Valitusta

Pakko kirjoittaa ees tänne että saa purettua ajatuksiaan. Alkaa todenteolla ahdistaa tämä yksin oleminen. Hiukan yli puoli vuotta mennyt ja viimeisen parin kuukauden aikana on alkanut tuntua että olisi kiva jos löytäisi jonkun rutistettavan. Välillä meni jo paremminkin mutta nyt se on iskenyt oikein kunnolla. Onko tämä ohimenevä vaihe vai mikä on? Lapsetkin on isällään ja yksin ollessani en saa _mitään_ aikaiseksi.
Viikonloput menee baarissa, mitäpä muutakaan tekisin. Olen ajautunut sivuraiteille oikein todenteolla. Teen asioita ja käyttäydyn niin ( humalassa) että jälkeenpäin tulee mietittyä että kuka se tyyppi oikein on, en se ole minä.
Ulospäin näytän iloiselta, sisälläni kyyneleet virtaa. Kaipaan niin paljon että joku välittäisi, ja olisi lähelläni. En ole ennen ollut yksin, nuoresta pitäen on aina ollut joku.
Tekee niin kipeää kun näkee onnellisia pariskuntia ympärillään, miksi minä olen yksin. Kyllä sen tiedän että tällä mielentilalla tulisi tehtyä vääriä valintojakin. Ehkä tarvitsisin vain jonkunlaisen varmuuden siitä että tämä paska olo loppuu joskus ja minäkin voisin olla onnellinen. Voinko olla sitä yksin? Jotenkin tuntuu että en edes halua...
Sekavaa... anteeksi jos tekstinikin.
Ehkä tää tekstini kuuluisi jollekin muulle "osastolle" mutta laitan sen tänne kuitenkin.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ongelmasi on että olet ruma, vanha yh-kurppa.

Äänestä

En ole ruma, vanha enkä kurppakaan, siellä päässä taitaa olla sellainen, lisäksi vielä katkerakin.?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnetonta kirjoitti:

Pakko kirjoittaa ees tänne että saa purettua ajatuksiaan. Alkaa todenteolla ahdistaa tämä yksin oleminen. Hiukan yli puoli vuotta mennyt ja viimeisen parin kuukauden aikana on alkanut tuntua että olisi kiva jos löytäisi jonkun rutistettavan. Välillä meni jo paremminkin mutta nyt se on iskenyt oikein kunnolla. Onko tämä ohimenevä vaihe vai mikä on? Lapsetkin on isällään ja yksin ollessani en saa _mitään_ aikaiseksi.
Viikonloput menee baarissa, mitäpä muutakaan tekisin. Olen ajautunut sivuraiteille oikein todenteolla. Teen asioita ja käyttäydyn niin ( humalassa) että jälkeenpäin tulee mietittyä että kuka se tyyppi oikein on, en se ole minä.
Ulospäin näytän iloiselta, sisälläni kyyneleet virtaa. Kaipaan niin paljon että joku välittäisi, ja olisi lähelläni. En ole ennen ollut yksin, nuoresta pitäen on aina ollut joku.
Tekee niin kipeää kun näkee onnellisia pariskuntia ympärillään, miksi minä olen yksin. Kyllä sen tiedän että tällä mielentilalla tulisi tehtyä vääriä valintojakin. Ehkä tarvitsisin vain jonkunlaisen varmuuden siitä että tämä paska olo loppuu joskus ja minäkin voisin olla onnellinen. Voinko olla sitä yksin? Jotenkin tuntuu että en edes halua...
Sekavaa... anteeksi jos tekstinikin.
Ehkä tää tekstini kuuluisi jollekin muulle "osastolle" mutta laitan sen tänne kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu