Jälleen kerran maailmaa ravistelleen hirmuteon jälkimainingeissa, ihmiset jotka ovat turhautuneet omaan kykenemättömyyteensä varsinaisesti vaikuttaa tilanteeseen ovat lähteneet liikkeelle, etsien vaikuttamisen keinoja mistä ikinä sitten niitä sattuvatkaan löytämään.
Tämä ei tietenkään ole missään mielessä väärin ja onkin varsin rohkaisevaa nähdä se kuinka tällainen suur tragedia tuo esille sen seikan että ihmiset todella haluavat tehdä jotakin asian hyväksi. Varsin ikävää on kuitenkin se että kun mitään varsinaista todellista ratkaisua ongelmaan ei näytä löytyvän, ratkaisua jossa voisi itse olla osallisena, lähdetään syyllistä etsimään milloin mistäkin lähteestä johon osa tästä syyllisyydestä ja turhautumisesta voidaan haudata.
Ensimmäisena tavanomaiset syyllistämisen kohteet ovat ne tahot jotka ovat vastuussa kulloisenkin ongelman korjaamisesta, Norjan tilanteessa viranomaistahot.
Seuraavana kohteena tavanoamisesti on syyllistää madiaa joka raportoi kyseisestä tapahtumasta, jonka tietynlainen sensationaalinen uutisointi koettelee kylläkin hyvän maun rajoja.
Myös yksi tavanomainen vastustamisen aihe on vapaa mielipiteiden ilmaiseminen, joka tässäkin yhteydessä on viimepäivinä noussut esille.
Vaikka onkin toki myönnettävä että kaikkissa näissä edellämainituissa asioissa saattaa olla joitakin sellaisia osa-alueita jotka vaativat parannusta, yksikään näistä syyllistämisen kohteena toimivista asioista ei ole syyllinen tekoon jonka seurauksesta syyllistä etsitään.
Kun seuraa keskustelua siitä mitä pitäisi saada sanoa käy hyvin äkkiä ilmi että ratkaisuksi ongelmaan esitetään ettei asiasta saa puhua: Mikä on täysin mieletöntä.
Ainoa asia joka tällaisella toiminnalla saavutetaan, mikäli sellaista lähdetään toteuttamaan, on se että tämä keskustelu siirtyy ainoataan pois julkisesta keskustelupiiristä yksinomaan sisäpiirin tiedonvälitykseksi.
Samalla se ruokkii varsin tehokkaasti marttyyrikompleksia, sillä se antaa oikeutuksen katsoa tämän sensuurin olevan ideologista vainoa.
Edellisen lisäksi on varsin selvää että monien on hyvin vaikea erottaa sananvapauden harjoittamista, teoista joiden välineenä sananvapautta käytetään.
Esim: Pyrkimys saada ihmisiä kannattamaan jotakin tiettyä poliittista puoluetta on teko jonka välineenä sananvapautta käytetään.
Sen sijaan mielipiteensä kertominen poliittisesta puolueesta jota kannattaa, on ainoastaan sananvapauden harjoittamista.
Ero näiden kahden välillä on hyvin pieni, mutta jotakin joka olisi varsin tärkeä ymmärtää sillä mielipiteen ilmaiseminen saattaa olla myös teko, ei ainoastaan sananvapauden hajoittamista.
Mielipiteen ilmaiseminen muuttuu teoksi, silloin kun esitetty mielipide on sellainen että se vetoaa taikka pyrkii vaikuttamaan aktiivisesti ihmisten miepiteisiin taikka toimintaan, kohoittamalla taikka vaatimalla jotakuta suorittamaan jonkin toimen taikka muuttamaan mielipidettään.
Esim: Minä vastatessani uskonnollisiin väittämiin jumalien olemassolosta ilmaisen perusteluni sille minkä takia minä en usko. Mikä tarkoittaa myös sitä että minä tällöin harjoitan sananvapauttani.
Mikäli minä pyrkisin argumenteillani aktiivisesti muuttamaan jonkun uskonnollisen henkilön mielipidettä, jotakin jota en muuten koskaan ole ainakaan muistaakseni tehnyt, ja tarkoituksenani olisi saada kyseinen henkilö hylkäämään jumaluskonsa: Olisi tämä teko.
( Täytyyhän tällä aloituksella nyt olla edes jotakin tekemistä ateismin kanssa)
Kun ihmiset vastustavat sitä mitä mielipiteitä voidaan ilmaista en voi kannattaa tällaista, sillä silloin kyse on sananvapauden rajoittamisesta jossa ajatusten omaamisesta ja ilmaisemisesta tehdään rangaistavaa.
Tällainen mielivaltaisuus on jotakin jota en yksinkertaisesti voi hyväksyä, varsinkin silloin kun pyrkimys on laillisesti riistää ihmisiltä oikeus oman mielensä sisältöön.
Tämä ei tietenkään ole missään mielessä väärin ja onkin varsin rohkaisevaa nähdä se kuinka tällainen suur tragedia tuo esille sen seikan että ihmiset todella haluavat tehdä jotakin asian hyväksi. Varsin ikävää on kuitenkin se että kun mitään varsinaista todellista ratkaisua ongelmaan ei näytä löytyvän, ratkaisua jossa voisi itse olla osallisena, lähdetään syyllistä etsimään milloin mistäkin lähteestä johon osa tästä syyllisyydestä ja turhautumisesta voidaan haudata.
Ensimmäisena tavanomaiset syyllistämisen kohteet ovat ne tahot jotka ovat vastuussa kulloisenkin ongelman korjaamisesta, Norjan tilanteessa viranomaistahot.
Seuraavana kohteena tavanoamisesti on syyllistää madiaa joka raportoi kyseisestä tapahtumasta, jonka tietynlainen sensationaalinen uutisointi koettelee kylläkin hyvän maun rajoja.
Myös yksi tavanomainen vastustamisen aihe on vapaa mielipiteiden ilmaiseminen, joka tässäkin yhteydessä on viimepäivinä noussut esille.
Vaikka onkin toki myönnettävä että kaikkissa näissä edellämainituissa asioissa saattaa olla joitakin sellaisia osa-alueita jotka vaativat parannusta, yksikään näistä syyllistämisen kohteena toimivista asioista ei ole syyllinen tekoon jonka seurauksesta syyllistä etsitään.
Kun seuraa keskustelua siitä mitä pitäisi saada sanoa käy hyvin äkkiä ilmi että ratkaisuksi ongelmaan esitetään ettei asiasta saa puhua: Mikä on täysin mieletöntä.
Ainoa asia joka tällaisella toiminnalla saavutetaan, mikäli sellaista lähdetään toteuttamaan, on se että tämä keskustelu siirtyy ainoataan pois julkisesta keskustelupiiristä yksinomaan sisäpiirin tiedonvälitykseksi.
Samalla se ruokkii varsin tehokkaasti marttyyrikompleksia, sillä se antaa oikeutuksen katsoa tämän sensuurin olevan ideologista vainoa.
Edellisen lisäksi on varsin selvää että monien on hyvin vaikea erottaa sananvapauden harjoittamista, teoista joiden välineenä sananvapautta käytetään.
Esim: Pyrkimys saada ihmisiä kannattamaan jotakin tiettyä poliittista puoluetta on teko jonka välineenä sananvapautta käytetään.
Sen sijaan mielipiteensä kertominen poliittisesta puolueesta jota kannattaa, on ainoastaan sananvapauden harjoittamista.
Ero näiden kahden välillä on hyvin pieni, mutta jotakin joka olisi varsin tärkeä ymmärtää sillä mielipiteen ilmaiseminen saattaa olla myös teko, ei ainoastaan sananvapauden hajoittamista.
Mielipiteen ilmaiseminen muuttuu teoksi, silloin kun esitetty mielipide on sellainen että se vetoaa taikka pyrkii vaikuttamaan aktiivisesti ihmisten miepiteisiin taikka toimintaan, kohoittamalla taikka vaatimalla jotakuta suorittamaan jonkin toimen taikka muuttamaan mielipidettään.
Esim: Minä vastatessani uskonnollisiin väittämiin jumalien olemassolosta ilmaisen perusteluni sille minkä takia minä en usko. Mikä tarkoittaa myös sitä että minä tällöin harjoitan sananvapauttani.
Mikäli minä pyrkisin argumenteillani aktiivisesti muuttamaan jonkun uskonnollisen henkilön mielipidettä, jotakin jota en muuten koskaan ole ainakaan muistaakseni tehnyt, ja tarkoituksenani olisi saada kyseinen henkilö hylkäämään jumaluskonsa: Olisi tämä teko.
( Täytyyhän tällä aloituksella nyt olla edes jotakin tekemistä ateismin kanssa)
Kun ihmiset vastustavat sitä mitä mielipiteitä voidaan ilmaista en voi kannattaa tällaista, sillä silloin kyse on sananvapauden rajoittamisesta jossa ajatusten omaamisesta ja ilmaisemisesta tehdään rangaistavaa.
Tällainen mielivaltaisuus on jotakin jota en yksinkertaisesti voi hyväksyä, varsinkin silloin kun pyrkimys on laillisesti riistää ihmisiltä oikeus oman mielensä sisältöön.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Alffa-Omega
7.8.2011 00:46
>>>...ihmiset jotka ovat turhautuneet omaan kykenemättömyyteensä varsinaisesti vaikuttaa tilanteeseen ovat lähteneet liikkeelle, etsien vaikuttamisen keinoja mistä ikinä sitten niitä sattuvatkaan löytämään.
Tavallaan
Mikäli kuvitteellisella todellisuuden hallinnalla tarkoitetaan sitä että jotakin negatiiviseksi koettua asiaa ei tahdota kohdata,pyrkimällä sensuroimaan se mitä informaatiota on saatavilla, tarkoituksena välttää kohtaamasta kyseistä negatiivista asiaa ollenkaan; Minkä ansiosta koko asiaan ei tarvitse ottaa kantaa ollenkaan.
Niin silloin olen samaa mieltä tästä pyrkimyksestä kuvitteelliseen todellisuuden hallintaan, jossa pyrkimyksenä on säilyttää oma todellisuuskäsitys loukkaamattomana, riippumatta totaalisesti siitä vastaako kyseinen käsitys todellisuutta vaiko ei.
Mistä johtuen en ole juurikaan samaa mieltä Enbusken kanssa, no ainakaan siitä mikä pääasiallinen motivaatioa tälle ilmiölle on.
Kyse ei ole niinkään siitä että mitään syy-seuraus suhdetta pyrittäisiin hahmottamaan, perustellusti taikka ilman, vaan kyse on lähinnä oman todellisuuskäsityksen turvaamisesta tilanteessa jossa on käynyt selväksi ettei se todellisuudessa vastaa todellisuutta jossa me elämme.
Tämän seurauksesta, koska jokin syyllinen on aina läydettävä, päädytään siihen että syyllisiä, välillisiä taikka suoraan, haetaan niistä joiden mielipidettä ei jaeta ja joiden toimintamalleja ei hyväksytä.
Mutta en näe että tämä syyllistäminen olisi itse tarkoitus, se on ainoastaan lieveilmiö joka johtuu kykenemättömyydestä hyväksyä että oma todellisuuskäsitys ei pidä paikkaansa.
Mikä on ilmiönä täysin sama kuin se että jokin tieteellinen saavutus haastaa uskonnollisen käsityksen todellisuudesta, taikka silloin kun salaliittoteorian taustalta paljastuu ainoastaan jonkin hieman häiriintyneen henkilön paranoijissaan kirjoittama teksti.
Hyvä kirjoitus. Ihmisillä tulee olla oikeus sanoa julki mielipiteensä.
Minulla tulee kuitenkin raja vastaan siinä, kun toisia vahingoittavaa väärää tietoa julistetaan mielipiteenä ja sananvapauden nimissä. Sellainen "mielipiteen" ilmaisu on mielestäni lisääntynyt nykyisin huomattavan paljon.
Pääasiana ei siis ole oman mielipiteen ilmaisu vaan itselle vastenmielisen tahon haavoittaminen mielipiteeksi naamioidulla valheella.
Olen samaa mieltä, mutta tässä on olemassa eräs ongelma.
Esim: Joku voi yksinkertaisesti vain olla väärässä esittäessään mielipiteen joka on aiheuttanut jollekin vahinkoa.
Tällöin kyseinen mielipide on esitetty käsityksen pohjalta joka kyseisella henkilöllä on ja vaikka tämä esitetty mielipide olisikin todellisuudessa väärässä ja aiheuttaisi jonkinlaista vahinkoa: Olisi se siitäkin huolimatta todellinen kuvaus kyseisen henkilön käsityksestä.
Mikäli tämä samainen mielipide olisi pitänyt paikkaansa, siitäkin huolimatta että se aiheuttaisi aivan yhtä paljon haittaa, olisi kyseisellä henkilöllä oikeutus mielipiteensä ilmaisemiseen.
Joten ongelmaksi tässä muodostuu se että on mahdotonta sanoa tiesikö mielipiteen ilmaissut henkilö valehtelevansa vaiko ei.
Kun vielä otetaan huomioon se että vahinko ja haitta ovat jokseenkin epämääräisiä käsityksiä, voidaan mikä tahansa negatiivinen mielipiteen ilmaiseminen mistä tahansa asiasta tulkita joka vahingolliseksi taikka haitalliseksi.
Tästä johtuen mielestäni oikea ratkaisu on sellainen jossa mielipiteitä saa ilmaista vapaasti riippumatta totaalisesti mikä tämä kyseinen mielipide on.
Mikäli sitten ilmenee että tämä mielipide on jollakin tavalla väärässä, oli se aiheuttanut haittaa taikka ei, on kyseisen mielipiteen esittäjälle mielestäni velvollisuus oikaista kyseinen väärinkäsitys samassa yhteydessä jossa tämä väärässä oleva mielipide on esitetty.
Mikäli tähän ei suostu, voidaan sen jälkeen lähteä pohtimaan minkä laisia sanktioita valheellisen tiedon levittämisestä voidaan antaa, sillä näin on kyetty osoittamaan jonkinlainen tarkoitushakuisuus valheellisen tiedon levittämisen takaa.
Tohon liittyen. Ei se oikeen hyvään suuntaan taida olla menossa..
(riippuen tietenkin luottaako noiden uutisten todenperäisyyteen)
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=675
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=749
Se onko nuo kyseiset uutisoinnit paikkansapitäviä vaiko ei on tois-sijainen seikka sen suhteen voiko esitettyyn asiaan ottaa kantaa.
Niinpä olettaen että kyseiset esitykset pitävät paikkansa, oma näkemykseni olisi jotakin seuraavaa.
Näistä ensimmäinen EU:ta koskeva uutinen ei koske niinkään sitä mitä joku voi sanoa, kuin sitä mitä informaatiota ihmisillä on oikeus omata. Esim: viranomaistietoihin ei tavallisella Suomen kansalaisella ole oikeutta ja tämä saminen koskien EU:ta kokonaisuudessaa saattaa olla ainoastaan saman tyyppisen tiedon turvaamista.
Tosin olen kyllä samaa mieltä siitä että koska kyseinen kohta on niinkin epämääräisesti määritelty, ainakin tämän artikkelin osalta, se antaa jokseenkin vapaat kädet määritellä mitä tällainen rajoittettava tieto mahdollisesti voi sisältää.
Itsessään se ei kuitenkaan ole jotakin joka olisi uhka sananvapaudelle.
Tuo jälkimmäinen koskien USA:n tilannetta, niin tuolla kyseisellä seikalla ei ole juurikaan mitään vaikutusta USA:n ulkopuolella siinäkin tapauksessa että se tulisi käytäntöön. Tämä jo siksi että USA:n lainsäädäntö pätee ainoastaan USA:n sisällä.
Tästäkin huolimatta tämä on jotakin joka ilmiönä on varsin ongelmallinen.
Samankaltaisia esityksiä on esitetty myös Suomessa jossa ilmiselvästi esitetyn aloitteen taustalla on tarkoitusperiä joita ei suoraan esityksessä itsessään ole ilmoitettu. Syykin tälle on selvä, sillä tarkoitusperät näiden taustalla ovat niin ilmiselvästi vastoin perustuslaillisia oikeuksia että niiden esittäminen sellaisenaan saisi aikaan varsin voimakkaan vastareaktion.
Mistä syystä kyseiset esitykset puetaan asuun joka näyttää julkisessa keskustelussa hyvältä ratkaisulta, tarkoituksena saada ajettavalle asialle kannatusta argumentin itsensä muodossa. Samalla tarkoitus on saada tätä esitystä vastustava osapuoli näyttäytymään negatiivisessa valossa.
Tämän kaltainen epärehellinen mustamaalaaminen poliittisen etuaseman saavuttamiseksi ja omien päämäärien ajamiseksi, on jotakin joka toimii valitettavan tehokkaasti.