Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske Länsi-Savo lehdessä.
Politiikkaa voi arvostella leimaamatta jotakin kansanryhmää asiallisesti.
No niin nyt on sitten se sanottu päättäjätkin voivat sanoa ulkomaalaisten tekevän rikoksia Suomessa ja voisivat tuomita ne teot julkisesti mediassa.
Politiikkaa voi arvostella leimaamatta jotakin kansanryhmää asiallisesti.
No niin nyt on sitten se sanottu päättäjätkin voivat sanoa ulkomaalaisten tekevän rikoksia Suomessa ja voisivat tuomita ne teot julkisesti mediassa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
totuudessa ja välttää yleistyksiä.
Kaikki ovat yksilöitä.
Esimerkiksi on väärin sanoa että kaikki somalit olisivat raiskaamiseen taipuvaisia loisia, koska tämä on täysin mahdotonta. Edelleen on väärin väittää että kaikki muslimit ovat terroristeja, koska tämäkin on silkka vale. Myöskin on turha esittää että kaikki suomeen tulevat maahanmuuttajat tulisivat vain muhkeiden sosiaalietuuksien toivossa, koska tämäkään ei käytännössä päde.
On myös muistettava etteivät kaikki hyttyset ime verta ihmisistä, eivätkä kaikki rotat kanna vaarallisia tauteja. Myöskään kaikki hait eivät hyökkää ihmisten kimppuun eivätkä kaikki bakteerit ole suinkaan haitallisia.
Yleistäminen nyt vain on tyhmää. Pitää osata puhua toteennäytettävistä hyödyistä ja haitoista eikä leimata koko ihmisryhmää vain sen perusteella mitä jokin osa siitä tekee. Oli se osa sitten promille, kymmenesosa tai puolikas.
Jos joiltain alueilta tulevilla sopeutumis kestää 10 vuotta tai haluja sopeutua ei ole, mutta yhteiskunallisena ja sosiaalisena rasitteena olo kiinnostaa enemmän kuin toisilta alueilta, niin eiköhän siinä pitäisi maalaisjärkeä käyttää vastaanottopäätöksissä.
Sitä maalaisjärkeä ei vain tunnu olevan, jos päättämässä ovat kukkahattulaiset. Laskua kyllä pukkaa, mutta vastaanottavaiset eivät halua sitä maksaa.
Miksi tämä aihe on niinkuin pyhä lehmä Intian kaduilla?
Kun tästä aiheesta haluaisi keskustella niin "varmistimet
lasketaan auki heti"?
Sehän saa vain entistä kiukkuisemmaksi.
Miten nuo tuolla eduskunnan valiokunnissa tästä puhuvat?
Kuiskatenko
Presidentimme Tarjakin sanoi, että pitää keskustella. No eipä sanonut miten ja mitä termejä tai nimitystä asioista voi käyttä joutumatta leimatuksi "Rasistiksi".
Eduskunnassa lähettelevät nimettömiä lappusia toisilleen varmaankin.
Vaikeaksi menee, kun asioista ei voi puhua tai kirjoittaa oikeilla nimityksillä.
Keskustelijat pakoitetaan käyttämään "Savolaisia kiertoilmaisuja" asioista puhuttaessa ja vastuu on siirretty kuulijalla ja lukijalle.
Nuo ovat perustuslain vastaisia vaatimuksia. Jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus tutkia maailmaa kaikista näkökulmista ja kirjoittaa sekä puhua niistä niin kuin omat havainnot edellyttävät. Tätä oikeutta ei poista henkilön ammatti tai yhteiskunnallinen asema.
Elämä ei täyty pelkästään positiivista asioista vaan siihen sisältyy uskomattoman paljon pahuutta ja vääryyttä ja niiden huomioiminen ja julkituominen on ihmisoikeus. Mielipiteen vapautta ei rajoita mikään eikä kukaan. Eihän sitä voisi kirjoittaa edes historiaa jos kirjoitus pitäisi täyttyä pelkästään positiivista asioista eikä sesaisi kohdistua mihinkään ryhmään.
Maailman historia täyttyy sodista ja vääryyksistä ja kyllä niistä on aina puhuttu ja tullaan puhumaan. Ne asiat, joista esim, Halla-aho kirjoittaa, ovat hänen omia havaintoja ja tulkintoja maailmasta ja jos niistä joku loukkaantuu niin sittenhän loukkaantuu. On minullakin täysi oikeus sanoa ääneen, että hallitsematon maahanmuutto kaikkine rikollisine ilmiöineen aiheuttaa ongelmia kaikilla yhteiskunnan tasoilla, koska se on totta. Minulla on myös täysi oikeus sanoa, että somalit kulkevat elintason perässä, eivätkä suinkaan turvapaikan perässä.
Viro, Latvia ja Liettua ovat tarjoutuneet ottamaan pakolaisia vastaan resurssien puitteissa myös somaliasta mutta kukaan ei halua mennä sinne koska Virossa, Latviassa ja Liettuassa ei ole niin mammuttimaista sosiaalitukijärjestelmää kuin Suomessa. Ei ole lapsilisiä, Äitiyspäivärahoja, asumistukia, harkinnanvaraisia tukia, yksinhuoltajalisiä, ilmaisia kaupungin asuntoja parhailta paikoilta merenrannalta, ja monia muita. Tästä on kysymys. Turvapaikka ei ole se homman ydinajatus. Näistä asioista Halla-aho:kin kirjoittaa ja se on hänen oikeutensa, kuten minunkin.
Miten voi arvostella Kalskeen logiikalla politiikkaa jos ei saa kertoa, mitä osiota siinä arvostelee? Jos ei saa sanoa, että en suvaitse sitä, että somalit kulkevat elintason perässä, eivätkä suinkaan turvapaikan perässä niin kuinka voi ilmaista sen osion mitä ei lainsäädännössä suvaitse? Pitäisikö asia ilmaista näin?
”En suvaitse sitä, että lainsäädäntömme mahdollistaa ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,elintason,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,turvapaikan,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,!
Näin sanoessani en taatusti leimaisi mitään ryhmää mutta asiani tuskin tulisi ymmärretyksi.
Kalske on hölmö ja nyt leimaan hänet. Mutta hän ei olekkaan mikään ryhmä joten tämä lienee sallittua.
No se on hyvä kun saa luvan. Valkoisia naisia nimitellään luvattakin huoriksi koko mantereella maanosaan tunkeutujien toimesta.
Eiväthän ne missään nimessä ole niitä vihapuheita.
Tottakai pitää saada,arvostellaanhan kaikkea muutakin,ei se ole
tarkoitettu henk.koht.
Mikä "pyhä lehmä" se on?
Hs,n toimittajat ovat saaneet Presidentiltämme isokokoisen jutun
lehteen,että vihapuheet pitää lopettaa.
Olisin odottanut,että hän puuttuisi myös tähän
Perus-suomalaisten jatkuvaan arvosteluun ja
pahan(viha)puhumiseen,mutta ei vaikka se näkyy vaan kiihtyvän.
Kansan valitsemat edustajat eduskunnassa ja sallitaan
tuollainen suurennuslasilla ja pampulla jahtaaminen.
Jos vaikka vihreät olisivat tuollaisen ajojahdin kohteena
siitä olisi noussut melkoiset mellakat.
Korkein johto antaa hiljaisen hyväksynnän hiljaa olemalla asiaan.
Ihmettelen Perus.suomalaisten sietokykyä.Ei olla lähdetty sotajalalle,sitähän jotkut odottavat.
Kumma juttu, että laillisesti vaaleilla valittuja kansanedustajia meinataan eroittaa jonkun ja joidenkin toimesta. Vihapuheita ne on toiseenkin suuntaan riippuu mistä katsotaan. Täysin älytön mylläkkä nostettiin Norjan tapauksesta Suomessa ja alettiin syyttelemään Suomalaisia tapahtuneesta joka oli yhden hullun järjetön teko.