipaan juttuseuraa ja tukea, vaikken kumpaakaan saa exältäni. Sekin huolettaa, että jos vaikka vuoden päästä kadun eroa täysillä, tajuan että se oli maailman parhain mies mulle, ja sitten se ei ota minua takasin. Tyhmä tämäkin pelko koska hän ei ole hyväksi minulle ja on aika iso syy masennukseeni.
Miten ihmeessä saan kasvatettua selkärankaa? En haluaisi joutua oppimaan kaikkea kantapään kautta, vaan olisi kiva jos joitain asioita ja pelkoja voisi rauhoitella järjen äänellä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos mies ei ole sinulle se oikea ja vielä osasyyllinen masennukseesi niin ota yksin eläminen niin, että ehkä se tekeekin sinulle hyvää ja juuri sitä kautta saat kasvatettua sen selkärangan itsellesi! :) Ja varmaan masennuksesikin menee helpommin ohi, kun et asu sen aiheuttajan kanssa saman katon alla.
Raha huolistasi voin antaa sellaisen neuvon, että lasket kaikki menosi paperille (katso esim. vanhoista laskuista mallia) ja näin tiedät paljonko sinulle jää ylimääräistä vai jääkö lainkaan, joudutko kääntymään sosiaalitoimiston puoleen? Kyllä sitä sitten pikku hiljaa oppii jo laskematta elämään. :)