alex kirjoitti :
(ja Bushmanni ei omien sanojensa mukaan ymmärtänyt tästä mitään)
Minä haluan oikeudenmukaisuutta ja keskinäistä rakkautta ihmisten kesken ja minä uskon että SE on Jumalan tahto ihmisille ja Hän sanoo että kerran se tulee olemaan juuri niin ja kehoittaa meitä uskomaan ja luottamaan siihen lupaukseen joka on annettu.
Siis usko on uskoa ja luottamusta siihen, että pahuus kerran Jumalan lupauksen mukaan tulee poistetuksi, että pahuus (esimerkiksi terrorismi) on ikuisesti poissa. Ei mitään kiduttamista missään vaan kaikki entinen on mennyt.
Minulle on "Jumalan pelko" ihan muuta kuin "ikuisen piinan pelko".
Kun se aika kerran tulee - kun se Jumalan jo edellä Raamatussa kertoma päivä tulee - jolloin kaikki pahuus poistetaan ja kaikki jotka pahuutta rakastavat ja siinä kiinni roikkuvat tuhoutuvat lopullisesti siinä toisessa kuolemassa josta Ilmestyskirjassa kerrotaan, silloin ei ole köyhää eikä rikasta jäljellä - on vain Jumalan lapsia - niitä jotka elävät Jumalan tahdossa. Ja se (Jumalan tahto) tarkoittaa elämää todellisessa oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa.
On selvää että minäkin haluan asua sellaisessa yhteiskunnassa, että haluan saada syntini anteeksi ja lopettaa synnin tekemisen (elämän tuhoamisen), tietenkin - kuka ei haluaisi jos on asian ymmärtänyt. Kuka haluaisi jatkaa elämää tuhovalla tiellään joka vain levittää kurjuutta ja tuhoa ja on kaukana Jumalasta.
Kuka uskoo että synnissä olisi iankaikkista elämää? että elämän tuhoajat voisivat elää ikuisesti !! että he voisivat tuhota muiden elämää tuhoutumatta itse - hah hah - todella suuret luulot..
Minulle Raamattu sanoo että "synnin palkka on kuolema".
Myös se "toinen kuolema" josta Raamattu kertoo..
Ei Jumala tuhoa viatonta, puhtaaksi pestyä ja Jumalan tahdossa elävää luotuaan, mutta Jumala POISTAA PAHUUDEN ja ne jotka siinä kiinni roikkuvat tuhoutuvat nekin. Ne jotka eivät kuule kun heille sanotaan KÄÄNNY pois pahuudestasi, niin saat elää. Sinun syntisi on anteeksi annettu, mutta kulje nyt oikeaan suuntaan - kohti elämää jota sinulle tarjotaan.
Jos Jumala ei poistaisi pahuutta ja elämän tuhoajia, niin kuinka niiden kävisi jotka haluavat elää oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa.
Mitä Jeesus opetti?
Matt. 5:39 - 41
Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
Kun ihminen alkaa käyttäytyä samalla tavalla kuin se joka riistää ja tekee pahuutta - hän lankeaa auttamattomasti samaan pahuuden muta-kuoppaan.
Jeesus opetti siis että älkää alkako taistelemaan pahuuden aseilla pahuutta vastaan, sillä tuomio on Jumalan.. luottakaa sen sijaan Jumalan lupauksiin..
Huomaa:
Synnin palkka on kuolema ja tuhoutuminen, se tarkoittaa että koko syntinen maailma tuhoutuisi loppujen lopuksi omien tekojensa tähden. Sillä synti on elämän tuhoamista - ja sen palkka on AINA tuhotuminen - ei tässä ole mitään outoa tai eris-kummallista, se on helposti ymmärrettävä totuus. Kumma olisi jos elämän tuhoaminen ei johtaisi kuolemaan ja tuhoon - eikö vain.
Kun katselet asioita tältä pohjalta - huomaat (toivottavasti) että kun Jumala poistaa synnin ja sen mukana elämän tuhoajat - siis ne jotka rakastavat syntiä enemmän kuin synnittömyyttä, SE ON HYVÄ TEKO - SE ON RAKKAUDELLINEN OIKEUDENMUKAINEN JA PELASTAVA TEKO, sillä jos ei Jumala sitä tekisi synti tuhoaisi jokaisen, nekin otka pahuutta vihaavat.
Herran pelko on >sitä< että haluaa seurata Jumalan tahtoa - se ei tarkoita etupäässä rangaistuksen pelkoa - vaan ymmärtämistä - esimerkiksi että synti tappaa - että synnin palkka on kuolema että kaiken synnin palkka on kuolema ja että ainoastaan oikeudenmukaisuudessa (ja rakkaus on osa todellista oikeudenmukaisuutta) on iankaikkinen elämä mahdollista. Ei missään muualla .

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä kajoaa Raamatun sanomaa toisenlaisesta, oikeammasta katsantokannasta, ei sitä helvetin ikuista piinaa pelkäävä ihminen taida nähdä vaikka se tarjottimella ja ilman vertauksia hänelle osoittaisi. Näin kai Jumala sen on sallinut, että joka luottaa omaan kuolemattomuuteensa, eikä tunnusta Jumalaansa ainoana jolla on kuolemattomuus itsessään ei voi tätä ymmärtää.
Ei kukaan voi palvella kahta herraa.