Minulla on tämänkaltainen dilemma. Sydän sanoo, että rakastan miestä enkä tahdo, että suhteemme menee poikki. Järki sanoo, että olemalla miehen kanssa tuomitsen itseni raskaaseen tulevaisuuteen, koska hän ei halua jakaa mitään kanssani: ei rahaa/taloudellisia asioita, ei asioiden hoitamista (edes mikä liittyy asumiseen...se on kontollani, koska asunto on minun), ei ruokakaupassa käyntejä, ei vapaa-aikaa (hän ei halua lähteä mihinkään kanssani, ei edes kahvilaan, koska minulla on lapsia), ei aamun kiirettä (lapsetkin on saatettava koulutielle/päiväkotiin jne), ei oikeastaan mitään muuta kuin ne hetket, kun hän viitsii olla hetken kotosalla joskus. Olen keski-ikäinen, yh ja toivoisin itselleni kuitenkin vielä ihan kivaa ja mukavaa tulevaisuutta ja haluaisin jakaa elämäni jonkun kanssa ihan oikeasti, en tämmöistä pelleilyä. Elämä on aika raskasta, kun pitää elää kuin yh vaikka onkin parisuhteessa. Ainoa asia mikä minut lähestulkoon erottaa todellisesta yh:sta on se, että olen sidottu, enkä uskalla katsella miehiä sen pelossa, että menetän nykyisen, mikä on aika absurdi dilemma. Painin mielessäni tämän dilemman kanssa päivittäin ja se kuluttaa energiaani ja mies vihastuu, kun olen väsynyt.
abdurdi dilemma
päättämätön
15344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jatkan vielä: mies on sitä mieltä, että vaadin liikaa, että se, miten hän osallistuu elämääni pitäisi minulle riittää, kun hänen mukaansa lapseni isäkään ei olisi minulle enempää antanut. Eli hänen mielestään aiempi miesvalintani elämässäni määrittää sen, mitä voin koskaan odottaa mieheltä tulevaisuudessakaan. Kun ajattelenkin hänen halveksivaa katsontatapaansa minun elämääni kohtaan, nousevat kiukun kyyneleet silmiini :(.
Luuletko että asiat paranevat jos odotat ja kärsit 5 vuotta ?
Sinä olet edelleen onneton, paitsi jos se mies etsii itselleen toisen jonka kanssa voi elää huoletonta elämää.
Et uskalla katsella toisia miehiä, koska pelkäät että menetät paljon huonomman ?
Tässä pätee hyvin se sanonta että sitä saa mitä tilaa.Avoliittohan on ihan jarjetön yhdistelmä.Senhän sanoo jo nimikin.Siinähän on kaikki auki ja levällään kuin Jokisen eväät.On helppo lähteä muille markkinoille kun rupee ahdistamaan se lapsen tulo,sehän siitä yleensä seuraa.Sitä kuuluu mennä naimisiin ja ottaa vastuu toinen toisistaan silloin on paremmat ennusteet elämästä.Joten älkää kitiskö ja valittako.Itse olette syyllisiä ahdinkoonne.Koittakaa kestää.
Avoliitto ei olisi minun valinta, jos olisin löytänyt miehen, joka haluaa naimisiin. Eron jälkeen etsin neljä vuotta, kunnes tapasin nykyisen avomieheni. Sitä ennen olin tavannut pelkkiä pelimiehiä. Baareista en heitä löytänyt, kun baareissa en käy. Tämä siitäkin huolimatta, että aina olen tuonut esiin, että haluan avioliittoon. Olisin todella onnellinen, jos kohtaisin miehen, joka haluaisi naimisiin ja elää ihan oikeaa perhe-elämää.
No niin, siis se mikä sinua pitää kiinni tässä järjettömän epätasapuolisessa palvelustytön asemassasi (ei siis normaali parisuhde), on se ettet usko löytäväsi ketään parempaa.
Ja koska et usko löytäväsi, et potkaise sitä parasiittia persuksille niin kuin kuuluisi, ja aloita oikeaa, omaa elämääsi.
Mieti nyt vielä, mitä järkeä sinun on pilata mahdollisuuttasi onnelliseen elämään ? Nykyisessä suhteessa et onnea tule koskaan saavuttamaan. Et häviä mitään, jos poistat tuon loisen elämästäsi.
Sano miehelle että hän ei sinua ansaitse. Eihän se mies sentään samassa asemassa ole kuin sinun lapsesi. Lapset tarvitsevat äidiltään huomiota. Miten voit rutistaa itsestäsi lapsien jälkeen vielä pikkuisen miehelle, joka ei halua antaa mitään. Epäreilua sanon minä. Luulisi että jos mieheltä ei saa mitään, niin hellät tunteet vähenee ja lopulta lakkaavat. Olisit jämpti asiassa ja sano suoraan asiat. Sulla on nimittäin täydellisen väärä ihminen elämässäsi. Kulutat itseäsi entistä enemmän tuossa suhteessa, kuin ilman sitä. Itsesi tähden, älä ota aikuista lasta elämääsi, joka ei ole siitä kiinnostunut tai halukas ottamaan osaa siihen.
Voi hyvänen aika sentään. Ota nyt vain kuule ero siitä ukosta Sinä olet liian kiltti ja varmaan luulet ettet muita saa jos hänestä eroat. Oletko ihan varma että rakastat häntä? Tuskin se rakkautta on? Ota er, löydät toisen ja paremman tai ainakin niin toivotaan.
Hieno suhde sulla ja hieno mies sulla joka ei tiedä rakkaudesta yhtikäs mitään.
Suhteessa kuuluu jakaa asioita, kuten vuokra ja kotityöt. Se ei ole mikään suhde jos ei jaeta asioita ja miehes ei halua tehdä mitään sun kanssas. Mikä se sellanen suhde muka on jos mies ei halua edes kahville lähteä tai vaikka rannalle makoilemaan.
Mies 36 v, olet todella oikeassa, sinunlaisia miehiä saisi olla enemmän täällä armaassa suomen maassa, mutta kun ei ole?!
Enpä ole kovin hyvä mies kun kukaan ei rakasta mua.
Mies 36v. Kyllä sua joku rakastaa vain jos ei ole vielä sattunut vastaan tulemaan sellainen nainen! Olen aivan varma että sinäkin kohtaat rakkaan naisen joku päivä. Toivon niin. Kaikkea hyvää elämääsi.
Vuokraan ja asumiskuluihin hänen tulisi osallistua jos asuu sinun asunnossasi ja syö ruokia kaapistasi. Samoin kotitöistä osa lankeaa hänelle.
----
Sitten taas lastenhoitoon hänen ei tarvitse sitoutua, koska lapset ovat sinun ja jonkun muun vastuualuetta.
Eron jälkeen kannattaa olla yksin pitkänkin aikaa, voihan ystäviä olla, mutta rakastuminen on vaarallista. Sillä sen teet vain pahan olisi helpottamiseen.
Olen itse lukenut tuota kirjaa jälleenrakennus Fisherin eroseminaarin pohjalta tehty.
Luen tätä erään läheisen eron ymmärtämiseksi ja voidakseni olla enemmään avuksi tarvittaessa oikealla tavalla.
Jokaisen eroa ajattelevan ja jo eronneen ihmisen pitäisi lukea kirja ajatuksen kanssa, siitä saa todella apua ja mahdollisesti tee niitä suuria virheitä, jotka ihminen erotiolanteessa tekee, sillä eihän kukaan ole täysissä järjissä silloin.
Lue kirja tai mene eroseminaariin.
Kyllä sun on parempi erota ja mitä nopeemmin niin sen parempi itsellesi! Todella ajattelen sun parasta, nimittäin kokemusta on saman tapaisesta elämästä ja kun pääsin eroon niin sen jälkeen vasta huomasin miten alistettu olin joka asiassa! Olin miehen kanssa, siis asuin vuosia mutta kun olin rohkea ja hommasin itselleni asunnon niin oli todellinen helpotus vaikka minäkin Rakastin häntä, siis kai luulin niin? Ollaan nyt hänen kanssa ystäviä, kummallakaan ei ole uutta puolisoa mutta meillä on omat kämpät ja sekin on jo helpotus ja olis varmaan sinullekkin kun sinulla on vielä lapsia. Rohkeutta vain!
Ei se kyllä ole suhde eikä mikään jos mies ei halua jakaa mitään. En ymmärrä sellasta, eikä miehes anna sulle rakkautta ja tukea mitä suhteessä tarvitaan. En voisi itse seurustella jos en jakaisi asioita, kuten kotitöitä ja vuokraa. Ei mulla edes pokka riittäisi ehdotella toiselle et sä maksat kaiken ja teet kaiken. En ymmärrä miten sulla riitttää pokkaa olla sen miehen kanssa. En ukso et se rakastaa sua. Se haluaa vaan et olet sille palvelija ja jos olisin sinä niin eroaisin heti.