5 vuoden yhdessä asuminen loppui kuin seinään, koska avovaimo otti ja lähti toisen miehen mukaan. En ymmärrä mitä tapahtui, enkä ymmärrä vieläkään. Suhteemme meni hyvin ja oli koko ajan paranemaan päin, uusien tulevaisuuden suunnitelmien valossa. Meillä oli yhteinen asunto, 2 koiraa ja muutenkin onnellista. Sitten kaikki muuttui. Vaimo ei tehnyt sovittuja kotitöitä, ei ulkoiluttanut kanssani koiria, ei tehnyt ruokaa kanssani, eikä muutakaan tavanomaista. Hän vain istui koneella. Tätä jatkui kuukausi, kun hän yhtäkkiä ilmoitti menevänsä toisen miehen luokse ja sydämeni heitti häränpyllyä. Hän muutti, asunto myytiin, koirat myytiin (koska en voinut niitä ottaa vuokra yksiöön ja vaimo ei niitä huolinut). Olin nuori, muuttanut hänen kanssaan täysin vieraalle paikka kunnalle (jossa en tuntenut ketään) ja jätin kaiken tutun taakseni rakkauden takia. Kaikki vähäisetkin ystäväni ja kaverini erkaantuivat minusta ja aloittivat oman elämänsä jossain muualla, joten nykyään en heistä ole kuullut. Hän oli ensirakkauteni, mutta hän jätti minut tuosta vain ja olen täysin riippuvainen jatkuvasta läheisyydestä ja lämmöstä. Erosta on nyt kulunut 2 kuukautta ja tuntuu että sekoan yksinäisyyteen. En osaa lakata miettimästä häntä. Mitä teen? Miten pääsen asiasta yli? Opiskelen verkko-opinnolla, joten en tapaa paljon ihmisiä. Enkä harrasta mitään, koska opiskelijalla ei ole paljoa rahaa kalliisiin harrastuksiin. En juo, joten baariinkaan ei ole asiaa seuran hakemiseen. Onko muilla ollut samanlaista tilannetta? Osaisiko joku auttaa?
5 vuoden suhteen loppu. Miten pääsen asiasta yli?
Jätetty mies
3409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täällä rämmitään samassa mudassa... Itse kirjoitin just "tunteet ja järki" siellä enempi miun tilanteesta... Mut... Vaikeeta tämä on,itse yritän jaksaa lapsiemme takia,vaikka välillä tuntuu,et ei vaan pysty...
Yritän keksiä harrasteita,järjestelin asunnon eri uskoon,kaikkea mahdollista mikä vaan laittaa ajatukset muualle... Toimii ja tunnen itseni virkeämmäksi ja en sure koko ajan,kunnes... Näen hänet taas,tulee lapset hakemaan,on hänen hoitovastuu.. Romahdan täysin,itku tulee,haluaisin vain juosta halaamaan,lähelle.. Ja taas kaikki alkaa alusta.. Olen itse kans niin läheisyyden kaipaava,et en tiedä miten selviän.. Kyllä aina kaikesta selviää,mitä jankutan,mut se näyttää niin... Kaukaiselta... Huoh...
Tsemppiä teille molemmille!!!
Niin vaikeelta kun nyt tuntuukin, ni uskokaa pois, siitä pääsee kyllä yli.
Antakaa aikaa itsellenne, tehkää ns. surutyö.
Multa loppuis ajatus ja mielenkiointo siltä seisomalta ihmiseen joka on valmis eron tullessa myymään lemmikkinsä vaan koska ei huoli niitä.
Jos noin tuntee lemmikkejä kohtaan niin ei kauhean sympaattinen ihminen ole. Tuo olisi minulle jo sellainen asia miten toinen unohtuisi ja ÄKKIÄ.