mieheni 60v ja vaan menottaa,menottaa

Niin, olethan tuota menemistä sietänyt jo pitkään, ettei siinä mielessä yllätyksenä ...Useinhan ihminen iän myötä tavallaan , jo pakostakin , jos on sairautta tai muuta, rauhoittuu...Ehkä miehellesi se aika piankin koittaa ettei enää jaksa kulkea...
Tuohon naissuhteeseen sanoisin , ettei niin rumaa miestä olekaan joka ei muille naisille kelpaisi, tätä on nähty tuttavapiirissäkin, eräskin mahakas, ruma, 50kg ylipainoinen mies on oikein kova seikkailemaan, ja naisia on riittänyt...

Ennen kuin tuohon kirjoitukseesi voisi kommentoida jotain, pitäisi nähdä myös miehesi näkemys asioistanne.

Olen sinua vanhempi nainen ja kauemmin ollut aviossakin kuin sinä.

Yksinkertainen totuus on, että ihmiset ovat erilaisia voimiltaan, kiinnostuksen kohteiltaan, luonteiltaan, temperamentiltaan.

Minäkin asun miehen kanssa maalla. Mies on aina ollut terve ja vielä seitsenkymppisenäkin menevä ja ehtivä. Hän on täsmälleen samanlainen kuin yli 50 vuotta sitten.
Ja niin taidan olla minäkin. Minulla on omat hienot harrastukseni, viihdyn yksin ja yhdessä.

Lapsia et mainitse. Meillä niitä käy, samoin lapsenlapsia, sukulaisia, muuta väkeä.

Voisitko millään ajatella, että olet ainutkertainen yksilö, itsellesikin arvokas ja elät omalla tavallasi ja omaan tahtiisi muita pahemmin loukkaamatta?
Ehkä takerrut liikaa miehesi tapaan elää, ja sehän on sinulle tuttua vuosikymmenien (?) ajalta.

Kai sinäkin olet tehnyt pitkän elämäntyön tähän asti. Ehkä olet vielä työelämässäkin. Ja aikaa on vielä vaikka mihin. Mikä kiinnostaa niin, että pakko harrastaa? Kudonta, piirtäminen, kirjoittaminen, kerhoilu, elokuvat?

Minulla on päivät täynnä omia kivoja ja mieluisia menoja ja harrastuksia. Nyt kun olen yksin kotona, aion mennä pöyhimään kukkapenkkejä uuteen uskoon. Samalla lämmitän saunan. Voinpa pulahtaa uimaankin. Illalla luen keskenjäänyttä kirjaa.

Ukkokulta laapustaa jossain koira- tai romuralliautokisoissa. Mutta tulee se takaisin, kunhan ehtii.

Minua kosketti aloittajan avautuminen. Minusta kuulostaa siltä ettet ole onnellinen. Sinua pelottaa jättää vanha elämäsi, koska et tiedä, mitä tuleman pitää. Jätä rohkeasti vanha ja astu uuteen. En tiedä rakastatko miestäsi, mutta sain vaikutelman, että et luota mieheesi etkä hänen aitouteensa tunteissaan sinua kohtaan. Yksin on vallan mainio olla ja aina parempi kuin huonossa ihmissuhteessa. Älä mieti turhia, muuta kuin ota ensin selvää asioista ennen kuin jättä erohakemuksesi lähimpään maistraattiin. Käy lakimiehellä, älä puhu miehellesi mitään. Hän on pettänyt sinua aikaiseminkin, ei ole luottamista. Joku täällä osaa neuvoa mistä saat lakimiespalvelua, jos sinulla ei ole isot tulot. Jokaisessa kunnassa on tämä palvelu, katso paikallislehden ilmoitussivuilta. Lähde ja ala nauttimaan elämästäsi. Tuossa olet jo riittävän kauan kärvennellyt.

Täältä saa yleensä ensimmäiseksi aina neuvon eroa, kosta, siirry seuraavaan suhteeseen, jätä se paskiainen.

Aika kovia neuvoja ihmiselle, joka miettii elämäänsä. On useita mahdollisuuksia jatkaa yhdessä ja erikseen. Tänne kirjoittavilla on usein liian mustavalkoinen kuva ja stereotyyppinen käsitys miehestä/ naisesta.

Kirjoituksestasi poimittuja:

"Olen huono tutustumaan ihmisiin. Selkä on tehnyt tenän ja sekin masentaa. Ehkä minä olen rasittava haastaessani puhumaan asioista. Vaihdevuodet ja masennusta. En luota vieläkään, enkä arvostakaan. Ärsyttää vain kaikki ja samalla ahdistaa. Koen teennäiseksi yrittämiseksi lähes kaiken miehen taholta. Mies lepertelee, pitelee sylissä, minua ärsyttää. Sairastuin uudelleen paniikkihäiriöönkin. En olis jaksanut voimavaroineni yhtään mitään."

Hei, come one, nainen, tekisi mieli sanoa, että nyt lopetat vali-valin kokonaan. Liikaa tuijotat omia olotilojasi ja odotat mieheltä pelastavaa kättä. Miehesi velvollisuus ei ole sinua pelastaa, oikeasti.
Ihminen voi valita asenteensa. Se teettää hieman töitä, valitettavasti. Jos päätät jatkaa avioliittoa, niin päätät antaa anteeksi miehelle syrjähypyn. Ihan AIKUISEN OIKEESTI. Ei marttyyrimaisesti.
SE tarkoittaa, että et kaivele menneisyyttä, vaan alat elää nykypäivää ja elää avioliitossa omaa elämääsi.
Olet itse vastuussa siitä, nautitko elämästäsi. Muut eivät ole siitä vastuussa.
Voitko ajatella, että sinä voit olla aika rasittava kumppani miehesi tyyppiselle luonteelle. Ehkä jollekin hissukalle olisit ollut toivekumppani, mutta kun nyt valitsit tämän miehen, niin sen mukaan on eväänsä syötävä.
Joskus sitä vaan on niin, että on kaivettava itsestään se sotilaan henki talvisodassa. Ja mitä se oli: päätän kestää kuin mies, huolehdin itsestäni, en valita enkä narise, olen suoraryhtinen ja kannan vastuuni valinnoistani.
Tuota kaikkea sinä tarvitset tällä hetkellä.
Naukuminen, katkeruus, vanhojen kaiveleminen, mökötykset ja vaatimukset eivät vie sinua eteen päin.
Äläkä vaadi mieheltäsi mitään ihme puhumisia ja tilityksiä. Ikäluokkasi miehet harvoin osaavat pukea tunteita sanoiksi saati hallita naistenlehtipsykologiaa.
Kaikkea tsemppiä sinulle, ja nouse sieltä mutakuopasta ihan itse suomalaisella sisulla ja voimalla.
toivottelee Liina Anniina 30

O T A A V I O E R O!

Tommosesta menottaja-lepertelijä-sivusuhteestaan nalkkiin jäänneestä kuuskypäsestä ikäloppuäijästä irti vaan, ja takasin paluuta on turha anoskella.

Ala elämään sinkkuelämääsi ilman tommosta ryssijä-äijää.

Aloittjan kirjoitus on todella tasapainoinen ja kertoo ihan oikeasti, mitä ihmisen elämä kovan työn jälkeen on kuusikymmpisenä.
Hän on antanut miehensä mennä ja nauttinut yksinkin olostaan, mies on kuitenkin ns. "ylittänyt rajan". Piti hakea naisseuraa muualta, kun kotona juuri vaimo on odottanut sitä yhteistä seesteistä aikaa. Kuitenkin ilmeisesti menmistä yhdessä, ehkä matkoille, vaikkapa elokuviin, tai kesäjuhliin. Vaimo ei kuitenkaan ole noita "baarikärpäsisä". Kuten ei moni mukakan samanikäinen.

Mies yrittää kaikin tavoin vastustaa vanhenemistaan ja luulee näin sen onnistuvaan. Onkohan kuitenkin jo niin, että vessan pytyn viereen aina lirahtaa ne tipat ja vaimo saa luuttua joka päivä eli tätäkö pakoon juoksee mies, pelkää vanhuutta ja siihen liittyviä muutoksia.

Pyytäisin aina ymmärtämään asiat oikein, vaimon kirjoitus kertoo hänen olevan paljon kestänyt ihminen, jota puoliso on laiminlyönyt tuolla lapsellisella menollaan kaiken ikää.
Jotta tuota jaksaa, menijä on kuitenkin senverran siedettävä, että elämä on jatkunut yhdessä näin kauan, roaminen tuo tuskin mitään muuta kuin vielä suuremman yksinäisyyden.

Arvoisa kirjoittaja, yritä löytää itsellekin jokin meno, jonne sitten menet joka viikko. Kansalaisopistojen kurssit alkavat tms. Äläkä passaa miestä jatkuvasti, ehkä hän sitten havaitsee itsekin oman tyhmyytensä.

Vanhana tuskin on kovin älykästä lähteä eroamaan. Jos nyt saa kodissaan olla ilman pahoinpitelyä ja ilman jatkuvaa moitetta. Monelle riittää, kyllä se miehenkin hyppy loppuu kohta ihan varmasti.

Luin joskus kesällä kirjastossa yhtä kirjaa. Siinä oli kertomus tälläisesta ns. menevästä miehestä. Kuuskymppisestä tai sinne päin. Mies jäi eläkkeelle eikä tietänyt mitä tekisi kun työt loppuivat ja menojakaan ei enää ollut.
Nainen pisti miehen tuumimaan, mitä se on avioliitto. Miehen on viimosta viimeksi valittava oma suhtautumisensa.
Avuipuoliso oli niin kauan elänyt liitossa yksin, että osasi tulla toimeen loppuelämänkin. Hänellä oli juuri harrastukset ja oma elämäkin, ei ollut yksin jäänyt miehen varaan.
Suosittelisin kirjaa, jos muistaisin nimen.