Hännikäinen tuli pillunpuuttensa kanssa julkisuuteen omalla nimellään ja kasvoillaan ja sai heti pillua. Nyt Timpsulla meneekin lujaa ja miehestä on tullut YTM.
Riski kannatti selvästi ottaa.
Hännikäinen on toistaiseksi ainoa ATM joka on tullut julkisuuteen. Kuka on seuraava, joka tulee julkisuuteen kertomaan ettei saa pillua.
Riski kannatti selvästi ottaa.
Hännikäinen on toistaiseksi ainoa ATM joka on tullut julkisuuteen. Kuka on seuraava, joka tulee julkisuuteen kertomaan ettei saa pillua.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mato se on.
On sillä ainakin kaunis tyttöystävä.
Näytä.
kuva Hesarissa viime viikolla (paperiversiossa). Timokin oli kuin uusi mies. Rennon ja vapautuneen oloinen.
Sehän on sitten hvä asia, toivottavasti ei pääty itkupotkuraivareihin.
Onhan näitä muitakin kuten esim. Kuvalautalainen ja Laasanen. Ja eikös eATMe:äkin haastateltu kuukausiliitteeseen?
Laasanen ei ole mikään ATM, vaan parisuhteessa elävä KTM, joka on solidaarinen ATM:lle. eATMe:n ja Kuvalautasen videot eivät ole niin laajalevikkisiä, että voisi varsinaisesti puhua julkisuudesta. Pitäisi päästä television keskusteluohjelmiin ja/tai iltapäivälehtiin.
Nuo muut tunnistan, mutta se johtuu vain siitä että olen kuluttanut aikaani näillä palstoilla. Ei noita Hännikäisiä ja laasasia kukaan muu tunnistakaan kuin pieni joukko atm:iä ja niille nauravia naisia ja miehiä.
Hännikäinen on iso nimi kulttuuripiireissä. Kaikki tuntee paitsi Seiskaa lukevat juntit.
This video is not availble on mobile
Muutaman kerran on ollut joissain haastatteluissa, joissa sitä kohdeltiin ymmärtäväisen alentuvasti. Starassa jo suoraan ilkuttiin.
Sinä se vitsi olet kun et tiedä mistä puhut. Hännikäinen oli julkaistu kirjailija/runoilija jo ennen tuota ATM-kirjaa, mutta sai siitä vasta isompaa kuuluisuutta kun kaltaistesi ahmimat roskalehdetkin kiinnostuivat.
lukee jotain runoja
Vain idiootti sanoo noin vakavalla naamalla. Enkä edes lue itse runoja.
eATMe on Aamulehden sunnuntailiitteessä. En tiedä onko viimeisin vai vanhempi, kuitenkin. Häntä kehutaan oikein sydämelliseksi ihmiseksi. Noilla tyypeillä ei taida olla hajua millaista ilkeää skeidaa jätkä on täällä kirjoitellut.
Ei kukaan tunnista näitä hommafoorumin, tai Sisun tyyppejäkään, vaikka ovat useissa ohjelmissa esiintyneet. Paitsi Halla-aho on oikeasti tunnettu henkilö, ikävä kyllä.
Mutta jos julkisuutta kaipaa, niin se on suhteellisen helppoa. Äitini, joka on jo yli 70 v. on kahdesti ottanut lehteen yhteyttä eri asiasta ja kummallakin kerralla hänestä tehtiin iso kahden aukeaman juttu kuvineen. (Vantaan sanomat ja Iltasanomat). Että ei ole kovin vaikeaa Suomessa naamaansa lehteen saada.
Loppujen lopuksi Hännikäinen ei ikinä ollut oikea ATM, vaan ainoastaan huono-onninen KTM. Timpalla oli kuitenkin ollut tyttöystäviä nuorempana ja sitten tuli muutaman vuoden kestänyt kuiva kausi, joka innoitti kirjoittamaan kirjan. Ei voi verrata niihin, joilla ei ole mitään tyttöystävää ikinä ollutkaan.
Ne on alempaa keskitasoa tai ylempää alempaa tasoa :D
Hassua sinänsä mutta aivan alkuperäisillä itsensä ATM:miksi julistautuneilla oli blogit. Ja omalla nimellä. Tosin siihen aikaan harva edes tiesi mikä blogi on ja mistä niitä löytää. Puhutaan siis 2000-luvun alusta. Nykyään ei taida verkosta noita tyyppejä enää löytää.
Nykyään tälläistä mainetta ei omalla blogilla ei voine saavuttaa koska skene on täynnä näitä miehiä jotka vain tulevat pimeästä estradille.
Netti mahdollistaa sen.
Tuskin tulos on sama mitä näillä muutamalla 2000-luvun alun pioneerilla, mikäli haluaa ottaa riskin että leimautuu lopullisesti yber-looseriksi entistä enemmän tuoden tilansa julkisuuteen.
Säälin saa ilmaiseksi, kateus pitää ansaita.
Big Brother taloon ilmoittautumalla. Se on oikotie onneen jos olet epätoivoinen.
tuo pintajulkisuutta, jonka avulla saa white trash-muijilta pillua!
leimautuu talossa ATM:ksi. Pitäisi leimautua panomieheksi.
Perusanaali-Jani
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/sub/big_brother_2010/asukkaat/969749.jpg
Taitaa olla suurin osa näistä Hänskä viesteistä miehen itsensä kirjottamia.
http://timohannikainen.blogspot.com/
mikään Laasanen, joka pönkittää omaa egoaan keskustelupalstoilla.