Luin vahingossa päiväkirjaa ja satutin itteni

No teillä ei varmaan uskalleta puhua. Luultavasti se on se syy, miksi vaimollasi on hankala olla kanssasi. Hän joutuu vaikenemaan kaikesta, koska pelkää pahoittavasi mielesi. Sinäkään tuskin uskallat puhua omista epäilyistäsi tai tunteistasi.

Elätte vähän niinkuin näytelmässä, jonka nimi on parisuhde, ja jossa te näyttelette tyyppejä, jotka ovat kivoja ja vähän teidän kaltaisianne.

Totuus tuli julki karulla tavalla.

ihmiset on semmoisia, kukaan harvemmiten haluaa tietää toisen pohjimmaisia ajatuksia. Itse ainakaan en halua. Vaikka sitä luulis tuntevansa toisen, niin koskaan ei toista voi tuntea niin kuin itsensä.

Kannattaa ehkä puhua että sen päiväkirjan näit.. Ja jos nyt menee hyvin niin kannattaako menneitä murehtia. Helppo sanoa, tiedän.

Miehen ei pitäisi koskaan olla muun kuin sellaisen naisen kanssa joka hänestä pitää - joka häntä rakastaa, ei vähiten siksi että naisilla on tässä yhteiskunnassa rajaton oikeus nostaa kytkintä ja pitää huolta vain omista tunteistaan.

Suosittelen että keskitytte asioihin jotka ovat mahdollisia ja joita voitte tehdä, ei niihin mitä ei enää voi tehdä.

Mutta sinun pitää kohdata naisesi tämän pohjalta - puhu suusi puhtaaksi.
Totuus sattuu vain jos sitä vastustaa.

Siunausta.

No mieti miltä tuntuu kun vaimon päiväkirja paljastaa hänen pettäneen useasti.

että moni kirjoittaa päiväkirjaan dramaattisemmin kuin mitä oikeasti tuntee, vähän niinkuin testatakseen ja koetellakseen tunteitaan ja valintojaan. Itsekin olen niin tehnyt.

Vaimosi päätyi sinuun ja teidän perheeseenne, joten kyllä sen pitäisi olla hyvä.

Olet vaikeassa tilanteessa, josta saat osin syyttää itseäsi. Luit vihkon, joka ei ollut tarkoitettu sinulle. Se on vain vaimosi kauan aikaa sitten tapahtuneita mietteitä. Hän käsitteli aikoinaan tunteitaan purkamalla ne paperille. Olet lukenut tekstin nyt ja se on sinulle uutta; ymmärrä ettei se kuvaa tätä päivää. Se on mennyttä. Itselläsikin on varmasti ollut joskus vastaavia ajatuksia, mutta olet käsitellyt ne jollain muulla tavalla kuin kirjoittamalla.

Ei kannata tuntea mustasukkaisuutta ex-poikaystävästä. Kenties poika oli suuri (ensi)rakkaus, mutta silti entinen. On täysin turhaa olla kateellinen menneisyydelle. Varsinkin ensirakkaus tuntuu usein erityiseltä, samalla tavoin kuin ensimmäinen ulkomaan matkakohde. Sille annetaan anteeksi hassultakin tuntuvia asioita ja muistetaan ansiottomankin hyvänä. Ehkä näin myös itselläsi?

Haluaisit varmasti, että vaimosi pitäisi sinua vuosisadan prinssinä, jumalan lähettämänä taivaanlahjana, hänen täydellisenä ihannetyyppinään. Vihkossa kehuttaisiin kokoasi ja näköäsi. Tuskin olet. Harvoin kukaan oikeasti on, vaan rakkaus on oikukas. Naimisiin mennään lopulta ihan toisenlaisen ihmisen kanssa. Tuskin hänkään on sinun täydellinen ihannenaisesi. Vai onko?

Joissain itämaisissa kulttuureissa naimisiin menoa ohjaa ajatus: rakkaus on kuin kiehuva kattila; se kestää pidempään, kun aloittaa jo ennen kiehumista. Siksi siellä saatetaan mennä naimisiin ihmisen kanssa, jota ei juuri edes tunneta. Uskotaan siihen, että ajan mittaan opitaan tuntemaan toinen ja rakastamaan häntä, vaikkei hän alussa tuntuisikaan unelmien prinssiltä tai prinsessalta. Näin on käynyt sinunkin kohdallasi.

Länsimaista avioliittoa ohjaa ajatus, että naimisiin mennään siinä vaiheessa, kun on kattila on kiehunut jo pitkään. Tämän vuoksi rakkausavioliitosta on suurin rakkaus jo ohi siinä vaiheessa, kun aletaan suunnitella naimisiinmenoa. Unelmien prinssin tai prinsessan kanssa arki tulee paljon nopeammin vastaan, kun on poltettu loppuun jo suuri osa rakkautta. Ehkä näin kävi hänen exän kanssaan ja siksi he eivät ole enää yhdessä.

Tässä vaiheessa ei kannata enää rasittaa suhdetta vanhoilla asioilla. Ne kuuluvat menneisyyteen eikä tähän päivään, eikä niitä saa tekemättömiksi. Sinuna en kertoisi koskaan lukeneeni hänen yksityistä päiväkirjavihkoaan. Se johtaa helposti vain syyttelyyn, jossa moitit häntä asioista, jotka eivät enää päde. Hän puolestaan loukkaantuu teostasi ja ajaudutte entistä suurempaan umpikujaan. Kertominen pahentaa tilannetta.

Käännä katseesi tulevaisuuteen, älä menneisyyteen. Yritä unohtaa ne vanhat tekstit, joita sinun ei ollut tarkoitus koskaan nähdä. Älä syytä häntä kauan sitten tapahtuneesta ajatusrikoksesta sinua kohtaan. Jos menneisyydestä haluaa kaivaa jotain esille, niin yritä löytää positiivisia asioita. Olette riidelleet paljon, mutta aivan varmasti vielä enemmän nauttineet yhdessä toisistanne. Siksi olette naimisissakin. Etsi niitä iloisia asioita ja muistuta niistä hänelle. Vielä parempi, jos etsitte niitä yhdessä.

Voi että. Itse tiedän että en pystyisi tuon jälkeen jatkamaan. Elämässä täytyy olla muutakin kuin jakaa huusholli ihmisen kanssa jonka kanssa on koko ajan huono olla. Teillä ei varmaan paljon puhuta, mutta en oikeasti tiedä yhtäkään parisuhdetta jossa todella puhuttaisiin muutakuin huutamalla, ja se ainoakin jonka tiedän ajautui eroon silti.

Tiedän että kun vahingossa alkaa lukea jotain tuommoista, sitä ei voi lopettaa. Ihmisluonto on sellainen, ja varmaan jokainen olisi lukenut sen mitä sinäkin. Kun minä kirjoitan, laitan siihen asiat juuri sellaisena kun ajattelen sisimmässäni, olen huono puhumaan koska pelkään arvostelua ja tuomitsemista. Osaan kyllä teeskennellä puhumista (naisenahan sitä pitäisi olla koko ajan paasaamassa jotain) ja sanoa sen mitä toinen haluaa kuulla, ettei toinen pahoittaisi mieltään. Siksipä, jos minä kirjoittaisin jotain tuollaista, siinä olisi asiat juuri miten ajattelen. En tarkoita että vaimosi kohdalla olisi sama juttu.

Siksipä sinun on vaan pakko puhua asiasta vaimosi kanssa. Kertoa rehellisesti mitä tapahtui. Riski voi olla että se laittaa tapahtumat liikkeelle suuntaan jos toiseen, mutta ei noinkaan voi elää.

Jos olisit jonkun toisen naisen kanssa, sama juttu se olisi naisen tunteiden kanssa vaikka niitä ei paperille olisi kirjattukaan. Naiset ovat tuollaisia. Se kannattaa AINA muistaa. Kannattaa myös aina muistaa sekin, että se nainen kenen kanssa on päättänyt lapset tehdä tai asuu saman katon alla, EI ole ainoa nainen maailmassa. Niitä ihanoita on muitakin jos tarttee. Ihan oikeasti.

Mäkin luin päiväkirjaa :D. Vaimo väittää ettei ole koskaan ketään muuta kuin minua oikeasti rakastanut, mutta teini- ja varhaisaikusisuupäiväkirjoissa on äkkiä laskettuna 10 miestä, joille on omistettu yksi sivu vähintään rakkaudentunnustuksia ja lisäksi jauhantaa.

Kannattaa muistaa, että naiset tarttuvat päiväkirjaansa usein silloin kun on tosi synkät fiilikset, ja tulee kirjoiteltua vähän sellaistakin, mitä ei "selvin päin" kirjoittelisi.

Naiset on tosi tunteikkaita otuksia ja heidän kynäänsä, päätöksentekoaan ja kaikkea muutakin ohjailevat tunteet ja vauvakuumeet sun muut.

Vaikka vaimosi nyt rakastaakin sinua, sinun on silti pidettävä suhteestanne huolta ja annettava naiselle tunnevirikkeitä - positiivisia. Ole sellainen menevä mies vaan, kyllä se kissa kehrää. Itsekin olen tässä joutunut opettelemaan vaikka vasta vähän aikaa on oltu naimisissa.

Miehille tiedoksi: teini-iässä sivun verran tulisesti rakastaminen ei ole ihan sama kuin avioliitossa rakastaminen. Teinirakkaudessa ei tarvitse edes tietää nimeä, riittää, kun sillä oli IHANA hymy ja ihan varmaan se katsoi just MUA. Ja sellaisia miehet jaksavat vatvoa! Ihan kuin ihminen voisi ensin kulkea laput silmillä ja rakastua sitten loppuiäkseen ensimmäiseen hänelle näytettyyn toisen sukupuolen edustajaan. Tunteikkaat naisotukset tajuavat, että mies rakastaa heitä oikeasti, vaikka onkin teininä katsonut povipommin kuvaa tai kaupan kesäapulaista ja tuntenut viisarin värähtävän.

Lukemasi oli varmaankin järkytys, mutta mieti sitä, että vaimosi on vierelläsi. Onhan monilla erillaisia ajatuksia elämästään, miten ja kenen kanssa sen jakaa.
Vaimosi jakaa sen sinun kanssasi. Tärkeintähän on kuitenkin se, että hän on vierelläsi ja teillä on lapsia, jotka ovat olleet tervetulleita. Keskustele vaimosi kanssa, kerro hänelle avoimesti kaikki (myös oma epävarmuutesi). Niinhän sitä sanotaan,että puhuminen on tärkeää parisuhteessa. Uskoisin että se kannattaa.

En tiedä vaimostasi, mutta omat ajatukseni kyllä. Päiväkirjoja ei pidä koskaan mennä lukemaan, koska ne ovat nimenomaan sitä pimeän puolen purkua varten. Epäilyksiä, huonoja ajatuksia, epävarmuutta ja kaikkea, mitä ei voi ääneen sanoa: sinun ajatuksesihan ovat aina olleet vaan pyhyyttä ja puhtautta tulvillaan eikö totta? Onneksi olkoon, et ole ihminen.

Karua elämää lisää: pitkäaikaissairaitten omaiset joskus jopa toivovat toisen kuolevan, koska kärsimyksen määrä on niin suuri. Eivät toivo oikeasti, mutta tiedän ajatuksen. Se on ajatus. He kuvittelevat kuoleman, luullen voivansa varautua, he lähinnä kärsivät. Mutta kamalia ajatuksia.
Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Kamalia ajatuksia. Älä edes jaksa valehdella, että sinulla ei niitä ole, joka hemmetin tukiryhmässä käydään läpi miten kamalia ihmisen ajatukset voivat ollakaan. Teot ovat eri asia sitten ja se usein erottaa selväjärkisen ja ei, se usein erottaa myös rakkauden ja ei: rakkaus on ne teot, ne valinnat. Ei päiväkirja eikä ajatukset.
Jos olisit pätkääkään rehellinen, tietäisit, että sinä itse olet ajatellut myös joskus ihan samanlaisia, tai yhtä pahoja ajatuksia: himoinnut naapurin rouvaa tai kadehtinut kaveria kun sen muija on panokone. Epäillyt liittoanne ja ollut täysin kypsä muijasi aatoksiin ja ärsyttäviin tapoihin.
Ja jos väität ettei se seksin puute sinua ole kalvanut ja vain pyhästi olet vaimostasi ajatellut, niin valehtelet. 10-11 vuoteen mahtuu aika paljon ja ihminen on myös pimeä puoli.
Jos pimeä puolesi ei koska vaimoasi, niin jotain se koskee.

Joten. Käännä katseesi rehellisesti itseesi ja mieti ensin. Sitten voit ottaa asian puheeksi rauhallisemmin mielin kun olet tunnustanut itsellesi, että sen kirjan olisit voinut kirjoittaa ihan yhtä hyvin sinä.
Ihminen voi siis lukea lähestulkoon mitä vain ja aina oikein rehellisyyden puuskan iskiessään tunnustaa, että jep, eipä kaukana olla.

Joten, mieti siltä kannalta ja lakkaa säälimästä itseäsi.
Se ratkaisee miten teillä nyt menee ja mihin te olette menossa. Sitoutuminen on juurikin sitä, että pas*an määrä on myös vakaa... Ja vakio! Ota rennommin. Rakkaus on oikeasti, siis aikuisten oikeasti, asia mikä kasvaa, ei se ensi huuma.

PS. Ja ne päättyneet suhteet, ne jää aina niiksi "mikä pääsi karkuun" kunnes ihminen kasvaa ja tajuaa, että sopi päästäkin. On helpompi huumailla, kun ei ole realismia pilaamassa asiaa. Että laita asiat niille kuuluville paikoille. Sinä olet siinä, vaimosi on siinä. Perheenne, lapsenne on siinä.

Asioiden purkaminen paperille voi olla joskus hyväkin asia ja kun vielä hieman liioittelee - menee äärirajoille ja testailee mitä tästä seuraa niin se voi olla kumman puhdistavaa. Ahdistus katoaa.

Itse kirjoitin tänään sivun miten "vihaan" tätä yhteistä kotiamme, koska täällä muistuu aina riidat ja paskat asiat mieleen ja että muistan jokaisen kohdan missä olen itkenyt tuntikausia ja kohdan missä olen satuttanut itseäni sentilleen.
Lisäsin loppuun, että minun olisi parempi muuttaa muualle, jotta pääsisin asioista irti. Luin läpi varmasti 5 kertaa ja käsittelin kaikki tunteet. Annoin "anteeksi" asunnolle ne huonot muistot mitä siitä tulee. Lopuksi tuli olo etten missään nimessä tuota lappua tahdo näyttää miehelle, koska siitä pahoittaisi mielensä.
Teksti oli siis erittäin liioiteltua. Vähän kuin hakkaa nyrkkeilysäkkiä ja loppua kohden lyö niin lujaa kuin jaksaa ja liioittelee, jotta tuska lähtee.

Kaikkea ei siis mitenkään sanatarkasti kannata ottaa.
Mutta suosittelen puhumaan takertumatta yksityiskohtiin sille naikkoselle.

Höh. Eihän nuo olleet edes mitään kamalia asioita.. Haloo, ne on mennyttä! Naisesi on ollu sun kans yhdessä tähän päivään asti ja sanoo, että ennen ei rakastanut mutta nyt rakastaa.. Eikö se jo merkitse paljon enemmän kuin monen vuoden takaiset päiväkirjalöpinät? Surullisena ja ahdistuneena ihminen miettii kaikenlaista ja kirjoittaminen helpottaa, tuskin naisesi olisi kanssasi suhteessa, jos hänellä ei olisi tunteita. Keskustelkaa avoimesti asioista ja antakaa toisillenne anteeksi.

Kiitokset vastanneille ja vinkkejä antaneille. Jokainen viesti helpotti tilannetta ja nyt on hyviäkin uutisia.

Viestin kirjottamisen jälkeen "fiilikset" löi päälle ja olin ihan paskana, olisi ollut kait helpompaa olla kirjoittamatta vaikka ei välttämättä kuulosta maailman suurimmalta ongelmalta mutta itselle ihan tarpeeksi suurelta sotkulta, jossa on lapsien menetys yhtenä vaihtoehtona. Kirjoittamisen jälkeen aloin käytännössä tappamaan tunteita vaimoa kohtaan ja se jos joku näykyi. Luin välillä laittamianne viestejä ja jokaisessa oli oikeasti pirun hyvää asiaa.

Meillä oli sunnuntaina "laatuaikaa" almanakassa kun mummo haki lapset parin tunnin leikkipuistokierros. Sanoin suoraan etten pysty kun päässä juoksee miljoona asiaa ja mulla on pää ihan puhki. No saatin hyvä keskustelu aikaan ja sain puhuttua menneistä ajoista ilman, että mainitsin päiväkirjaa.

Kaikki ne kirjoitukset oli juuri sitä pohdintaa, jossa käy läpi toisen hyvät ja huonot puolensa ja pari kolme kertaa vaimo mietti eroa ennenkuin tajusi, että ei lopulta haluakaan eroa. Lopulta hyvät puolet voitti huonot ja loppu on siltä osin historiaa. Olen varmasti pohtinut samoja teemoja aikoinaan mutta miesten putkiaivoilla kuvittelin noiden fiilisten olevan vieläkin ajankohtaisia - en vain suostu olemaan joku pirun kakkosvaihtoehto. Vaimo sanoi, että ex- johon minuakin vertasi oli ensirakkaus ja tuli jätetyksi ensirakkautensa puolesta, joten fiilikset oli sen mukaisia mutta jossain vaiheessa tajusi, että olen paljon, paljon parempi kuin ex- (paitsi kun innostun poikien kanssa kittaamaan kaljaa ja grillaamaan makkaroita)

Summa summarun, tarinan opetus oli, että pitää jutella. Me olemme jutelleetkin mutta olemme lapsien takia olleet hiton lujilla ja toimineet kuin robotit ilman omia tarpeita tai aivoja. Pari väärää tapahtumaa niin jostain tämmöisestä tulee päässä iso lumipalloefekti. Meillä toki kävi myös niin, että ex- sattui törmäämään vaimooni päiväkodin vanhempainillassa ja joku vaimon kavereista möläytti ääneen "mitä jos se on kohtalon sanelemaa". Sitten heittelin vanhoja papereita ja lehtiä pois ja siellä on vihko jonka avaan ja näen kohdan missä miettii miten voi sanoa ääneen eroavansa.

PS. Vaimo kuulemma toisinaan jätti päiväkirjansa jopa makuuhuoneen pöydälle selkeästi näkyviin kun oli suuttunut. Muistan sen vanhasta asunnosta kun päiväkirja oli esillä mutta ei minua kiinnostanut naisten pohdinnat. Tämä siksi jos olisin täysi tampio niin juoksisin suoraan lukemaan mitä siinä lukee eikä eroa tarvisi sanoa ääneen ja miettiä vielä viimeisen kerran ennen suun avaamista. Vaimo sanoi, että onneksi siinä lukee "ettei saa lukea edes jos kuolen" koska siinä on jotain ihan hirveetä tekstiä susta kun kirjoitin sitä aina kun suutuin sulle... se on vuosien saatossa hukkunut jonnekin papereiden joukkoon niin pliis älä ikinä avaa sitä... :-) Voi kun tietäisikin...