Ei muutu! Ja puhuminen on turhaa

Ei auta järkeily ei auta mikää haastaa riitaa niin haaastaa jätän omaan arvoon, en kuluta energiaa moiseen, tuollaisia löytyy aina!

Eroaminen auttaa. Menetysten yhteydessä sitä osaa mennä paremmin itseensä, itsetunto kehittyy ja oppii ottamaan rennommin. Löytää ehkä sopivamman kumppanin.

Samaa mieltä.

Sitäpaitsi on tieteellinen fakta että kun ihmisten persoonallisuus ja näkemykset nuorena rakentuvat niin 30 ikävuoden jälkeen ihminen ei enää muuta elämänkatsomustaan muuten kuin kokemalla jonkin uskonnollisen kokemuksen tai jouduttuaan elmäntilanteeseen joka vie umpikujaan, esim. vaikea sairaus, jos silloinkaan.

30 v. täytettyään ihmisen persoona kyllä "kehittyy" mutta sen sijaan että ihminen oppisi katsomaan asioita uusista näkövinkkeleistä niin jo olemassaolevat piirteet kärjistyvät entisestään. Jos ihminen nuorempana on kärttyisä ja suvaitsematon niin ko. piirteet voimistuvat vanhempana. Jos ihminen on ollut sinisilmäinen ja hyväuskoinen nuorempana niin eläkkeellä hän on entistä enemmän muiden vietävissä (antaa kun pyydetään ja uskoo kun luvataan).

Poikkeuksena ihmiset jotka jo nuorempana ovat ottaneet avoimen elämänasenteen ja ovat aina olleet valmiita miettimään asioita useammalta suunnalta. He pysyvät muuttuvassa maailmassa mukana vanhempinakin ja mukautuvat tarpeen tullen maalaisjärkeä käyttäen.

Riitaisuudesta tai jostain muusta ääriominaisuudesta voi kyllä pyrkiä ja päästä eroon jos tiedostaa itsessään ko. ominaisuuden ja aktiivisesti toimii niin ettei anna valtaa niille päällimäisille impulsseilleen. Tällaiset elämänmuutokset vaativat henkistä kanttia ja rautaista itsetuntoa. Ja mitä vanhempana ja tapopihinsa kangistuneempana asialle alkaa jotain tekemään sitä vaikeampaa se on. Tietenkään ihminen joka on suvaitsematon ja itsekäs ei luonnollisestikaan näe itsessään mitään muutettavaa, ei suostu kehittämään elämännäkemyksiään senkään vertaa.

Erilaisten näkökantojen ymmärtäminen nuorempana luonnollisesti vaatii ulkoisia vaikutteita joita tarkkailla. Eli: vaihto-oppilas vuosi, tai matkustelu maailmalla ylipäätään nuorena opettaa ihmiselle enemmän kuin vanhana. Vastaavasti peräkylillä pienessä piirissä nuoruutensa elänyt sisäistää oman yhteisönsä asenteet ja näkemykset ehdoitta. Jos sitten tällaiset nuoret viedään "aikuisina" uuteen ympäristöön (muuttavat vaikka uuteen kaupunkiin, tai maahan) niin on aika selvää kumpi pystyy mukautumaan uuteen ympäristöön paremmin ja kumpi kokee tilaneten uhkaavana ja pyrkii pitämään kiinni opituista käsityksistään. Poikkeuksia tietysti on mutta yleistys on silti toimiva.

Jos siis tapaat noin 30 v. ihmisen jolla on on hyvin jyrkät mielipiteet ja asenteet, niin on aivan turha luulla että ko. ihminen muuttuisi tulevaisuudessa vähemmän jyrkäksi. Jos tapaamasi ihminen on 20 v. ja hänen asenteensa ovat jyrkät niin on vielä pieni mahdollisuus näyttää hänelle että on muunkinlaista elämää. Mutta jos ko. henkilön reaktiot esim. keskustelussa ovat kovin ehdottomia ja hyökkääviä niin peli alkaa olemaan menetetty jo hänenkin kohdallaan, tai ainakin uusien näkemyksien sisäistäminen on kovan työn takana.

Ihmiskunnan kulttuurievoluutio kääntyy kovin nihkeästi yhden ihmisen elämän sisällä. Sen sijaan eri sukupolvet ovat kuin polkupyörän ketjun lenkkejä. Yksinäinen lenkki (yhden ihmisen elämä) on jäykkä ja taipumaton. Mutta seuraava sukupolvi muuttaa suuntaa taittumalla taas hiukan rattaiden muotoon. Tietysti jos ketjun ottaa rattailta niin seuraavat sukupolvet voi väännellä vinkin vonksin hyvinkin eri suuntiin... Tähän perustuu vanha sanonta lapsille "älä tee niinkuin minä teen vaan tee niinkuin minä sanon" - sillä olettamuksella että vanhemmat ovat tajunneet elämänsä aikana jotain ja pyrkivät opettamaan lapselleen uuden, paremman suunnan, koska he eivät välttämättä enää kykene muuttamaan omaan käyttäytymistään kovinkaan radikaalisti.