APUA!

Eilen, ku avasin sähköpostini (yhteinen puolisoni kanssa), sinne oli tullut maili joltain ämmältä. Kyseli mihin mieheni on kadonnut ja ikävöi. Itse menin aivan shokkiin, koska en ollut uskoa, mitä luin! Kysyin mieheltäni, mitä tämä tarkottaa ja ensin kielsi asian. Kertoi lopulta, että on saanut mailia joltain jota ei edes tunne. Sanoi,että tämä kyseinen henkilö oli nähnyt hänet baarissa. Mieheni sanoi, että ei ole puhunut asiasta mitään, koska pelkäsi mun reaktiota eikä halunnut huolestuttaa turhaan. Sanoi, että on laittanut pari mailia takasin ja kertonut, että rakastaa vain ja ainostaan mua eikä ikinä pettäis. Kehoitti lopettamaan yhteydenpidon. Ei oo kyllä tuntunu menevän tämän akan päähän! Itse olen vieläkin aivan tunteiden sekaisena. Luotan mieheeni kyllä, mutta salailusta en pidä!!! En tiedä miten saisin luottamuksen takasin siinä suhteessa, että voisin luottaa tästä lähtien mieheni kertovan kaiken salailematta. Puhuttiin ja puhutaan varmasti vieläkin salailusta ja siitä, että luottamusta ei voi pitää jos jättää asioita kertomatta. Oli ne sitte mitä tahansa! Tämä kirjotus voi kuulostaa sekaselta, mutta sitä on myös mun pääni. Mies vannoo rakastavansa minua eikä halua heittää 8½ vuoden suhdetta hukkaan. Lastakin ollaan harkittu. En kestä! Tuska on valtava!
233007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

jätä se heti

Äänestä
  • dfgh: Sä oot vissiin nainen.
    Mut et tässä tapauksessa kuitenkaan se toinen
    nainen vaikka sille vaikuttaa: "jätä se heti". Mä ninmittäin tiedän kuka se toinen nainen on.
    Paitsi jos sillä Saaran miehellä on niitä toisia
    naisia monta...

    Äänestä

  • Saaruzka kirjoitti:

    dfgh: Sä oot vissiin nainen.
    Mut et tässä tapauksessa kuitenkaan se toinen
    nainen vaikka sille vaikuttaa: "jätä se heti". Mä ninmittäin tiedän kuka se toinen nainen on.
    Paitsi jos sillä Saaran miehellä on niitä toisia
    naisia monta...

    No kerrohan mullekin!

    Äänestä

Laatikaa sille haikailijalle yhteinen vastaus, niin luulis menevän kaaliin. ;o))
No, leikki leikkinä.
Ei sulla ole mitään syytä epäillä miehesi rehellisyyttä. Valitettavasti nykyään kaikki osoitteetkin löytyy aina jostakin "rekisteristä". Itsekin olen saanut entisiltä ja menneeseen jumiin jääneltä heiloilta viestejä niin puhelimeen kuin sähköpostiinkin vielä vuosienkin päästä ja osoitteiden/numeroidenkin jo vaihduttua ja ihmetellyt vaan, että johan ovat sinnikkäitä. Niiltä olen tappanut aina mielenkiinnon jättämällä vastaamatta "kutsuun".

Säkin voit vaan uskoa miehesi olevan sanojensa mittainen ja hankkiutuvan eroon moisesta haikailijasta nyt samantien. Sen pitäis olla niin itsestäänselvää ettei siitä tartte edes suivaantua.

Äänestä

Itselläni on avioliitton ulkopuolinen suhde ollut jo jonkin aikaa ja avioliittomme on ollut ihan näennäisesti onnellinen toistakymmentä vuotta.
Voihan olla, että miehesi oli rehellinen sinulle, mutta voi olla olemattakin - meitä on niin monenlaisia. Katso kännykkälaskua menneeltä ajalta, ei sitä voi olla pitämättä sivusuhteeseenkaan. Mieti onko miehesi ollut "työmatkoilla" yms. tai kävikö hän jonkin aikaa sitten usein yksin kavereiden kanssa ulkona ilman sinua. Eihän kaikki ole vieraissa ollessaan jossain ilman toista puolisoa, mutta jotkut ovat.
Ei minun sähköpostiin aikakaan tule ikävä-maileja muilta kuin puolisoltani ja siltä toiselta. Vähän tuntuu oudolta, tai riippuu miten intiimiä tekstiä siinä oli. Voihan joku ihastua, kysellä osoitteen toisten (tuttujen) avustuksella ja mailata sit, mutta vähän tuntuu epätodennäköiseltä, ettei yhtään mitään heidän välillään olisi ollut.
Sitä moni on niin varma, että oma puoliso on ehdottoman uskollinen...vaan kun ei kaikki ole.

Äänestä

Vai sillee, hohhoijaa, semmosii ne miehet on.
Että muka ois vaan nettituttu ja kyselee mieheltä mihin se on hukkunut, no sillee, juu. Mikähän ämmä se on kun ukko jutellut tommosista asioista senkanssa. Joku homsantuusa, mies kännissä puuhastellut sen kanssa? Ja tietty ruikuttanut että vaimo ei ymmärrä. Seuraa vaan tarkasti sen sähköpostia että pysyt ajan tasalla tossa jutussa. Mies kyllä voi puhelimessakin lirkuttella sen kanssa ja ruikuttaa että kun vaimo ei ymmärrä ...Että ei aina jää niitä sähköpostiviestejä.....Sun mies on muuten aika komee ja ihana ja muutenkin fiksu. En ois uskonut että se käyttäytyy noin amatöörimaisesti.

Äänestä
  • Mitä tarkotit " Sun miehes on muuten aika komee ja ihanan ja muutenki fiksu..." Luuletko tuntevas vai..?

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Mitä tarkotit " Sun miehes on muuten aika komee ja ihanan ja muutenki fiksu..." Luuletko tuntevas vai..?

    En mä luule tuntevani.
    Tai siis tiedän varmasti että en tunne.
    Toi oli vaan tommosta tyhmää läppää.
    Mut voishan tommostakin sattuu.
    Anteeks.

    Äänestä

Älä nyt vaan tee mitään päätöksiä tossa mielentilassa!
Se nyt ainakin selvisi miehellesikin, että sä et tykkää salailusta ja että totuuskin on sitä parempi vaihtoehto. Toivotaan, että hän on rohkea aikuinen ja ottaa siitä opikseen.
On ihan terveellistä jutella ulos koko säikähdys. Toisen tulee kyetä ottamaan sekin vastaan ja kantamaan vastuunsa shokin aiheuttamisesta omalta osaltaan.
Se on pikkukriisi, josta päästään kyllä yli kun vaan ollan rehellisiä niin itselle kuin toisellekin alusta loppuun saakka.
Eli todellakin jatkakaa sitä keskustelua.

Äänestä

mikä tässä vihoviimeisenä kannattaa tehdä! Mutta usein ämmän painostuksesta vaan tehdään.
Naiset kun kuvittelevat kaiken olevan sitten hyvin, kun on perillinen tulossa.
Näin ei tosiaan ole. EI TOSIAAN!
Lapsi on rasite terveeseenkin suhteeseen saati sitten valmiiksi rikkinäiselle!

Äänestä
  • Tiedoksi sinulle MINTTUMELLI, että lasta emme ole tekemässä kummankaan painostuksesta!!! Halu siihen on molemmin puolinen!!!!!!! LAPSI EI OLE RASITE! Et nähtävästikään ollut tajunnut asian ydintä.
    Tässä asiassa on kyse luottamuksesta ja pelosta. Luotan mieheeni siinä suhteessa, että ei pettäisi, mutta salailu pelottaa. Haluan luottaa mieheeni niin, että tiedän hänen tästä lähtien aina kertovan jos eteen tulee vastaavia tilanteita tai jotain muuta josta minun olisi hyvä tietää.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Tiedoksi sinulle MINTTUMELLI, että lasta emme ole tekemässä kummankaan painostuksesta!!! Halu siihen on molemmin puolinen!!!!!!! LAPSI EI OLE RASITE! Et nähtävästikään ollut tajunnut asian ydintä.
    Tässä asiassa on kyse luottamuksesta ja pelosta. Luotan mieheeni siinä suhteessa, että ei pettäisi, mutta salailu pelottaa. Haluan luottaa mieheeni niin, että tiedän hänen tästä lähtien aina kertovan jos eteen tulee vastaavia tilanteita tai jotain muuta josta minun olisi hyvä tietää.

    minttumellin kaa, lasta ei kannata hankkii jo valmiiksi risaseen suhteeseen.

    Se on edesvastuutonta. Ei lisää ongelmia, jotka väistämättä lapsen mukana moninkertaistuvat.

    Äänestä

viesti ketjun läpi ja näin miehenä vaikuttaisi siltä, että miehesi on törmännyt satunnaisesti johonkin naiseen ja nainen on ihastnut mieheesi pienen keskustelun perusteella, mutta miehesi kannalta tilanne on ollut sellainen kuin hän on kertonutkin, nainen on onkinut sp.osoitteen jostain ja on päättänyt vielä yrittää sitäkautta.
Joten mitätön episodi miehesi kannalta, ymmärrän hyvin miksi miehesi ei kertonut hänestä, hän piti sitä täysin harmittomana jutteluna, eikä uskonut naisellekaan merkitsevän sen enempää.

Äänestä
  • KIITOS SINULLE! Tuntuu, että todella ymmärrät tilanteen! Näin olen itsekin ajatellut, mutta kun järki ja tunteet ovat sekaisin, sitä ei pysty uskomaan.
    Tätä mitä itsekin kerroit, on miehenikin minulle samaa sanonut. Sitä ei vaan ymmärrä ennen kuin kuulee jonkun muunkin sanovan samaa ja jopa vielä tuntematta meitä! Ja olettaisin nimimerkistäsi, että olet mies ja se helpottaa vielä enemmän tilannetta, koska ymmärrän, että miehenä ajattelet mahdollisesti samoin kuin minun mieheni. En vain ole ikinä joutunut käymään tällaista läpi, joten tarvitsen tukea paljon. Toivon tosiaan, että asia on näin kuten Sinä ja mieheni ajattelette.
    KIITOS!!!!!

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    KIITOS SINULLE! Tuntuu, että todella ymmärrät tilanteen! Näin olen itsekin ajatellut, mutta kun järki ja tunteet ovat sekaisin, sitä ei pysty uskomaan.
    Tätä mitä itsekin kerroit, on miehenikin minulle samaa sanonut. Sitä ei vaan ymmärrä ennen kuin kuulee jonkun muunkin sanovan samaa ja jopa vielä tuntematta meitä! Ja olettaisin nimimerkistäsi, että olet mies ja se helpottaa vielä enemmän tilannetta, koska ymmärrän, että miehenä ajattelet mahdollisesti samoin kuin minun mieheni. En vain ole ikinä joutunut käymään tällaista läpi, joten tarvitsen tukea paljon. Toivon tosiaan, että asia on näin kuten Sinä ja mieheni ajattelette.
    KIITOS!!!!!

    mies ja kuten myös viestini alussa totesin.
    Kaikista muista saamistasi viesteistä huolimatta, olen edelleen sitä mieltä, että miehesi puhuu totta, joten luota häneen.
    Uskon tilanteen vain kasvattavan molempia, ja lujittavan suhdettanne tulevaisuudessa.

    Lämmintä ja aurinkoista kesää teille molemmille!

    Äänestä

Älä ole tyhmä. Mies joko petti sinua tai suunnitteli sellaista.

Äänestä
  • Tuskin joku sun miestä on pelkän baarituttavuuden parusteella kaivanut netistä..

    Äänestä

  • Usein kaikista suurimmat katastrofit lähtevät pelistä sattumuksista - tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, sanotaan. Pieni ja viaton flirtti voi päästä totaalisesti käsistä ja kun herää siihen, että "nyt meni jokin pieleen", on sotku jo valmis eikä takaisin voi enää kääntyä. Jos on peikkomaisen huono flaksi, menee koko elämä viemäristä alas ennenkuin huomaakaan. Tätä tuli seurattua vierestä ja ellei kysymyksessä olisi ollut oma puoliso, olisi voinut jopa miehen tyhmyydelle hieman hymähdellä. No, hauskuus ja jännitys loppuvat aikanaan ja siinäpä sitä onkin sitten elämän realitetteja tarkasteltavaksi.

    Tämä ei ole varsinainen kannanotto siihen mitä "teillä" tapahtuu, mutta jollainlailla tunnelmasi olivat vastaavat kuin omani - silloin kun silmäni olivat vielä siniset ja uskoin todellakin tuntevani puolisoni munaskuita myöten.

    Jos minä jotain opin, niin tämän; ollessaan epärehellinen pienissä, tarpeettomissakin asioissa, ihminen paljastaa luonteestaan jotain - nimittäin sen, että silloin häneen ei taatusti voi luottaa "suurissa" asioissa.

    Ei oppi ojaan kaada. Vähän piti vaan kompuroida.

    Äänestä

Valitettavaa, muuta ei niitä s-postiositteita mistä sillai kaivella..kyllä se ukkos sen on sille kännispäissään antanu. Ajatellut kattovansa että josko tästä sais jonkinmoisen panopuun. Nyt painostat miehes kertomaan totuuden. Sanot sille että oot saanu tietoa muualta ja sanot että eroat jos tarinat ei täsmää.
Mutta toivottavsti kaikki menee hyvin.
Kyllä täällä netissa surffaillessa tulee akkiä kiusaus kurkistaa aidan toiselle puolelle, valitettavasti...

Äänestä
  • Ei kukaan voi olla niin tyhmä, että antais yhteisen sähköpostiosoitteen vieraalle naiselle...

    Miehesi vaikuttaa syyttömältä, mutta keskustelepa kuitenkin kunnolla hänen kanssaan.

    Äänestä

Katsohan nyt tätä ketjua. Järkikin sen jo sanoo ( ja olisi pitänyt sanoa jo ennen kuin kysyit) , että eihän ole mitenkään mahdollista tietää asiaa ja henkilöitä tuntematta miten juttu loppujen lopuksi on. Ellet sinäkään tiedä niin kuinka tuntemattomat ihmiset pelkän sinun kertomuksesi perusteella voisivat sanoa onko miehesi petturi vai ei. Halooo...missä järki?

Äänestä

miksi mies olisi antanut jollekin ulkopuoliselle teidän yhteisen mailiosoitteen. Hups, vahinkossako? No ei todellakaan. Hän teki sen ihan vaan päästäkseen eroon sinusta. Jos hän olisi halunnut tehdä sen salassa, niin hänellä olisi/on todennäköisesti ihan oma mailboxi, salainen sellainen. Nyt kytkin ylös, ja kassit kasaan. Teidän tarinalle halutaan ihan selkeästi loppu.

Äänestä

Yleensä mieheni sanoo keltä saa tekstarin. kysyn et keltäs sait viestin kun hän ei sit sanonut niinkuin yleensä. Vast:Yheltä kaverilta vaaan.
No se sit tuntu oudolle kun hän ei voinut sanoa sen nimeä.

Selvis sit myöhemmin et se oli yhdeltä muijalta joka oli mieheni entinen hoito. Se kysy viestissä tultaisko dokaa niille. Mies koitti vakuutella että on vain kaveria sen kassa. Tietysti suutuin asiasta kun en ollut tinnyt koko muijasta aikasemmin ja että se piti salata. Tää toistu pari kertaa...

Mieheni ties että en pitänyt siitä et tekstailee tän kyseisen muijan kassa ja ajatteli ns.säästää mua taltä tiedolta.
No sit mä "räjähdin" Sanoin et jos tää muija on muka vaan kaveri niin mikä siinä on niin vaikeeta kertoa et tekstaat?!?! Sanoin että mä en siitä todellakaan pidä et tekstaat entisten hoitojen kassa! Mutta enemmän se salailu mua satuttaa kuin se et kuulen totuuden.

Mieheni ite on tarkka siitä että ollaan rehellisiä ja pystyy luotaa. Koska aikasemmat suhteet on kaatunut salailun/valehtelun takia.
Kysyin mieheltäni et miten sä voit vaatia multa rehellisyyttä. jos et itekään ole.
Nykyään menee paremmin."luottamus on palannut"

Toivottavasti saatte asiat selvitetyksi.

Miehet ehkä ei aina ymmärrä et totuus on parempi vaikka vähän kirpaisee. Kui taas jätää kertomatta ja myöemmin syntyy kauhee sotku.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saara kirjoitti:

Eilen, ku avasin sähköpostini (yhteinen puolisoni kanssa), sinne oli tullut maili joltain ämmältä. Kyseli mihin mieheni on kadonnut ja ikävöi. Itse menin aivan shokkiin, koska en ollut uskoa, mitä luin! Kysyin mieheltäni, mitä tämä tarkottaa ja ensin kielsi asian. Kertoi lopulta, että on saanut mailia joltain jota ei edes tunne. Sanoi,että tämä kyseinen henkilö oli nähnyt hänet baarissa. Mieheni sanoi, että ei ole puhunut asiasta mitään, koska pelkäsi mun reaktiota eikä halunnut huolestuttaa turhaan. Sanoi, että on laittanut pari mailia takasin ja kertonut, että rakastaa vain ja ainostaan mua eikä ikinä pettäis. Kehoitti lopettamaan yhteydenpidon. Ei oo kyllä tuntunu menevän tämän akan päähän! Itse olen vieläkin aivan tunteiden sekaisena. Luotan mieheeni kyllä, mutta salailusta en pidä!!! En tiedä miten saisin luottamuksen takasin siinä suhteessa, että voisin luottaa tästä lähtien mieheni kertovan kaiken salailematta. Puhuttiin ja puhutaan varmasti vieläkin salailusta ja siitä, että luottamusta ei voi pitää jos jättää asioita kertomatta. Oli ne sitte mitä tahansa! Tämä kirjotus voi kuulostaa sekaselta, mutta sitä on myös mun pääni. Mies vannoo rakastavansa minua eikä halua heittää 8½ vuoden suhdetta hukkaan. Lastakin ollaan harkittu. En kestä! Tuska on valtava!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu