Tapasin muutama viikko sitten miehen, joka kohteli minua kuin prinsessaa, aluksi, ensimmäisen parin viikon ajan. Ikävöi ja soitteli perään jos ei kuullut minusta muutamaan tuntiin, kirjotti julkisesti seinälleen ja minun seinälleni siitä kuinka ikävöi minua kun lähdin muutaman päivän reissulle, kavereidensakin edessä kutsui minua jo "tytökseen", ja jutteli kanssani msn:ssä aamuyöhön saakka vaikka tällä olisi ollut aikainen herätys aamuvuoroon. Nyt yhtäkkiä mies on perääntynyt. Ei ole viestitellyt mitään tai soitellut, jos satumme samaan aikaan facebookiin tai msn:n, niin joko häipyy paikalta tai sitten jutellessamme on kovin vaitonainen, ei laita enää lepertelyviestejä. Olen kuin puulla päähän lyöty, mitä tapahtui? Pistin miehelle viestiä juuri viestiä jossa kysyin suoraan, ei ole vielä vastannut. Kurkkua kuristaa ja oksettaa, aloin TODELLA pitää jo tästä miehestä.
Erityisen pahaksi oloni tekee se, että aikaisempi miesystäväni taisi olla pesunkestävä narsisti, kohteli minua kuin p*skaa, petti mennen tullen monien naisten kanssa (johon suhteemme lopulta kaatui tämän paljastuttua) ja haukkumalla sai minut tuntemaan itseni maailman huonoimmaksi naiseksi. Minulla on siis jo ennestään itsetunto maahan poljettuna ja luottamus toisiin ihmisiin nollatasoa. Mielestäni pidin kuitenkin nämä sisäiset haavani visusti piilossa tämän uuden miehen kanssa, en ole takertunut tai muuta vastaavaa koska olen tuntenut oloni turvalliseksi ja rakastetuksi tämän miehen seurassa, aluksi siis. Nyt kun mies on pitänyt matalaa profiilia, en ole häntä ahdistellut viesteillä ja soitoilla vaikka kuinka on tehnyt mieli, en halua vaikuttaa takertujalta. Olen toki lähetellyt normaaleja, "mitä kuuluu" -viestejä.
Tiedän ettei asian analysointi täällä varmasti mitään auta, ja varmimman vastauksen miehen käytökseen saan häneltä itseltään jos viestiini ensinnäkään vastaa, mutta oli pakko purkaa tänne oloani, ja vähän kysellä teiltä muilta mihin tällainen käytös viittaa? Jotenkin en jaksa uskoa, että kyseessä olisi toiset naiset, mies vaikuttaa rehdiltä ja mukavalta, ei ole salaillut minua ystäviltään tai jättänyt asioita kertomatta omasta elämästään tai muutenkaan vaikuttanut samanlaiselta kaksinaamaiselta kuin ex-miesystäväni.
Toki voi olla myös että miehen kiinnostus onkin vain lopahtanut, mutta näimme viimeksi kaksi viikkoa sitten (töitteni takia, olen joutunut olemaan toisella paikkakunnalla), jonka jälkeen kaikki oli hyvin, mies tämän jälkeenkin kertoi ikävästään ja hehkutti kuinka todella pitää minusta. Luulisi, että miehen ns. muistikuva minusta ei ole miksikään muuttunut kun kerran kaikki oli viimeksi nähdessämme niin hyvin, joten en usko omalla käytöksellänikään pelkkien viestien ja puheluiden välityksellä jotenkin vaikuttaneen siihen ettei mies minusta enää pitäisikään.
Auttakaa kiltit ihmiset minua jäsentelemään ajatuksiani, tuntuu rehellisesti sanottuna siltä, että edellisestä suhteestani johtuen olen vielä niin rikki sisältä, etten henkisesti kestäisi enää toista hylkäämistä, etenkin kun aloin todella oikeasti pitää tästä ihmisestä ja tuntrea taas, että elämä onkin elämisen arvoista. Unohdin jopa kaikki vähäisimmätkin tunteeni ex-miesystävääni kohtaan, ennen uuden miehen tapaamista vielä ikävöin ajoittain tätä miestä, nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Voi miksi, miksi ihmeessä elämän pitää lyötyä lyödä kerta toisensa jälkeen...

Vastaukset 7
Vanhimmat
"kirjotti julkisesti seinälleen ja minun seinälleni siitä kuinka ikävöi minua kun lähdin muutaman päivän reissulle"
Oi voi, unohtui näköjään tyystin mainita että puhuin siis Facebook -seinistä, heh.
Kävi niinkuin usein käy, eli mies huomasi, ettei halua suhdetta sun kanssa ja tekee niinkuin muutkin, eli lopettaa yhteydenpidon ja toivoo sun ymmärtävän..sikamaista mutta näin meillä Suomessa tehdään. Lopeta yhteydenpito ja yritä unohtaa.
Semmosta on elämä. Monet miehet on sikoja jotka ei puhu mitään ja jättävät kuin nallin kalliolle. Suomi miehet ei osaa puhua ja niin se tulee aina olemaan
Olipas melkoinen palstaoksennus.
jos on vaan nainen jonka kanssa kiinnostaa puhua.
"ensimmäisen parin viikon ajan."
Eiköhän tuo kerro jo kaiken. Vain huijarit tai friikit voivat olla tuollaisia heti alussa kun eivät yhtään toista edes tunne.
Ai niin mutta sinähän viehätyt molemmista,:D... no ei sit mitään
Ei tuo viittaa mihinkään muuhun kuin kiinnostuksen lopahtamiseen. Jos oikeasti toisesta pitää ja haluaa olla tämän kanssa, niin yhteydenpito toiseen sujuu vaivattomasti ja on päivittäistä. Ainakin muistan itse seurustelun alkuvaiheessa, että joka päivä oltiin toiseen yhtedessä puolin ja toisin, eikä kumpikaan kokenut sitä ahdistavana. Ei tarvinnut miettiä, että antaako itsestään takertuvan/tyrkyn kuvan, kaikki meni omalla painollaan ihanasti. Yleensä aina jos tarvitsee tehdä tuollaista analysointia, niin joku mättää. Niin kuin tuolla aiemmin joku mainitsi, hän vain haluaa, että ymmärrät yskän ja unohdat, niin tylyä kuin se onkin. Tätä tekniikkaa soveltavat naisetkin ihan yhtälailla.