Sutipää maalari

Maalari maalasi taloa, niinhän laulussakin sanotaan, vaan tällä maalarilla oli
kurja ominaisuus mukanaan.
Häntä nimittäin ei vähääkään kiinnostanut että miten hänen käyttämänsä nosturi-hissilaite asettuu paikkaan jossa tekee työnsä.
Asettamalla hissinsä pihalle hän roiskaisi kauniin kivi-asetelman pihalta kukkien ja mullan päälle.
Sen kyllä sitten tietää miltä koristekivet näyttävät kun ne ovat mustia mullasta ja väärässä paikassa .
Kun asukas menee kauniisti kertomaan että nyt on käynyt vahinko, niin kyseinen maalari tulee silmille, ja sanoo ettei häntä kiinnosta pätkääkään toisten pihat eivätkä siinä olevat asetelmat.
Asian olisi voinut tietty hoitaa niinkin että maalari olisi tullut sanomaan asukkaalle että pitää saada mahtumaan nosturi ko-paikalle ja kivet olisi voinut kerätä vaikkapa ämpäriin siksi aikaa kun työ oli päällä.
Asukkaan piti itse asettaa koristekivet takaisin, muttei lopputulos ollut enään hyvä koska kivet olivat mullan peitossa ja kaikki reunarajat olivat poissa.
Sitten vielä mukaan tuli irti lähteneitä mesikämmen kasveja joista osa oli kokonaan hävinnyt.
Maalari vaan poistui paikalta, eikä tehnyt mitään asian auttamiseksi.
Kehuipa vielä seuraavana aamuna toiselle taloyhtiön asukkaalle, että kaikki menee hyvin ja aikataulussa ja että parvekkeetkin on jo hallinnassa vaikka yhdestä talosta ei ollut parve-maalausta vielä edes aloitettu.
Eipä ole nyky ajan maalareilla mitään vastuuta työstään.
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niinhän se maalarin työpäivä nykyään nopeasti menee.
Yks tuttavani, kun oli alalla kertoi että aamulla kun kerkii ennen 9-sää työmaalle, niin ei pomo vielä huutele perään.
Sitten voikin melkeen heti pitää vaikka lähes tunnin mittaisen kahvipaussin.
Voi siinä sitten vaikka käydä maalipensselinkin kastamassa.
Kun kello kerkiää jo kohta 11-toista, niin saa nauttia tunnin pituisesta ruokatunnista.
Taas kerkiää sitä pensseliä vilkaisemaan.
Kun tulee iltapäivän kahvipaussi, niin sen jälkeen voikin sitten jo alkaa laittamaan kamojaan taas kassiin että pääsee seuraavana aamuna uudestaan tähän hirveän kiireiseen maalarin hommaan kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi hitsi kirjoitti:

Maalari maalasi taloa, niinhän laulussakin sanotaan, vaan tällä maalarilla oli
kurja ominaisuus mukanaan.
Häntä nimittäin ei vähääkään kiinnostanut että miten hänen käyttämänsä nosturi-hissilaite asettuu paikkaan jossa tekee työnsä.
Asettamalla hissinsä pihalle hän roiskaisi kauniin kivi-asetelman pihalta kukkien ja mullan päälle.
Sen kyllä sitten tietää miltä koristekivet näyttävät kun ne ovat mustia mullasta ja väärässä paikassa .
Kun asukas menee kauniisti kertomaan että nyt on käynyt vahinko, niin kyseinen maalari tulee silmille, ja sanoo ettei häntä kiinnosta pätkääkään toisten pihat eivätkä siinä olevat asetelmat.
Asian olisi voinut tietty hoitaa niinkin että maalari olisi tullut sanomaan asukkaalle että pitää saada mahtumaan nosturi ko-paikalle ja kivet olisi voinut kerätä vaikkapa ämpäriin siksi aikaa kun työ oli päällä.
Asukkaan piti itse asettaa koristekivet takaisin, muttei lopputulos ollut enään hyvä koska kivet olivat mullan peitossa ja kaikki reunarajat olivat poissa.
Sitten vielä mukaan tuli irti lähteneitä mesikämmen kasveja joista osa oli kokonaan hävinnyt.
Maalari vaan poistui paikalta, eikä tehnyt mitään asian auttamiseksi.
Kehuipa vielä seuraavana aamuna toiselle taloyhtiön asukkaalle, että kaikki menee hyvin ja aikataulussa ja että parvekkeetkin on jo hallinnassa vaikka yhdestä talosta ei ollut parve-maalausta vielä edes aloitettu.
Eipä ole nyky ajan maalareilla mitään vastuuta työstään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu