Heh, eilen hoitajani kehui, että Tampereen keskustorilla on ranskalainen tori. Että sillä paistaavat hyviä patonkeja, hän jonotti 20 minuuttia, enempää ei ollut aikaa.
No mentiin sitten kattomaan ja asettauduttiiin jonoon mekin. Ajattelin, että kyllä täytyy olla jotain erityisen hyviä patonkeja, kun ihmiset tällain jonottelevat.
Tunninhan se kesti, ennenkuin myyntitiskille päästiin. Voi yhen kerran kuitenniin, kun suurella antaumuksella mursin patongin pään, ja luulin haukkaavani jotain aivan ennen maistamatonta yliherkkua.
Ja katin kontit. Valkoista vehnäjauhomössöä, joka ei nyt maistanut oikeastaan yhtään millekkään. Ja tunnin jonotus. Jos samat ihmiset vielä toisena päivänä jonottaa noita patonkeja, sanompa että päässä ei oo muuta kuin valkeeta jauhoo. '
Kyllä suomalaisista kaupoista saa paljon parempia patononkeja. Tosin mikään patonkifani en ole, mutta joskus ehkä kerran kahdesa-kolmessa vuodessa syö patonkia.
Muutapa ei sitten ostettukaan. Näytti siellä olevan makeita leivoksia tai sen tyylisiä pitkät rivit kojuissa, mutta enemmän ällötti, kuin että olisi maistanut niitä.
Turhanaikaisin jonotus, ihan huuhaata
19
110
Vastaukset
- heh.:)
Miltä ihmeeltä kuvittelit patongin maistuvan, kuin jauhoilta?
- Pettynyt matkalainen
Minähän kuvittelin, että ranskalainen patonki on jotain jota Suomesta ei saa. Mutta Suomesta saa ainakin valkosipulipatonkia ja hyvää se on. Toisin kuin tuo eilinen patonki.
Ja kun sitä vielä kehutttiin, että nyt saa hyvää ranskalaista patonkia. Kuvittelin siinä olevan jotain muutakin, kuin vakoisia vehnäjauhoja, vaan eipä ollut. - heh :)
Pettynyt matkalainen kirjoitti:
Minähän kuvittelin, että ranskalainen patonki on jotain jota Suomesta ei saa. Mutta Suomesta saa ainakin valkosipulipatonkia ja hyvää se on. Toisin kuin tuo eilinen patonki.
Ja kun sitä vielä kehutttiin, että nyt saa hyvää ranskalaista patonkia. Kuvittelin siinä olevan jotain muutakin, kuin vakoisia vehnäjauhoja, vaan eipä ollut.Tottapa totta. Eikö Ranskassa paistetakin patonkeja kahdeti päivässä, jotta jokainen saa tuoreen kainaloonsa.
Saisipa jostain kunnon ohutta ohrarieskaa, maiskis. heh :) kirjoitti:
Tottapa totta. Eikö Ranskassa paistetakin patonkeja kahdeti päivässä, jotta jokainen saa tuoreen kainaloonsa.
Saisipa jostain kunnon ohutta ohrarieskaa, maiskis.Sitä patonkia kun Ranskassa ostaa vain pätkän, niin pitää pyytää yläpäätä ellei tykkää aromikkaasta.
Aamulla kun tuodaan vastapaistettu patonki ovipieleen pystyyn ja sitten kulkukoira käy merkkaamassa sen...
@Pettynyt matkalainen
Viisaus ei ole kaikkien hyve.
Viisaus on Mustassamakkarassa.
Pidättäydyn aloituksen arvostelemisesta.
H.- Pettynyt matkalainen
Missähän Tampereella on se mustan makkaran koju, tykkään mustasta makkarasta.
- Miten on mahdollista
Venäläiset leipäjonoissa Kotkassa. Käykää palstalla.
. Pettynyt matkalainen kirjoitti:
Missähän Tampereella on se mustan makkaran koju, tykkään mustasta makkarasta.
Tammelan torilla on varmaan vieläkin.
H.
- avkt-.,-..
Suomalaiset ja ruotsalaiset jauhot ovat niin huonoja ei voi leipoa.
- s-taka
Jos äiten leipomaa ajattelee ja haaveilee tekevänsä niin ainakin Saksanmaalle on vietävä Suomesta jauhopussi mukana. Ei onnistu sikäläisistä, kokeiltu on. Aaaah kun serkunlapset posket pullollaan naama onnen hymyssä pistelee täällä Suomessa kotitekoisia voisilmäpullia ja korvapuusteja ;-D
Vehnäpatonki on hyvää vain juuri leivottuna, jos silloinkaan. Ja täynnä tyhjiä kaloreita. Suosittelen kiviarinalla paistettuja speltti-moniviljasämpylöitä yms. paremman makuisia leipäsiä. - ...
Hitsi..kukaan suomessa jonota tuntia että saisi jotain leipää, paitsi Hurstin leipäjonossa. Toisekseen..vaikka kyseessä olisikin jonkun leipomon tuote se perustuu tuoreuteen.
- leivän takia kannatt
aa matkustaa ulkomaille, että joskus edes saa lisäaineettomasta leivästä nauttia.
Suomessa EI osata leipoa minkäänlaista leipää joka maistuis hyvälle, kaikkiin on lisätty lisäaineita niinpaljon että leipä säilyy seuraavalle sukupolvellekki homehtumatta, ei ihme jos kokee valtaisan pahoinvoinnin syödessään suomessa leivottua teollista leipää, tietenki itse leivottu on aivan eriasia.
Ihmetellä täytyy miksei suomessa kannata leipoa puhdasta lisäaineetonta leipää, esm, ulkomailla saa aina, joka aamu juuri leivottua takuulla puhdasta ihan makuista leipää, miksi ei suomessa ???? harmittaa tosissaan !?
Uusia työpaikkoja tulis paljon kun ihmiset alkas leipoa aina tuoretta leipää vain sen päivän tarpeen verran, pienyritys lisääntyis valtavasti, asiakkaana olis ilo ostaa aina tuoretta leipää ilman lisäaineita.Höps tökkänään, vai ei Suomesta saa kunnon leipää. Käy hyvin varustetun supermarketin leipäosastolla saat ihan tuoretta moniviljaista, etkä ilmaa täynnä olevaa valkoista mössöä kuten ulkomailla ; ))) .
korppis kirjoitti:
Höps tökkänään, vai ei Suomesta saa kunnon leipää. Käy hyvin varustetun supermarketin leipäosastolla saat ihan tuoretta moniviljaista, etkä ilmaa täynnä olevaa valkoista mössöä kuten ulkomailla ; ))) .
@Pis
Tätäkään ei ole tarkoitus jatkaa...
Paitsi asialla.
H.korppis kirjoitti:
Höps tökkänään, vai ei Suomesta saa kunnon leipää. Käy hyvin varustetun supermarketin leipäosastolla saat ihan tuoretta moniviljaista, etkä ilmaa täynnä olevaa valkoista mössöä kuten ulkomailla ; ))) .
Yksikään moniviljainen ei ole maistunut kovin hyvälle. Oikea ruisleipä on hyvää, mutta sitä harvoin löytää. Ruisleipänä myyvät mitä sekoitetta milloinkin ja joskus se saattaa olla hyvääkin...
- Härskiä huijausta
sitroen kirjoitti:
Yksikään moniviljainen ei ole maistunut kovin hyvälle. Oikea ruisleipä on hyvää, mutta sitä harvoin löytää. Ruisleipänä myyvät mitä sekoitetta milloinkin ja joskus se saattaa olla hyvääkin...
Pisti silmään kaupassa ohikulkiessa, että täyruisjyvälihapiirakka. Kuori näytti ruisjauhon harmaalle, joten otin sen. Tuoteselosteitahan kaupassa ei pysty lukemaan, kun ne tehdään niin huonosti näkyvällä väriyhdistelmällä, ja pienellä tekstillä, että vain kotona suurennuslasin alla onnistuu lukemaan.
Joopa joo, arvatkaapa vain, kun luin, ruisjauhoja ei edes aineosaluettelossa ollut merkitty. Sitteen alempana sanottu, leivonnassa käytetty 0,9 % ruisjauhoja. Eli kun lihapiirakka on pyöritelty ruisjauhoissa, että saadaan 0,9 % rukiin osuus, voidaan laittaa päälle teksti, ruisjauholihapiirakka.
Kyllä on härskiä huijausta
- Pettunyt matkalainen
Minä leivon. Leivon rieskoja, ja vastikään leivoin muikkukukkoja täysjyväruisjauhoista. Kyllä oli kuori makoisa.
Ohra- ja kaurarieskoja teen. Sekä jauhan ruisjyvistä jauhoja, ja sitten leivon itse.
Graahamjauhoista teen kanssa, mutta en koskaan valkoisista vehnämauhoista.
Siksipä ajattelinkin, että kun sitä kovasti kehuttiin niin maan hyviksi patongeiksi, että pitäähän minunkin sitten sitä ihettä maistaa, mutta se ihmemaku jäi saavuttamatta. Ei maistunut ei millekkään. - leivotko myyntiin ?
Luulempa että sinun ittesi leipomat on herkullisempia, niissä ei ole lisäaineita ja takuulla tietää mistä ne on leivottu.
- Pettunyt matkalainen
En enää. Joskus aiemmin olen leiponut myyjäismyyntiin, ja ihmisillä on ollut käsiojossa kiinni minun tuotekorissani, kun myynti avataa, heti tyhjeni kori.
Nyt olen jo sen verran huonokuntoinen, etten enää myyntiin leivo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6002136- 1081078
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,191008Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4887Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 79795
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?87727- 63715
- 65563