Miksi

Jos kumppani jää kiinni pettämisestä, miksi jatkatte hänen kanssaan? Miksi teette oman elämän kurjaksi miettimällä tekeekö hän sen uudestaan. (yleensä tekee). Itse katkaisin suhteen petturiin ensimäisestä kerrasta, enkä ole katunut yhtään. Aikansa kumppani ruikutti itseään takaisin, mutta onneksi minulla oli voimaa vastustaa häntä. Tiedän että hän pettää nykyistäänkin, mutta eipä se minulle kuulu. Säälittää vaan se uusi.
3754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikki eivät petä uudestaan. Typerää yleistystä, koska asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia!

Äänestä
  • Niin, ymmärrän nuoruuden ehdottomuutta, niin minäkin olisin silloin toiminut, siis mies pellolle vaan. Nyt, anteeksi mummuikäni ( 57 ) jouduin petetyksi. Miehen puolen vuoden suhde leskirouvaan paljastui helmikuussa ja rankkaa on ollut tämä reilun kolmen kuukauden jakso. En täysin voi lopputulosta avioliiton osalta veikata, mutta nyt kuitenkin olen valmis antamaan anteeksi, en siis hyväksymään tai unohtamaan asiaa. Ammattiauttajaa on tarvittu. Olen kuitenkin tässä iässä todennut, että armeliaisuutta elämä on tuonut mukanaan.Vaakakupissa painaa enemmän yhteinen 32:n vuoden avioliitto ja yhteiset lapaset ja kaikki mitä olemme yhdessä kokeneet.En oikein usko, että joku "nettihuora" voisi olla mieheni suuri rakkaus. Olen jopa nähnyt kuvan hänestä ja ei hän ainakaan kauneudella tai nuoruudella häikäise.( on jo 52 ).Toivon harkintaa sinulle, ei hätiköityjä poäätöksiä. Keskustelkaa, laittakaa arvot järjestykseen ennen lopullisen päätöksen tekemistä.Toisaalta, jos ette pääse periaatteista selvyyteen, kannattaa eroakin harkita. Tulevaisuus on vielä edessänne.Onnea elämääsi.

    Äänestä

mun äijä tai siis kihlattu jäi kiinni pettämisestä ekan kerran ku oltii oltu kaksi vuotta yhes. ja olen kuullut juttuja, että sillä olisi ollut aikaisemminkin peliä muiden kanssa. mä menin ihan hajalle silloin, olin suunnitellut nimittäin olevani loppuelämäni äijäni kaa ja meillä oli mennyt hyvin ja seksiä väh. kolmasti päivässä ja meillä oli mukavaa, joen petäämisuutinen tuli kuin puukon isku. jätin äijän samantien, pakkasin kamat ja menin porukoille. no sitten äijä tahtoi mut takas, anto autonsa mun nimiin, toi kukkia ja selitti mut sekasin, itki ja oli suloinen. ja mä rakastuin uudelleen ja keksin verukkeita ja syyttelin itseäni ja lopulta tuntui ainoalta vaihtoehdolta että palattaisiin yhteen. ja niin palattiin, äijä teki miten halusin ja oli ihana. vuosi kului ja helvetti alkoi taas, ukko juoksi taas vieraissa. muutin taas pois. kului pari kuukautta ja äijä halusi minua taas takaisin. nyt olen ollut hänen kanssaan muutaman kuukauden ja nyt se olen minä joka pettää. mulla ei ole tunteita, vihaan ja säälin äijääni. ja kostan kaiken pahan, jokaisen niistä miljoonista kyynelistä. äijä saa vielä maistaa omaa lääkettään. mutta silti, jokin osa minusta on sitä mieltä, että äijä on minun elämäni ainoa. on se naisen mieli aika hassu:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Riina kirjoitti:

Jos kumppani jää kiinni pettämisestä, miksi jatkatte hänen kanssaan? Miksi teette oman elämän kurjaksi miettimällä tekeekö hän sen uudestaan. (yleensä tekee). Itse katkaisin suhteen petturiin ensimäisestä kerrasta, enkä ole katunut yhtään. Aikansa kumppani ruikutti itseään takaisin, mutta onneksi minulla oli voimaa vastustaa häntä. Tiedän että hän pettää nykyistäänkin, mutta eipä se minulle kuulu. Säälittää vaan se uusi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu