EVL-kirkko Suomessa - aika laskea osakkeet pörssiin?

Kirkon taival pakanamaa Suomessa ei lähtenyt käyntiin helposti: tarina Lallista ja Piispa Henrikistä osoittaa, miten kirkkoon suhtauduttiin Ruotsin itäprovinssissa. Valtionkirkko on kuitenkin perinteen, hylkiöuhkan, ja valtioon nähden loista muistuttavan asemansa avulla päässyt suomalaisten "suosioon". Valtaosa suomalaisista, siis, 85%, kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Toisaalta, kaikista suomalaisista, kirkon oman (mahdollisesti vääristyneen) otoksen mukaan 47% suomalaisista uskoo valtionkirkon opettamaan Jumalaan. Tämä jättää 38% kirkkoon kuuluvia, jotka eivät usko Isään, Poikaan, ja Pyhään henkeen: kaiken saatanallisen pahan lisäksi kirkon nettojäsenmäärä on kovasti laskussa, etenkin nuorissa - tulevaisuuden - ikäluokissa, sekä marraskuiseen aikaan, jolloin verottaja muistaa kirkon jäseniä prosenttiyksiköllä. Samanaikaisesti kirottujen "pakanauskontojen" ja "saatanalahkojen", kuten ateistien, wiccalaisten, satanistien, sekä muslimien määrä Suomessa kasvaa. Kallion seurakunnan pastorin sanoin, asiakkaat ovat tyytymättömiä kirkon tarjoamaan tuotteeseen. Mielenkiintoinen kysymys onkin, onko tämä tuote Jumala, vai perinne.

Konservatiivinen kirkkojohto on ilmeisesti joutunut taipumaan instituution joutuessa tunnustamaan 2000-luvun realiteetit. Jeesus ei ole pop. Ihmiset ovat oikeasti alkaneet ajatella omin aivoinsa, tyytymättä median ja koulun syöttämään propagandaan: 2000-luku on kansalaisaktivismin sekä ihmis- ja eläinoikeusliikkeiden aikaa. On häpeällistä, että samaan aikaan maassamme harjoitetaan uskonnonerivapauslakien luomista. Tämä todellisuus on ilmestynyt myös piispojen huoneisiin. Enään ei uskalleta julkisesti painottaa Jumalan ja uskon merkitystä evankelis-luterilaisessa kristillisyydessä, vaan suunta on muuttunut. Kirkko haluaa olla läsnä "elämän tärkeissä tapahtumissa": lapsen syntyessä, lapsen moraalikasvatuksessa, lapsen aikuistuessa, häissä, ja hautajaisissa. Jumala on jäänyt taustalle kirkon taistellessa jäsenmääristään erilaisin keinoin. Keskiverto kirkkoon kuuluva ateisti tai agnostikko perusteleekin päätöstään, ei "Jeesus on Totuus", tai "Jumala on Rakkaus" -sloganein, vaan halulla päästä kirkkohäihin, kastatuttaa lapsensa, ja jättää maalliset jäämistönsä - toisaalta, kukapa tältä voisi välttyä kirkon monopolisoidessa bisnestä - kirkkomaalle pienempään tai isompaan laatikkoon.

Kirkon aste asteelta unohtaessa alkukristillisyyden merkityksiä, kuten kasteen pyytämistä sen kysymättä antamisen sijaan, ja omaa tarkoitustaan protestanttisena kirkkona, laitos on ilmeisesti muuttumassa asiakaspalvelufirmaksi. Kumma kyllä, vielä keskiajalla mainetta rituaalien vähäisyydellä ja tarpeettomuudella sekä vaatimattomalla omaisuudenkeräämisellä niittänyt evankelis-luterilainen aatesuunta on ainakin Suomessa hukuttamassa kaiken, mitä se on alkujaan pitänyt tärkeänä. "Elämän tärkeät tapahtumat" ovat korostettuja kirkollisia rituaaleja, joita tuetaan enemmistöpaineella ja perinnevoimalla: Suvivirsi ei enää ole uskonnollinen ylistyslaulu, vaan se on kirkon lanseeraama perinnetuote, jota myydään yhteisöveroa vastaan erilaisille instituutioille. Ainoa, mikä kirkosta on jäljellä, on moraalioppi, ja sekin on homoliittojen ja muiden ihmisoikeuspaineiden kasvaessa romuttumassa. Enään ei voida kristillisesti sanoa, että hintti on pirun tekele, tai että mies on pomo, sillä harva kansalainen jaksaisi moista kuunnella. Ainoa, mitä kirkko voi nykyään tehdä moraaliensa turvin, on leimata vähemmistöjä "pahoiksi" ja omia kannattajiaan "hyviksi". Kouluihin tämä loinen on syöpynyt ehkä pysyäkseen, ja uskonnonopetuksen uusiin trendeihin eräässä Helsingin lukiossa kuuluukin lause "Kondomit eivät suojaa sukupuolitaudeilta, sillä bakteerit ovat niin pieniä, että ne pääsevät kondomista läpi". Käskyjen ulkoa opiskelu ja "ateistit ovat väärässä, koska Jeesus on Totuus ja Jumala on Rakkaus" -tyyliset opit ovat myöskin nykyuskonnonopetuksen kulmakiviä.

Asioiden valossa voidaankin pohtia, milloin kirkko alkaa palvella asiakkaitaan yhtiönä uskonnollisen yhteisön sijaan. Asiakkaathan saavat halutessaan perinteisiä rituaaleja, kunnollista kristillistä opetusta, sekä vanhoista uskonnollisista rituaaleista uudelleenlanseerattuja "perinnetuotteita". Koska uskonnonerivapauslaki vaatii uskonnollisen tuputtamisen, vanhalla miekka vai Jeesus -tyylillä, lopettamista, on kirkko muuttanut tuotenimen "uskonto" "perinteeksi". Perinnetuotteiden tehdessä kauppaansa ja seurakuntien tehdessä kyselyitään siitä, mitä heidän asiakkaansa heiltä toivovat, odotellaankin täällä päässä kovasti sitä hetkeä, jolloin kirkko alkaa laskea osakkeitaan pörssiin ja ryhtyy täysipäiväiseksi osakeyhtiöksi. Suomen Evankelis-luterilainen Kirkko Oy. kuulostaisikin hyvältä sijoitukselta, mutta tämä siirtymä tuskin tapahtunee, sillä kirkko, historiallista taustaansa vastaan, nauttii verovapauden tukemasta, yhteisöverojen ja verotusoikeuden avulla keräämistä varoistaan koristellen käyttämättömiä pääomiaan ja investoiden uusiin kokoustiloihin alueilla, joilla niihin ei ole tarvetta. Vaikka järjettömien investointien rajatulot kolehteina eivät sinänsä täyttäisikään rajakustannuksia, kirkko voi olla tyytyväinen saadessaan valtion turvin ateisteilta ja yrityksiltä vaivihkaa väännettyjä subventioeuroja. Jos evankelis-luterilainen kirkko joskus ymmärtäisi laskea osakkeitaan pörssiin ja silti saisi säilyttää nämä perusoikeuksia, ihmisoikeuksia, sekä uskonnonerivapauslakia loukkaavat pykälänsä, olisin ensimmäisenä sijoittamassa euroja sukanvarrestani Suomen Evankelis-luterilainen Kirkko Oy:n osakkeisiin. Niillä voisi lyödä nopeasti rahoiksi, ja ehkä tämä suunta tyydyttäisi kirkon "asiakkaitakin".

Kirjoittaja tahtoo pysyä anonyyminä inkvisiitio- ja tappouhkausten pelossa, mutta pidättää oikeudet tekstiinsä.
18906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Evankelisluterilainen on oikeampi muoto kuin evankelis-luterilainen;)

Hyvä ja oikeaan osunut teksti kylläkin..

Äänestä
  • oikein muoto lienee

    Suomen evankelis-luterilainen kirkko.

    www.evl.fi

    Äänestä

"Jos evankelis-luterilainen kirkko joskus ymmärtäisi laskea osakkeitaan pörssiin ja silti saisi säilyttää nämä perusoikeuksia, ihmisoikeuksia sekä uskonnonerivapauksia loukkaavat pykälänsä..."

Mitkä nuo perusoikeuksia, ihmisoikeuksia ja uskonnon erivapauksia loukkaavat pykälät oikein ovat? Mitä niissä sanotaan?

Äänestä
  • "Evankelisluterilaisen kirkon hautausmaamonopoli loukkaa muiden ryhmien ihmisoikeuksia"

    "Uskonnottomien mielestä evankelisluterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon yhteisöveron jako-osuus on lopetettava luomatta tilalle minkäänlaista uskontokuntien valtionapua. Yhteisö-veroa maksavat myös uskontojen vastustajat, mikä on kohtuutonta ja ihmisoikeuksia loukkaavaa. Työryhmän viittaus Euroopan ihmisoikeus -toimikunnan väärämieliseen päätökseen, jonka mukaan Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab:n on maksettava kirkollisveroa, on kaikkia uskonnottomia loukkaava."

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kannanottoja/yhteisovero.html
    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kannanottoja/verotusohjeita.html

    Suomen perusoikeudet, 16. artikla.

    "Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi"

    Viitaten vapaa-ajattelijoiden sivuston kannanottoon verotuksesta.

    Suomen perusoikeudet, 9. artikla.
    " Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

    Kuten pakinani edellä antaa ymmärtää, Suvivirsi on uskonnollinen rituaali, ja useissa peruskouluissa oppilaat pakotetaan osallistumaan tähän riittiin sanktioiden uhalla.

    " Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia."

    Suomen rikoslaki, 10. artikla, 1. pykälä.

    "Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä"

    Jumalan julkinen pilkkaaminen on rikollista, mutta esimerkiksi ateistin julkinen rienaaminen perusteella "Jeesus on totuus" ei ole rikollista. Myös satanisteja ym. vähemmistöryhmiä on evankelisluterilaisen kirkon toimesta hyvinkin pitkään sorrettu: vasta useiden korjauspyyntöjen jälkeen EVL suostui poistamaan virallisten internetsivustojensa käsitesanastosta lauselman, joka kertoi satanisteilla olevan yhteyksiä kansailvälisiin saatanan seurakuntiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

    Uskonnonvapauslaista (jota ironiseen sävyyn kutsuin erivapauslaiksi) vapaa-ajattelijoiden liitto on tehnyt varsin kattavan lauselman, joka on luettavissa osoitteessa. Tämä kattaa myös selvityksen EVL-kirkon pyrkimyksestä lujittaa monopolistista asemaansa.

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kannanottoja/komitea_lopullinen.html

    Ehdotan, että tutustut uskonnonvapauslakiin sekä rikoslakiin osoitteessa www.finlex.fi.

    Äänestä

  • fury kirjoitti:

    "Evankelisluterilaisen kirkon hautausmaamonopoli loukkaa muiden ryhmien ihmisoikeuksia"

    Kun nyt vihdoin ja viimein sinäkin tunnut hyvin tietävän että uskonnonvapauslaki on myös kaksisuuntainen, se sekä suojelee uskovien oikeuksia ja suojelee epäuskovien oikeuksia. Niin
    voit lopettaa tuon massapostaamisen ja meidän oikeuksien loukkaamisen tulevaisuudessa. Ja sen
    jälkeen voit pysyä siellä hurahtainen palstalla
    ja seuraat vaan kiltisti sitä omaa "herraasi" mikä se sitten lienee onkaan. Ja jos haluat keskustella, niin muista suomen lakien lisäksi
    muutkin ihmisoikeusjulistukset ja säännöt.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Uskonnonvapauslaki ei koske ei-uskovia kovinkaan suuressa määrin.

    Se lähinnä eriarvoistaa yhteiskuntia.

    Ja, tiedän kyllä ihmisoikeusjulistuksen, ja kuten sinäkin varmasti tiedät, trubaduuri, vaikkei suoraan sen vastaista olekaan kerätä uskonnolliselle yhdistykselle rahaa siihen kuulumattomilta, on tämä silti kovin yksisuuntaista.

    Uskonnonvapauslaki EI huomioi EVL-kirkolle suuntautuvaa yhteisöveroa, josta merkittävä osa mene MUUHUN kuin "välttämättömän" hautamonopolin ylläpitämiseen. Olisi toisaalta oletettavaa, että uskonnonvapauslaki antaisi kaikille uskonnollisille (ja uskonnottomille) yhdistyksille (mukaanlukien muut aatteelliset yhdistykset; tällä tarkoitin edellisiä uskonnottomia, sillä en näe merkittävää eroa VA:n ja EVL:n välillä - paitsi että toisilla on jumala, toisilla ei) yhtäläiset oikeudet yhteisöverotukiaisten saamiseen, ja kieltäisi evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomilta kirkollisveron perimisen.

    Tai, vastapainoksi, muuttaisi kirkollisveron pelkästään EVL:lle kohdistuvasta kaikille yhteisöille kohdistuvaksi - tällä hetkellä kaikki yritykset maksavat - uskonnonvapauslain väittämästä "uskonnollisten yhteisöjen tasa-arvoisuudesta" huolimatta varsin heikkoperusteista veroa EVL-kirkolle.

    Se on jotain, joka sinun tulisi ottaa huomioon.

    Yhteiskunnalliset epäkohdat koskettaa kaikkia ihmisiä, ja nyt sinä olet takertunut suomalaisen
    yhteiskuntajärjestyksen ja järjestelmän ytimeen, sen keskeisimpään osaan, eli demokratiaan, jossa mennään ja toimitaan enemmistön tahdon mukaan.

    Ja päätökset tehdään eduskunnassa ja sielläkin noudatetaan enemmistön tahtoa, riippuen vähän
    mistä asiasta on kulloinkin kyse. Sillä asian
    tärkeys ja yhteiskunnallisuus määrää sen miten asiaa käsitellään ja missä järjestyksessä sitä käsitellään ja milloin päätös tehdään ja ketä se tulee sitten koskemaan/koskettamaan.

    Joten kun esität asiasi täällä joka on näinkin
    merkittävä ja vaikeaselkoinen suurimmalle osalle
    täällä keskusteluun osallistuville, niin tokkopa
    tästä mitään senkummempaa syntyy kuin muutama
    puheenvuoro sinne ja/tai tänne.

    Mutta itse asiasta senverran, että tuon veron
    kerääminen ja lakiin sitominen on tapahtunut jo useita satoja vuosia sitten ja niillä rahoilla on osittain luotu tämä pieni itsenäinen suomen valtio
    ja koska asialla on hyvin syvät juuret historiassa
    on sitä aika vaikea muuttaa vain sinun/teidän mielipiteesi/itten pohjalta. Ja se on totta, että tuo vero ainakin on hieman epäoikeudenmukainen, mutta turha se ei ole. Ja jos olen oikein ymmärtänyt niin niihin uskonnolliin tilaisuuksiin ei ole tarvinnet enää kenenkään osallistua sanktion uhalla tai muuten pakottamalla. Tuo suvivirsi ei loukkaa kenenkään oikeuksia, se on jo aikaa sitten todettu, sillä muuten tuon virren kaltaisten tekstien esittämiskielto johtaisi muuhunkin sanan ja ilmaisu vapauden loukkaamisen ja siihen en ainakaan minä ole valmis, enkä halua palata tuhatta vuotta ajassa taakseppäin.

    Joten. Pistänpä takaisin.
    Minä olen sen huomioinut, mutta järjestelmä ei!

    Äänestä

  • fury kirjoitti:

    "Evankelisluterilaisen kirkon hautausmaamonopoli loukkaa muiden ryhmien ihmisoikeuksia"

    "Uskonnottomien mielestä evankelisluterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon yhteisöveron jako-osuus on lopetettava luomatta tilalle minkäänlaista uskontokuntien valtionapua. Yhteisö-veroa maksavat myös uskontojen vastustajat, mikä on kohtuutonta ja ihmisoikeuksia loukkaavaa. Työryhmän viittaus Euroopan ihmisoikeus -toimikunnan väärämieliseen päätökseen, jonka mukaan Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab:n on maksettava kirkollisveroa, on kaikkia uskonnottomia loukkaava."

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kannanottoja/yhteisovero.html
    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kannanottoja/verotusohjeita.html

    Suomen perusoikeudet, 16. artikla.

    "Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi"

    Viitaten vapaa-ajattelijoiden sivuston kannanottoon verotuksesta.

    Suomen perusoikeudet, 9. artikla.
    " Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

    Kuten pakinani edellä antaa ymmärtää, Suvivirsi on uskonnollinen rituaali, ja useissa peruskouluissa oppilaat pakotetaan osallistumaan tähän riittiin sanktioiden uhalla.

    " Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia."

    Suomen rikoslaki, 10. artikla, 1. pykälä.

    "Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä"

    Jumalan julkinen pilkkaaminen on rikollista, mutta esimerkiksi ateistin julkinen rienaaminen perusteella "Jeesus on totuus" ei ole rikollista. Myös satanisteja ym. vähemmistöryhmiä on evankelisluterilaisen kirkon toimesta hyvinkin pitkään sorrettu: vasta useiden korjauspyyntöjen jälkeen EVL suostui poistamaan virallisten internetsivustojensa käsitesanastosta lauselman, joka kertoi satanisteilla olevan yhteyksiä kansailvälisiin saatanan seurakuntiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

    Uskonnonvapauslaista (jota ironiseen sävyyn kutsuin erivapauslaiksi) vapaa-ajattelijoiden liitto on tehnyt varsin kattavan lauselman, joka on luettavissa osoitteessa. Tämä kattaa myös selvityksen EVL-kirkon pyrkimyksestä lujittaa monopolistista asemaansa.

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kannanottoja/komitea_lopullinen.html

    Ehdotan, että tutustut uskonnonvapauslakiin sekä rikoslakiin osoitteessa www.finlex.fi.

    "Jumalan julkinen pilkkaaminen on rikollista, mutta esimerkiksi ateistin julkinen rienaaminen perusteella `Jeesus on totuus` ei ole rikollista." Et kai vertaa juamalanpilkkaa ihmisen ( ateistin tai teistin ) pilkkaan.

    Ei yhden virren, ei edes Suvivirren, laulaminen ole mikään uskonnollinen rituaali. ( rituaali = 1) uskonnollinen meno tai sen vakiintunut suoritusjärjestys, 2) juhlameno tai sen tavaksi tullut käytäntö, 3) kaavamainen toiminta ) ( riitti = 1) uskonnollinen toimitus, 2) juhlallinen toimitus, seremonia. ) Suvivirren laulaminen kuuluu osana kevätjuhlaseremonioihin.

    Turha sinun on huolestua. Vaikka ateisteja on vain 2,5%, he kyllä kovaäänisinä pitävät huolen, että heitä ei pienimmässäkään määrin syrjitä.

    Kulttuuriin lasketaan kuuluviksi tieteet, taiteet ja uskonto. Ehdotankin sinulle, että seuraavaksi taistelet tämän määritelmän muuttamiseksi, niin että sana uskonto poistetaan tästä yhteydestä ja että kulttuuriin laskettaisiin kuuluviksi vain tieteet ja taiteet. Ehkäpä sana taiteetkin olisi viisainta poistaa.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Yhteiskunnalliset epäkohdat koskettaa kaikkia ihmisiä, ja nyt sinä olet takertunut suomalaisen
    yhteiskuntajärjestyksen ja järjestelmän ytimeen, sen keskeisimpään osaan, eli demokratiaan, jossa mennään ja toimitaan enemmistön tahdon mukaan.

    Ja päätökset tehdään eduskunnassa ja sielläkin noudatetaan enemmistön tahtoa, riippuen vähän
    mistä asiasta on kulloinkin kyse. Sillä asian
    tärkeys ja yhteiskunnallisuus määrää sen miten asiaa käsitellään ja missä järjestyksessä sitä käsitellään ja milloin päätös tehdään ja ketä se tulee sitten koskemaan/koskettamaan.

    Joten kun esität asiasi täällä joka on näinkin
    merkittävä ja vaikeaselkoinen suurimmalle osalle
    täällä keskusteluun osallistuville, niin tokkopa
    tästä mitään senkummempaa syntyy kuin muutama
    puheenvuoro sinne ja/tai tänne.

    Mutta itse asiasta senverran, että tuon veron
    kerääminen ja lakiin sitominen on tapahtunut jo useita satoja vuosia sitten ja niillä rahoilla on osittain luotu tämä pieni itsenäinen suomen valtio
    ja koska asialla on hyvin syvät juuret historiassa
    on sitä aika vaikea muuttaa vain sinun/teidän mielipiteesi/itten pohjalta. Ja se on totta, että tuo vero ainakin on hieman epäoikeudenmukainen, mutta turha se ei ole. Ja jos olen oikein ymmärtänyt niin niihin uskonnolliin tilaisuuksiin ei ole tarvinnet enää kenenkään osallistua sanktion uhalla tai muuten pakottamalla. Tuo suvivirsi ei loukkaa kenenkään oikeuksia, se on jo aikaa sitten todettu, sillä muuten tuon virren kaltaisten tekstien esittämiskielto johtaisi muuhunkin sanan ja ilmaisu vapauden loukkaamisen ja siihen en ainakaan minä ole valmis, enkä halua palata tuhatta vuotta ajassa taakseppäin.

    Joten. Pistänpä takaisin.
    Minä olen sen huomioinut, mutta järjestelmä ei!

    Yritä olla lyömättä entteriä jatkuvasti, tekstisi saattaisi muodostua helpommin luettavaksi.

    Ja kuten olet huomannut, enemmistön tahto ei suomalaisessa valtiotyylissä ole läheskään ainoa tavoite: vähemmistöjä pyritään myös kunnioittamaan (vrt. 15% EVL-kuulumattomat/5% suomenruotsalaiset).

    Pakinani sinänsä ei ollut kovinkaan vaikeaselkoinen, ellei satu olemaan kovin... Vähän kouluja käynyt.

    Yhteisöveron kirkollisella osuudella Suomen valtiota tuskin on luotu, lähinnä vaikuttava määrä käyttämättömiä kirkkorakennuksia. Oikeastaan, olet ymmärtänyt väärin, sillä suvivirttä ei katsota "uskonnolliseksi", vaan "perinteelliseksi" - josta tein huomion jo pakinassani, mutta joka sinulta ilmeisesti meni ohi. Ja juuri tätä suvivirren ja kristillisen tradition muuttumista uskonnosta perinteeksi - uskonnollisuuden piilottamista ja uskonnollisten rituaalien kaupallistamista, tuotteiksi verhoamista, kritisoin pakinassani.

    Pahoittelen, jos sarkasmi ja ironia olivat liian vaikeita sinun huomattavaksesi.

    Äänestä

  • Verna kirjoitti:

    "Jumalan julkinen pilkkaaminen on rikollista, mutta esimerkiksi ateistin julkinen rienaaminen perusteella `Jeesus on totuus` ei ole rikollista." Et kai vertaa juamalanpilkkaa ihmisen ( ateistin tai teistin ) pilkkaan.

    Ei yhden virren, ei edes Suvivirren, laulaminen ole mikään uskonnollinen rituaali. ( rituaali = 1) uskonnollinen meno tai sen vakiintunut suoritusjärjestys, 2) juhlameno tai sen tavaksi tullut käytäntö, 3) kaavamainen toiminta ) ( riitti = 1) uskonnollinen toimitus, 2) juhlallinen toimitus, seremonia. ) Suvivirren laulaminen kuuluu osana kevätjuhlaseremonioihin.

    Turha sinun on huolestua. Vaikka ateisteja on vain 2,5%, he kyllä kovaäänisinä pitävät huolen, että heitä ei pienimmässäkään määrin syrjitä.

    Kulttuuriin lasketaan kuuluviksi tieteet, taiteet ja uskonto. Ehdotankin sinulle, että seuraavaksi taistelet tämän määritelmän muuttamiseksi, niin että sana uskonto poistetaan tästä yhteydestä ja että kulttuuriin laskettaisiin kuuluviksi vain tieteet ja taiteet. Ehkäpä sana taiteetkin olisi viisainta poistaa.

    Tarkoitan lähinnä heitä uskovaisia, ketkä kadulla tulevat vastaan, pysäyttävät, ja sanovat, että ellet ota Jeesusta sydämeesi, joudut helvettiin. Nimim. kokemusta on.

    Mielestäni moisen tulisi, "uskonnonvapauden" nimissä, olla yhtä kaikki rangaistava teko kuin ristin rikkominen julkisella paikalla. Nimim. kokemusta ei ole, mutta tiedän tapahtuneen.

    Suvivirsi on uskonnollinen meno - kyllä, perinteisesti - mutta kirjoitin tästä jo trubaduurille - siis, suvivirren lanseeraamisesta uskonnollisesta Jumalan ylistetämisestä perinteelliseksi juhlakonventiksi.

    Ateisteja on ehkä vain 2,5%, mutta EVL:ään kuulumattomia 15% - kolme kertaa enemmän kuin suomenruotsalaisia.

    Tsot Tsot...

    Lähinnä pakinani tarkoitus oli näyttää, kuinka nykykirkko lähentyy yritysmaailmaa sen sijaan, että pysyisi tehtävässään uskonnollisen yhdyskuntana - ja samalla osoittaa kritiikkiä yhteisöveron ja kirkollisveron pakottamista myös ateisteille ja muille kirkkoon kuulumattomille kohtaan.

    Äänestä

  • fury kirjoitti:

    Yritä olla lyömättä entteriä jatkuvasti, tekstisi saattaisi muodostua helpommin luettavaksi.

    Ja kuten olet huomannut, enemmistön tahto ei suomalaisessa valtiotyylissä ole läheskään ainoa tavoite: vähemmistöjä pyritään myös kunnioittamaan (vrt. 15% EVL-kuulumattomat/5% suomenruotsalaiset).

    Pakinani sinänsä ei ollut kovinkaan vaikeaselkoinen, ellei satu olemaan kovin... Vähän kouluja käynyt.

    Yhteisöveron kirkollisella osuudella Suomen valtiota tuskin on luotu, lähinnä vaikuttava määrä käyttämättömiä kirkkorakennuksia. Oikeastaan, olet ymmärtänyt väärin, sillä suvivirttä ei katsota "uskonnolliseksi", vaan "perinteelliseksi" - josta tein huomion jo pakinassani, mutta joka sinulta ilmeisesti meni ohi. Ja juuri tätä suvivirren ja kristillisen tradition muuttumista uskonnosta perinteeksi - uskonnollisuuden piilottamista ja uskonnollisten rituaalien kaupallistamista, tuotteiksi verhoamista, kritisoin pakinassani.

    Pahoittelen, jos sarkasmi ja ironia olivat liian vaikeita sinun huomattavaksesi.

    Pahoittelen jos et näe sitä sarkasmia ja ironiaa
    minun teksteissäni. Ja jos lyön enteri tai returnia tai molempia, se on minun oikeuteni.

    Asian vaikeaselkoisuus oli kyllä jo liikaa sinullekin, kun et edes tiedä kuinka tämä yhteis- kunta on alkunsa saanut ja kenen toimesta on luotu kokonainen käsite "suomalainen" tai
    "suomalaisuus". Ja kenen toimesta sinäkin taidat
    äidinkieltäsi, joka on suomenkieli.

    Ja sen se puolestaan kyllä kertoo, että edustat sitä nuorta sukupolvea jota ei kiinnosta totuus,
    vaan verot ja seremoniat ja kaikenmoinen haihattelu tärkeillä asioilla.

    Sellaista kuin yhteisövero on nykymuodossaan ei ole tunnettu kun vasta viime vuosisadan loppupuolella ja silloinkin se oli erinimellä, eli kirkollisvero. Ja se on se toinen veromuoto joka tässä maassa on ollut voimassa melkein 900vuotta.
    Ja tosiaankin sillä on osin koko tämä helahoito pantu pystyyn. Lue historiaa välillä, niin opit jotakin menneisyydestä ja omista juuristasi.

    Tiesitkö että tässä maassa ei ole pakko asua eikä olla eikä ole pakko uskoa mihinkään jos ei huvita.

    Ettei sinun ole pakko ottaa jokaista pakinaa, kun se olisi manifesti sinua vastaan? Fundamentalismi ei tee sinulle kunniaa, trubaduuri.

    Tunnustan kyllä, kenen toimesta suomalainen yhteiskunta on saanut alkunsa - ja tiedän, että ansio on mutkan kautta muslimien, intiaanien, ja afrikkalaisten; kristinuskon miekan kautta. Tämän, jos haluat kaivella kauempaa: jos lähempää, ehkä Kustaa Vaasa olisi tärkeimpien suomea eteenpäin kuljettaneiden uudistusten prosessori, sen jälkeen voimme puhua sodista. Ja, valitettavasti, ruotsalaiset olivat täällä ennen kristinuskoa.

    Mutta emme kristinuskosta, sen enempää kuin Operaatio Barbarossasta ristiretkenä vain siksi, että paavi sattui siunaamaan sen.

    En vastusta yhteisöveroa, vaan yhteisöverosta kirkolle menevää osuutta - sillä ei ole pystytetty muuta kuin kirkkoja, ja kirkot eivät ole tämän kansantalouden fundamenttejä. Ja, kritiikkini, kuten ehkä huomasit, kohdistui evankelis-luterilaisen kirkon nykytilaan. Pahoittelen, että ajaudimme keskustelemaan 900-vuotta vanhoista asioista varsin konservatiiviseen sävyyn: mikäli eläisimme samoin, kuin elimme 900 vuotta sitten, ja toimisimme samoin mallein, kuin yhteiskunta on toiminut, joutuisimme kovin stationaariseen tilaan, ja Tarja Halonen ei olisi presidentti.

    Tietty, sinä et lienekään ihminen, joka olisi kannattanut minkäänlaista yhteiskunnallista kehitystä.

    Lue sinäkin historiaa, niin opit menneisyydestäsi. Ehkä opit myös, että

    "Tiesitkö että tässä maassa ei ole pakko asua eikä olla eikä ole pakko uskoa mihinkään jos ei huvita."

    tämän kaltaiset lausumat tekevät sinut kovin huvittavaksi. Jos oppisit myös, että kehitys kulkee väistämättä eteenpäin, nykyään maksetaan kirkolle sadanneksia kymmeneksien sijaan, ja tämän instituution suosio on kasvamassa.

    Piilomerkityksiltäni tekstissäni puutuin myös tähän, ja kokosin lähinnä kirkon nykytilaa kritisoivan pakinan, en 1000-luvun historiankertomusta.

    Totuus?

    Sinä - ja totuutesi, vai?
    Sinun totuuteesi ehkeivät kuulu tämän yhteiskunnan fundamentit tai oikeudenmukaisuus, tai, tasa-arvo. No, konservatismi on hyväksyttävä aate sinänsä, mutta mainitsin jo aiemmin stationaarisen tilan, johon äärikonservatismi johtaa.

    Ja minä muistutin/muistutan, ei mikään ala jostain
    tuntemattomasta hetkestä, vaan kaikilla on omat syntysijansa, alkupaikkansa, alkupisteensä.

    Ja suomen virallinen historia alkaa siitä kun turkuun perustettin piispan istuin, joka oli katolisen kirkon piispan istuin ja tämä tapahtui
    noin 1100 luvun vaiheilla. Ja toki on tarkenpikin
    päivämäärä olemassa, mutta jätän sen laittamatta
    nyt tällä kertaa. Ja tästä maasta, suomesta, tuli
    Protestanttinen vasta 1600 luvulla ja siitä alkaa suomalaistuminen pikkuhiljaa suomenkielisten kirjojen vaikutuksesta, eli Agricolan ABC-kirja ja
    hänen kääntämänsä Raamatun myötä, jolla oli myös oma nimi, jota en nyt laita tähän jatkoksi.

    Ja Ruotsin Kuningas oli tämä korkein taho, joka myönsi verotus oikeuksia maaveron ja kirkkoveron muodossa. Sekä muita perimisoikeuksia ja Hän myös vahvisti "itsensä" laatimat lait ja alisti kansan tottelemaan niitä kuten siihen aikaan oli tapana Kuningailla tehdä. "Itsensä" tarkoittaa kaikkia
    hänen lähipiirin vaikuttajia/vaikuttimia.

    Suhtaudun tähän kaikkeen melkein samalla tapaa kuin sinä, ainoa poikeuksena on, että minä kuitenkin nauran huomattavasti enemmän kuin sinä,
    näille mitättömille väännöille, ei mistään.
    Mutta jos haluat keskutella jostakin todellisista
    ongelmista, niin on minulla korvaa niillekkin.

    Suomen
    Virallinen
    Historia
    Alkaa
    Inkvisiitiokirjeestä
    Jossa
    Suomalaisista
    Tehtiin
    Valitus
    Vatikaaniin
    Koska
    Nämä
    Tappoivat
    Pappeja
    Kun
    Miekkamiehet
    Lähtivät
    Pois.

    ...

    Epävirallinen historia alkanee Tacituksen kirjoitelmista.

    ... alkaa suunnilleen samasta pisteestä kuin suomalaiset asuttivat Suomea, ja kaueammaskin päästään jos ei sidota suomalaisia ja Suomea toisiinsa, neandertalilaisetkin kuulemma viihtyivät täällä, ja suomalaiset elelivät aika kauan siellä sun täällä ennen Suomen asuttamista...

    Kirjallinen historia sitten varmaan alkaa suunnilleen noista ajoista... paitsi että tietääkseni skandinaavisiin kansantaruihin on tallennettu jo sitä ennen infoa suomalaisista.

    Äänestä

  • Verna kirjoitti:

    "Jumalan julkinen pilkkaaminen on rikollista, mutta esimerkiksi ateistin julkinen rienaaminen perusteella `Jeesus on totuus` ei ole rikollista." Et kai vertaa juamalanpilkkaa ihmisen ( ateistin tai teistin ) pilkkaan.

    Ei yhden virren, ei edes Suvivirren, laulaminen ole mikään uskonnollinen rituaali. ( rituaali = 1) uskonnollinen meno tai sen vakiintunut suoritusjärjestys, 2) juhlameno tai sen tavaksi tullut käytäntö, 3) kaavamainen toiminta ) ( riitti = 1) uskonnollinen toimitus, 2) juhlallinen toimitus, seremonia. ) Suvivirren laulaminen kuuluu osana kevätjuhlaseremonioihin.

    Turha sinun on huolestua. Vaikka ateisteja on vain 2,5%, he kyllä kovaäänisinä pitävät huolen, että heitä ei pienimmässäkään määrin syrjitä.

    Kulttuuriin lasketaan kuuluviksi tieteet, taiteet ja uskonto. Ehdotankin sinulle, että seuraavaksi taistelet tämän määritelmän muuttamiseksi, niin että sana uskonto poistetaan tästä yhteydestä ja että kulttuuriin laskettaisiin kuuluviksi vain tieteet ja taiteet. Ehkäpä sana taiteetkin olisi viisainta poistaa.

    "Kulttuuriin lasketaan kuuluviksi tieteet, taiteet ja uskonto."

    Tuollaisesta virallisesta määritelmästä en tiedä, mutta tuo uskonto ei sido mihinkään tiettyyn uskontoon. Ja koska alle puolet suomalaisista uskoo evl-kirkon tarjoamaan oppiin, olisi syytä miettiä kirkon asemaa hieman uusiksi.

    Äänestä

Ihan vaan sitten muistutus: Muslimit eivät ole "saatanalahkoja" tai "pakanoita". Muslimit ovat islaminuskoisia. Huvittavaa kun te uskovaiset ihmiset aina kiistelette siitä mikä on "oikea" uskonto, vaikka kaikki uskonnot polveutuvat samoista legendoista ja tarinoista kristinuskon, juutalaisuuden ja islaminuskon alkuajoista ja jokaisessa näistä uskonnossa palvellaan SAMAA Jumalaa mutta ette sitä vain tahdo käsittää. Niin, älä vain sano että en tiedä mistä puhun. Isäni on muslimi ja äitini on kristinuskoinen (olen itse 100% suomalainen ja agnostikko) ja tiedän tasan tarkkaan molemmista uskonnoista kaiken olennaisen. Islamin Allah on tismalleen sama Jumala kuin kristinuskon Jumala.

Äänestä
  • "...vaikka kaikki uskonnot polveutuvat samoista legendoista ja tarinoista kristinuskon, juutalaisuuden ja islaminuskon alkuajoista ja jokaisessa näistä uskonnossa palvellaan SAMAA Jumalaa mutta ette sitä vain tahdo käsittää."

    *köh köh* Kaikki uskonnot eivät suinkaan "polveudu samoista legendoista ja tarinoista jne." vaan pelkästään nuo kristinusko, islam ja juutalaisuus (ja mahdollisesti muutama muu tuntemattomampi seemiläinen uskonto). Tuosta tekstistä nyt vain sattui saamaan sellaisen kuvan, vaikka et varmaankaan sitä tarkoittanut. :P

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fury kirjoitti:

Kirkon taival pakanamaa Suomessa ei lähtenyt käyntiin helposti: tarina Lallista ja Piispa Henrikistä osoittaa, miten kirkkoon suhtauduttiin Ruotsin itäprovinssissa. Valtionkirkko on kuitenkin perinteen, hylkiöuhkan, ja valtioon nähden loista muistuttavan asemansa avulla päässyt suomalaisten "suosioon". Valtaosa suomalaisista, siis, 85%, kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Toisaalta, kaikista suomalaisista, kirkon oman (mahdollisesti vääristyneen) otoksen mukaan 47% suomalaisista uskoo valtionkirkon opettamaan Jumalaan. Tämä jättää 38% kirkkoon kuuluvia, jotka eivät usko Isään, Poikaan, ja Pyhään henkeen: kaiken saatanallisen pahan lisäksi kirkon nettojäsenmäärä on kovasti laskussa, etenkin nuorissa - tulevaisuuden - ikäluokissa, sekä marraskuiseen aikaan, jolloin verottaja muistaa kirkon jäseniä prosenttiyksiköllä. Samanaikaisesti kirottujen "pakanauskontojen" ja "saatanalahkojen", kuten ateistien, wiccalaisten, satanistien, sekä muslimien määrä Suomessa kasvaa. Kallion seurakunnan pastorin sanoin, asiakkaat ovat tyytymättömiä kirkon tarjoamaan tuotteeseen. Mielenkiintoinen kysymys onkin, onko tämä tuote Jumala, vai perinne.

Konservatiivinen kirkkojohto on ilmeisesti joutunut taipumaan instituution joutuessa tunnustamaan 2000-luvun realiteetit. Jeesus ei ole pop. Ihmiset ovat oikeasti alkaneet ajatella omin aivoinsa, tyytymättä median ja koulun syöttämään propagandaan: 2000-luku on kansalaisaktivismin sekä ihmis- ja eläinoikeusliikkeiden aikaa. On häpeällistä, että samaan aikaan maassamme harjoitetaan uskonnonerivapauslakien luomista. Tämä todellisuus on ilmestynyt myös piispojen huoneisiin. Enään ei uskalleta julkisesti painottaa Jumalan ja uskon merkitystä evankelis-luterilaisessa kristillisyydessä, vaan suunta on muuttunut. Kirkko haluaa olla läsnä "elämän tärkeissä tapahtumissa": lapsen syntyessä, lapsen moraalikasvatuksessa, lapsen aikuistuessa, häissä, ja hautajaisissa. Jumala on jäänyt taustalle kirkon taistellessa jäsenmääristään erilaisin keinoin. Keskiverto kirkkoon kuuluva ateisti tai agnostikko perusteleekin päätöstään, ei "Jeesus on Totuus", tai "Jumala on Rakkaus" -sloganein, vaan halulla päästä kirkkohäihin, kastatuttaa lapsensa, ja jättää maalliset jäämistönsä - toisaalta, kukapa tältä voisi välttyä kirkon monopolisoidessa bisnestä - kirkkomaalle pienempään tai isompaan laatikkoon.

Kirkon aste asteelta unohtaessa alkukristillisyyden merkityksiä, kuten kasteen pyytämistä sen kysymättä antamisen sijaan, ja omaa tarkoitustaan protestanttisena kirkkona, laitos on ilmeisesti muuttumassa asiakaspalvelufirmaksi. Kumma kyllä, vielä keskiajalla mainetta rituaalien vähäisyydellä ja tarpeettomuudella sekä vaatimattomalla omaisuudenkeräämisellä niittänyt evankelis-luterilainen aatesuunta on ainakin Suomessa hukuttamassa kaiken, mitä se on alkujaan pitänyt tärkeänä. "Elämän tärkeät tapahtumat" ovat korostettuja kirkollisia rituaaleja, joita tuetaan enemmistöpaineella ja perinnevoimalla: Suvivirsi ei enää ole uskonnollinen ylistyslaulu, vaan se on kirkon lanseeraama perinnetuote, jota myydään yhteisöveroa vastaan erilaisille instituutioille. Ainoa, mikä kirkosta on jäljellä, on moraalioppi, ja sekin on homoliittojen ja muiden ihmisoikeuspaineiden kasvaessa romuttumassa. Enään ei voida kristillisesti sanoa, että hintti on pirun tekele, tai että mies on pomo, sillä harva kansalainen jaksaisi moista kuunnella. Ainoa, mitä kirkko voi nykyään tehdä moraaliensa turvin, on leimata vähemmistöjä "pahoiksi" ja omia kannattajiaan "hyviksi". Kouluihin tämä loinen on syöpynyt ehkä pysyäkseen, ja uskonnonopetuksen uusiin trendeihin eräässä Helsingin lukiossa kuuluukin lause "Kondomit eivät suojaa sukupuolitaudeilta, sillä bakteerit ovat niin pieniä, että ne pääsevät kondomista läpi". Käskyjen ulkoa opiskelu ja "ateistit ovat väärässä, koska Jeesus on Totuus ja Jumala on Rakkaus" -tyyliset opit ovat myöskin nykyuskonnonopetuksen kulmakiviä.

Asioiden valossa voidaankin pohtia, milloin kirkko alkaa palvella asiakkaitaan yhtiönä uskonnollisen yhteisön sijaan. Asiakkaathan saavat halutessaan perinteisiä rituaaleja, kunnollista kristillistä opetusta, sekä vanhoista uskonnollisista rituaaleista uudelleenlanseerattuja "perinnetuotteita". Koska uskonnonerivapauslaki vaatii uskonnollisen tuputtamisen, vanhalla miekka vai Jeesus -tyylillä, lopettamista, on kirkko muuttanut tuotenimen "uskonto" "perinteeksi". Perinnetuotteiden tehdessä kauppaansa ja seurakuntien tehdessä kyselyitään siitä, mitä heidän asiakkaansa heiltä toivovat, odotellaankin täällä päässä kovasti sitä hetkeä, jolloin kirkko alkaa laskea osakkeitaan pörssiin ja ryhtyy täysipäiväiseksi osakeyhtiöksi. Suomen Evankelis-luterilainen Kirkko Oy. kuulostaisikin hyvältä sijoitukselta, mutta tämä siirtymä tuskin tapahtunee, sillä kirkko, historiallista taustaansa vastaan, nauttii verovapauden tukemasta, yhteisöverojen ja verotusoikeuden avulla keräämistä varoistaan koristellen käyttämättömiä pääomiaan ja investoiden uusiin kokoustiloihin alueilla, joilla niihin ei ole tarvetta. Vaikka järjettömien investointien rajatulot kolehteina eivät sinänsä täyttäisikään rajakustannuksia, kirkko voi olla tyytyväinen saadessaan valtion turvin ateisteilta ja yrityksiltä vaivihkaa väännettyjä subventioeuroja. Jos evankelis-luterilainen kirkko joskus ymmärtäisi laskea osakkeitaan pörssiin ja silti saisi säilyttää nämä perusoikeuksia, ihmisoikeuksia, sekä uskonnonerivapauslakia loukkaavat pykälänsä, olisin ensimmäisenä sijoittamassa euroja sukanvarrestani Suomen Evankelis-luterilainen Kirkko Oy:n osakkeisiin. Niillä voisi lyödä nopeasti rahoiksi, ja ehkä tämä suunta tyydyttäisi kirkon "asiakkaitakin".

Kirjoittaja tahtoo pysyä anonyyminä inkvisiitio- ja tappouhkausten pelossa, mutta pidättää oikeudet tekstiinsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu