Joku viisas on sanonut, että kestävän parisuhteen (avioliiton?) pitäisi olla se naisen ja miehen välinen peruspilari, jossa kasvetaan täyteen mittaan ja uskalletaan olla naisena/miehenä sitä mitä ollaan. Jos kaikki aina loppuu, pysähtyykö kasvu? Milloin on sitten lopettamisen aika?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olisiko niin, että ajattelu- ja suhtautumistavasta, asenteesta, riippuu se, koska kasvu alkaa. Se saattaa alkaa jopa aviossa, mutta sen täytyy alkaa viimeistään siitä, kun "kaikki loppuu".
Parisuhteessa itsenäiseen kasvuun tarvitaan ihan hirrrveästi enemmän voimia kuin muunlaisessa olotilassa, koska suhteissa täytyy luultavasti aina vastustaa toista ja toisen tahtoa jostain kummallisesta syystä.
Tuhkasta nousee aina uutta, talven jälkeen alkaa aina uusi kevät ja uusi kasvukausi, ilman 'kuolemaa' ei ole elämää ...
mielestäni hyvän parisuhteen edellytys on että pystyy kasvamaan ja nimenomaan olemaan sitä mitä on (harvat pystyy tähän)
oisko silloin lopettamisen paikka kun toisella ei ole edellytyksiä kasvaa?.
kiitos syvällisemmästä kirjoituksesta kuin täällä yleensä kirjoitetaan
vaikka tuskin saat paljon kommenteja sillä ihmiset ei halua miettiä
asioita (siis kasvaa)
olen pannut merkille että jos täällä kirjoitetaan satuja tai provoja niin näihin kyllä tulee kommenteja.
itsensä täytyy olla, sillon on molemmilla hauskaa
Oma tilanteeni on sellainen, että puolisoni ilmoitti pari viikkoa sitten, että haluaa erota koska ei ole enää onnellinen tässä liitossa. Olemme olleet naimisissa yli kymmenen vuotta. Pikku hiljaa hän kertoi enemmänkin ja selvisi, että hänellä oli/on suhde toiseen henkilöön. Suhde on alkanut tänä kesänä ja jatkuu yhä.
Kertoi, ettei ollut suunnitellut tätä mitenkään, eikä olisi uskonut, että näin voisi käydä mutta tehty mikä tehty ja nyt hänellä on todella vahvoja tunteita tätä toista kohtaan.
Minulta vedettiin matto jalkojen alta ja nyt tuntuu aivan kauhealta, kuin painajaisunelta, josta toivoisi heräävänsä.
Ero on edessä, ei tässä muuta voi. Olen miettinyt paljon, miten näin pääsi käymään. Meillä oli toimiva hyvä suhde, eikä isompia riitoja koskaan tms. Puoliso on samaa mieltä ja sanoo, että meidän yhteinen aikamme, kaikki nämä vuodet olivat onnellisia hänenkin mielestään.
Miten näin voi siis käydä? Mikä meni vikaan? Voiko ihminen toimia näin, jos oli onnellinen kanssani?
Tasapaksua putkea ei kukaan jaksa, immeinen on vaihtelunhaluinen eläin.